Kaksi kuollutta mehiläistä penkin ja patterin välissä.
Se olisi ihan tavallinen näky, johon tuskin kiinnittäisin huomiota, ellen olisi juuri lukenut Johanna Sinisalon uusinta romaania Enkelten verta (Teos 2011).
Huomaan pienet pölyttyneet raadot noin puolessa välissä Sinisalon haastattelua, joka tehdään hänen työhuoneellaan Tampereen Pispalassa.
”Ovatko nuo mehiläisiä?”
Sinisalo kääntyy tuolissaan ja katsoo taakseen.
”Näyttävät olevan.”
Olemme hetken hiljaa. Sitten jatkamme siitä, mihin jäimme.
Syötkö lihaa?”
Tuonpuoleisen lähettiläs
Kun juttelee kirjailija Johanna Sinisalon kanssa mehiläisistä, alkaa itsekin viehättyä niistä.
Hän sanoo mehiläisten olevan puoliksi kotieläimiä ja puoliksi villieläimiä. Niitä ei voi kytkeä liekaan eikä laittaa karsinaan. Niiden kanssa on yritettävä elää yhteisymmärryksessä.
Kiloon hunajaan tarvitaan seitsemän miljoonaa käyntiä kukkasissa ja sitä varten mehiläisten on lennettävä yhtä monta kilometriä kuin jos ne kiertäisivät maapallon neljästi.
Eikä tässä kaikki. Mehiläiset viestittävät liikeradoillaan lajitovereilleen ilmansuuntia ja etäisyyksiä. Mehiläisellä on eräänlainen GPS-paikannin ja se aistii magneettikenttiä.
”Monien kulttuurien tarinoissa mehiläiset ovat tuonpuoleisen lähettiläitä. Ne kulkevat sujuvasti eri maailmojen välillä”, Sinisalo sanoo.
Ei tulisi enää mieleenkään tappaa mehiläistä. Lukija voi itse päättää, kärsiikö mehiläistenhoitaja, Orvo, kirjassa psyykkisistä ongelmista kurkistaessaan salaperäisestä aukosta, jolle mehiläiset kirjassa avaavat hänelle tien.
Elintarviketuotannon romahdus
Enkelten verta sai alkunsa muutaman vuoden takaisesta uutisesta, jonka mukaan mehiläistarhoilla Yhdysvalloissa kävi melkoinen kato. Kymmeniä pesiä saattoi tyhjetä mehiläisistä yhdessä päivässä. Vähäisessä määrin sitä on tapahtunut ennenkin, mutta nyt kyse oli aivan uudenlaisesta mittaluokasta. Tarkkaa syytä katoon ei tiedetä.
”Olemme riippuvaisia näistä mesipölyttäjistä”, Sinisalo toteaa.
Eikä kyse ole todellakaan siitä, saammeko koskaan enää syödä hunajaa. Jos mehiläiset häviävät, ainakin osa maailman elintarviketuotannosta romahtaa. Lieveilmiöt ovat arvaamattomat.
”Jostain syystä uutinen sai aika vähän huomiota, vaikka joidenkin tutkijoiden mukaan mehiläisten katoaminen on vakavampi ongelma kuin ilmastonmuutos.”
Työ vaatii istumalihaksia
Sinisalon työhuoneen ikkunan takana avautuu hieno näköala puutalojen kattojen yli Pyhäjärvelle. Tosin näkymä on kovin harmaa, sillä ikkunaa ei ole pesty varmaan vuosiin.
Kirjoituspöytä on asetettu niin, että Sinisalo istuu selkä ikkunaan päin.
Vaikka työhuone sijaitsee aivan kodin lähellä, erillinen paikka auttaa pitämään päivärytmiä.
Ollessaan melkein parikymmentä vuotta sitten töissä mainostoimistossa, Sinisalo oppi, ettei inspiraatioita kannata odotella. Takapuoli vaan penkkiin.
”Kun täällä ei ole internetiä, ei voi googlailla, olla facebookissa eikä edes tarkistella, onko tullut sähköpostiviestejä.”
Enkelten verta -kirjaan Sinisalo teki poikkeuksellisen paljon taustatyötä. Loppusivuilla on kunnioitettava määrä viittauksia englanninkielisiin artikkeleihin. Hän kävi myös mehiläistarhalla ja tutustui hautausurakoitsijan työhön.
