”Myönteisiä tunteita pidetään luonnollisina, kun taas kielteiset herättävät kysymyksen: Mistä tämä johtuu?. Niin kauan kuin kaikki on hyvin, omia tunteita ei sen enempää analysoida. Ajan riento eli flow on hyvä esimerkki tällaisesta huomaamattomuudesta. Flow-tila koetaan myönteisenä, joten sen yhteydessä voidaan puhua onnellisuudesta. Sen huomaa kuitenkin vasta jälkeenpäin. Mitä voimakkaampi keskittyminen tai tunnetila, sitä varmemmin se vie mukanaan. Ei vihan vallassakaan oleva ihminen huomaa tunnettaan sen aikana. Vasta jälkeenpäin hän voi ihmetellä vihastumistaan.

Paljon riippuu myös siitä, miten onnellisuus määritellään. Elämässähän on eniten tuollaista neutraalia, lähes tunteetonta olemista, josta flow on esimerkki. Varsinkaan kiireisen päivän aikana tunteisiinsa ei kiinnitä sen enempää huomiota. Eivät ihmiset pohdiskele omaa tilaansa niin paljon kuin me psykologit joskus kuvittelemme. Kysyttäessä tämä lievästi myönteinen tila voidaan tulkita onnellisuudeksi. Ja onhan se lähempänä onnellisuutta kuin onnettomuutta.

Voimme myös olla samaa mieltä kuin antiikin viisaat. Heidän mielestään ihmisen onnellisuuden saattoi päätellä vasta hänen kuolemansa jälkeen. Oli siis aika kyseenalaista, jos ihminen itse tämän arvion rohkeni elinaikanaan esittää.

Koko asiaan kriittisesti suhtautuva voi sanoa, että eihän mitään huomattavaa olekaan. Ihmiset eivät ole onnellisia. He voivat kyllä kulttuurin onnellisuuspakon vuoksi vastata kyselyissä myöntävästi, mutta todellisuudessa heidän tilassaan ei ole kehumista. Tämä on kyllä turhan pessimistinen näkemys, mutta on siinä hiukan perää.”