Tänä vuonna Helsingin Juhlaviikoilla esiintyneen Fatoumata Diawaran (s. 1982) voi huoletta nostaa samaan malilaisten naislaulajien ylimpään kastiin Oumou Sangarén ja Rokia Traorén kanssa, vaikka Fatou-albumi on vasta hänen ensimmäisensä. Eteläisen Malin Wassouloun alueen musiikkiperinne innoittaa Fatoumata Diawaraa, joka on aiemmin muun muassa laulanut Sangarén taustalla sekä näytellyt elokuvissa ja teatterissa. Alun perin hän itse asiassa olikin näyttelijä, joka lauleli vain omaksi ilokseen, kunnes Rokia Traoré kannusti häntä keskittymään musiikkiin ja opettelemaan kitaransoittoa, joka Malissa on yleensä varattu vain miehille. Diawaran lauluissa on vahva ja vakuuttava feministinen vire, kuten kansiteksteihin englanniksi ja ranskaksi käännetyistä sanoista ilmenee. Hänen oma laulukielensä on kaunissointinen bambara. Musiikissa etualalla on laulajan lumoavasti soljuva ääni, jota vähäeleisyydessäänkin energinen soitto orgaanisesti tukee. Malilainen musiikki on orjakaupan sivutuotteena vaikuttanut amerikkalaiseen populaarimusiikkiin niin syvällisesti, ettei näiden laulujen kuunteleminen tuota suomalaisillekaan ihmeempiä vaikeuksia, vaikkei Malista olisi ikinä kuullutkaan.