Hän ei halunnut tehdä kirjasta katastrofikuvausta, jossa seurataan ihmisten taistelua mehiläisten katoamisen jälkeisessä maailmassa. Mutta hän halusi kirjoittaa mehiläiskadon kautta ihmisten yleisestä suhtautumisesta eläimiin hyödyn lähteenä.
”Kaikki Suomessa tietävät, millaisina liharobotteina eläimiä kohdellaan. Silti ihmiset ostavat halpaa lihaa.”
Pinaattikeittoa ja maksamakkaraa
Sinisalo ihmettelee, miksi lihansyömisestä on tullut jonkinlainen kansalaisoikeus. Jo pelkkä ehdotus viikoittaisesta kasvisruokapäivästä koulussa nähdään melkein lasten kiusaamisena. Jos ei saa joka aterialla eläinproteiinia, se ei ikään kuin ole kunnon ateria.
”Tähän varmaan perustuu perinne, että pinaattikeiton kanssa tarjotaan aina maksamakkaravoileipä.”
Sinisalo ei usko, että lihansyönti häviää maailmasta. Siihen tuskin kannattaa edes pyrkiä. Mikäli söisimme vain niitä eläimiä, esimerkiksi lammasta, joilla on mahdollisuus lajityypilliseen elämään, oltaisiin Sinisalon mielestä jo pitkällä.
Tällöin lihan hinta nousisi, ja lihasta tulisi juhlaruokaa, kuten se on ennen vanhaan ollutkin. Syötkö itse lihaa?
”Teen pääasiassa kasvisruokia. Mutta syön joskus myös riistaa ja luomulihaa. Kylässä en kysele lihan alkuperää.”
Kirjailija ottaa kantaa
Sinisalo sanoo olevansa huolestunut maailmasta, mutta yöuniaan hän ei sen vuoksi menetä. Hän on kirjoittaja, joka haluaa ottaa kantaa.
Hän ei silti usko voivansa muuttaa maailmaa. Jos joku saa jotain ajateltavaa, se riittää.
Hän on kirjoittanut kymmenittäin novelleja ja yhteensä viisi romaania, joista monia on käännetty myös muille kielille. Kokemusta hänellä on myös tv-sarjojen kirjoittajatiimeistä sekä käsikirjoitusten tohtoroinneista.
Uusi kirja on tekeillä, mutta siitä hän ei halua puhua.
”En koskaan kerro tulevan teoksen sisällöstä. Kai se on jonkinlaista taikauskoa.”
Mitä tuottelias kirjoittaja tarvitsee vastapainoksi?
Sinisalo harrastaa vuoristopatikointia. Niin ihanaa kuin se onkin, se aiheuttaa myös vähän syyllisyyttä tai ainakin tarvetta selitellä.
Houkuttelevimmat vuoristot ovat nimittäin kaukana Suomesta, Euroopassa ja pitemmälläkin. Hän on tehnyt miehensä kanssa reissuja muun muassa Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Aiheesta on syntynyt kirjakin.
”Kun lennän, pyrin olemaan paikan päällä pitempään, ainakin viikkoja. Viikonlopun shoppailureissuja Pariisiin tai Lontooseen en tee.”
Rajallisuuden tajun puutetta
Palataan vielä mehiläisiin. Miksi uutinen mehiläisyhdyskuntien romahtamishäiriöstä, unohtui niin nopeasti?
”Ehkä se on perspektiivin puutetta. Kuoleman kieltäminen on tyypillistä länsimaalaiselle kulttuurille. Emme usko tai ainakaan halua ajatella rajallisuuttamme”, Sinisalo sanoo.
Liian paljon luotetaan siihen, että tiede menee eteenpäin pikavauhtia ja ongelmat ratkeavat itsestään. Bakteeri syö jätteet, ja aurinko tuottaa energiaa kaikkialle maapallolla.
Näin se tuskin menee. Tarvitaan myös tahtoa ja konkreettisia päätöksiä.
”Asioita saadaan aikaan, jos niin halutaan. Esimerkiksi kun otsonikerros oheni freonien vuoksi ja freonit päätettiin kieltää, muutos saatiin aikaan aika nopeasti. Eikä jääty itkemään aerosoliteollisuuden työllisyysnäkymiä.”