Maahanmuuttajalle paperisota on arkea – varsinkin, jos tulee etelästä.

Vietimme nicaragualaisen vaimoni kanssa muutaman kuukauden ennen Belgiaan muuttoamme haalien papereita ulkoministeriöstä, kääntäjiltä, poliisilaitokselta, Belgian konsulaatista ja maistraatista. Tulimme Belgiaan mukanamme pino dokumentteja, virallisine käännöksineen ja todennuksineen.

Ajattelimme, että olisimme nyt riittävän raskaasti aseistautuneet maahanmuuttobyrokratian edessä. Kunnantalolla Belgiassa kuitenkin odotti yllätys, sillä yksi dokumentti puuttui: meidän tulee todistaa, että vaimoni on naimisissa vain minun kanssani.

Mutta ei huolta. Se hoituisi kuulemma kätevästi pikku todistuksella, jota lähetystöt jakavat. Soitimme Nicaraguan lähetystöön. Konsuli ei ollut koskaan kuullutkaan tällaisesta, mutta lupautui raapustamaan todistuksen.

Ensimmäinen versio meni pieleen. Dokumentin mukaan Nicaraguan ulkoasiainhallinto olisi nimittäin varmistanut Nicaraguan maistraatista, että vaimoni ei ole naimisissa kenenkään kanssa.
Lähetimme ehdotuksen uudeksi tekstiksi, jonka konsuli pian siunasi hallituksen leimalla. Prosessi jatkui, ja nyt vaimollani on oleskelu- ja työlupa. Maasta hän saa poistua joskus ensi vuonna, kunhan saa pysyvän oleskeluvan.

Rajojen vetäminen siirtolaisuuden valvonnassa on hankalaa. Tällaisilla pyynnöillä pyritään estämään kulissiavioliittoja. Virkailija sanoi, että erityisesti portugalilaiset ja brasilialaiset tapaavat naida ilman rakkautta.

Kyse on kuitenkin myös turhanpäiväisestä härnäämisestä ja ajanpeluusta. Ilmoitin tästä vaatimuksesta myös Suomen edustustoon Brysselissä. He lisäsivät tämän “monogamiatodistuksen” kummallisten vaatimusten listaan, joka kuulemma on Belgian tietyissä kunnissa aika pitkä. Tämä pikku tarina jää tältä erää viimeiseksi tällä palstalla, johon olen kirjoittanut niin Keski-Amerikasta kuin Euroopasta.

Keski-Amerikka pysyy sydäntäni lähellä niin yksityiselämän kuin työn puolesta. Brysselin hengen tiivisti puolestaan hyvin eräs diplomaatti The Economist -lehdessä: olo on kuin toimistorotalla Berliinissä 1945.

Kriisi tekee avoimemmaksi uudelle, joten olen iloinen saadessani osallistua keskusteluihin. Kriisin korpitaipaleella ratkaistaan myös EU:n politiikka kehitysmaiden suuntaan. Jos emme osaa löytää ihmisläheisempää kehitystä ja todellisia vaihtoehtoja omalle maanosallemme, tuskin sitä teemme myöskään kehitysmaiden suuntaan.

Kiitos palautteesta näiden kahden vuoden aikana. Rauhaa ja tavataan.