”Nuerit lävistävät härän kyljen keihäällä. Lampailta ja vuohilta leikataan kurkut auki. Jumala ottaa eläimen hengen, ihminen ottaa lihan”, kirjoitti englantilainen Edward E. Evans-Pritchard itäafrikkalaisista heimoista 1950-luvulla.
Eläinuhrit ovat vielä 2010-luvullakin yleisiä monissa alkuperäiskulttuureissa. Verilöylyiltä ei ole vältytty edes tappamista tavallisesti vastustavien buddhalaisten keskuudessa.
”Perinteiseen hautajaisateriaan kuuluu raakaa buffalon lihaa, joka tarjoillaan tuoreen veren kera”, pohjoisthaimaalaisessa Tai Yongin -yhteisössä 1980-luvulla elänyt antropologi Ing-Britt Trankell sanoo.
Myytin mukaan Buddha antoi taiyongilaisille luvan syödä buffaloita. Uhraukset rajoittuvat seremonioihin, joissa Buddhan seuraajat juhlivat yhteenkuuluvuuttaan. Myös nuerit tappavat karjaansa vain uskonnollisessa yhteydessä.
Monet kristityt sen sijaan ovat noudattaneet oman myyttinsä kehotusta paljon arkisemmin ja tehokkaammin: ”Täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet.”
Ruokaongelmat länsimaiden syytä
YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö FAO:n mukaan lihantuotanto vaikuttaa ilmastonmuutokseen jo enemmän kuin koko maailman maantieliikenne. Maailman kalakantoja puolestaan uhkaa sukupuutto.
”On yleisesti tunnustettu tosiasia, että maailman ruokaongelmat liittyvät länsimaisiin kulutustottumuksiin”, Trankell korostaa. Pihvikarjalle raivataan laidunmaita sademetsistä ja alueilta, jotka voisivat soveltua riittoisamman ruoan viljelyyn.
Yhä useammat länsimaiset ihmiset ovatkin siirtyneet kasvisruokavalioon.
”Eläinten teurastamista on pidetty normaalina käytäntönä, jota on perusteltu makutottumuksilla, perinteillä ja muilla eläinyksilön oikeuksiin verrattuna vähäpätöisemmillä syillä”, lihansyönnin etiikkaa tutkinut Markus Vinnari toteaa.
”Olen itse kasvissyöjä ja mielestäni kaikkien muidenkin ihmisten tulisi olla.”
Mutta onko oikeudenmukaista vaatia nuereilta, taiyongilaisilta ja muilta alkuperäiskansoilta uskonnollisista perinteistään luopumista – sen jälkeen, kun länsimaat ovat itse kohtuuttomasti alistaneet luontoa pitkälti oman uskontonsa oikeutuksella?
Arvokkaat uhrit
Kasvissyöjien ideologia perustuu usein näkemykseen, jonka mukaan eläinten kärsimys ei ole ihmisten kulinaarisen nautinnon arvoista.
Uhraajilla saattaa kuitenkin olla muitakin motiiveja kuin vatsansa täyttäminen – esimerkiksi jumalten lepyttäminen.
”Jos Äiti Maa ei saanut uhrilahjojaan, villit ja vaaralliset voimat syrjäyttivät sivistyksen ja järjestyksen”, Andien alkuperäiskulttuureja tutkiva Thérèse Bouysse-Cassagne kiteyttää.
Monissa kulttuureissa on ollut tapana uhrata myös ihmisiä luonnonjumalille, vaikkei ihmisruumiita olisi syöty. Meksikon asteekit ehkäisivät maailmanloppua antamalla aurinkojumalalleen säännöllisesti kymmenien tuhansien ihmisten veren.
Italialainen renesanssi-ihminen, Leonardo da Vinci, yksi maailman tunnetuimmista kasvissyöjistä, totesi kulttuurien kehityksen huipentuvan hetkeen, jolloin ihmisten ja eläinten ymmärretään olevan yhtä arvokkaita.
Tällä mittapuulla monet uhraajat näyttäisivät pärjäävän hyvin: ”Karja on nuerien suurin aarre. He kutsuvat eläimiä ihmisten nimillä, ja lehmät imettävät myös ihmislapsia”, Evans-Pritchard kirjoittaa.
”Titicaca-järven seudun uru-intiaanit uskovat periytyvänsä kaloista”, toteaa puolestaan tutkija Nathan Wachtel.
Andien alkuperäiskansojen menneet hallitsijat samastuivat voimakkaisiin, kondorien kaltaisiin eläimiin. Samalla he katsoivat olevansa oikeutettuja hallitsemaan avuttomampia olentoja – kuten juuri kaloja – kondorien osoittamalla tavalla.
Osa uhreista olikin sotavankeja tai pieniä lapsia ja nuoria. Uhratuksi tuleminen oli kuitenkin suuri kunnia.
”Inkat uhrasivat erityisesti arvostamiaan laamoja ja marsuja. Ihmisyksilöistä he valitsivat vain parhaimmat ja kauneimmat”, Terence D’Altroy kirjoittaa.
Eurooppalaisvalloittajien vakuutettua alkuperäiskansat ihmisen ja Jumalan liitosta ihmisuhreista enimmäkseen luovuttiin. Eläinten uhraaminen Andien kulttuureissa jatkuu.
”Marsuja syödään erikoistilaisuuksissa, kuten perinneparantamisen yhteydessä”, antropologi Eduardo Archetti kertoo.
”Marsua pidetään oraakkelina, joka pystyy ennustamaan säätä ja tulkitsemaan sosiaalisia tapahtumia. Epämuodostuneita yksilöitä pidetään erityisen viisaina olentoina.”
Evans-Pritchardin mukaan myös nuerit uhraavat kotieläimiään. ”Nuerit haluavat antaa jumalalleen parasta, mitä heillä on.”
Tiede ja uskonnot törmäävät
Ihmiset ovat tiettävästi syöneet lihaa lajinsa syntyhetkiltä lähtien. Myös kasvissyöntiä suosittiin eri puolilla maailmaa jo kauan ennen länsimaisen ajanlaskun alkua.
Nykyisin kasviksia eettisistä syistä syövät nojaavat ajattelussaan usein tieteen havaintoihin.
”Vasta nyt alamme ymmärtää eläinten monimuotoisuutta, keskinäistä kommunikointia ja sopeutumista ympäristöönsä”, Vinnari toteaa.
”Tieteellisen tiedon leviäminen voi vaikuttaa positiivisesti tapaamme kohdella muita olentoja.”
Evolutionistit ja Raamatun luomiskertomukseen uskojat ovat kiistelleet näkemystensä erilaisista lähtökohdista aina Charles Darwinin ajoista lähtien. Filosofi Peter Winch näkee saman ongelman alkuperäiskansojen kohdalla.
”Kaikki tieto on kulttuurisesti rakennettua ja näin ollen oikeaa tai väärää vain omassa kulttuurisessa yhteydessään.”
Winchin mukaan tieteelliset kokeet ovat käsittämättömiä ihmisille, jotka eivät ole perillä tieteen perussäännöistä. Vastaavasti elävän olennon hengen riistäminen jumalten lepyttämiseksi voi tuntua käsittämättömältä ihmisestä, joka ei ole sisäistänyt uhraajayhteisön logiikkaa.
”Erilaisten kulttuurien ymmärtäminen edellyttää vuosien työtä ja kykyä asettua toisten ihmisten asemaan”, antropologi Thomas Hylland Eriksen sanoo.
1990-luvulla Sharon Hutchkinson totesi nuerien tekevän kaikkensa säilyttääkseen karjan arvokkaan aseman kulttuurissaan. Perinteiset tavat ymmärtää ja uhrata eläimiä ovat kuitenkin vaarassa joutua väistymään länsimaisen kulttuurin – pihvikarjateollisuuden ja kasvissyöjien keskinäisen taistelun – tieltä.
Vinnarin mukaan länsimaiden tulisi ensin muuttaa omat kulutustottumuksensa kestävän kehityksen mukaisiksi.
”Vasta sen jälkeen voimme neuvotella eläinten oikeuksista niiden kansojen kanssa, jotka elävät meitä läheisemmässä yhteydessä luontoon.”