Kolme vuotta sitten Kenia oli itsetuhon partaalla. Satoja ihmisiä oli kuollut väkivaltaisesti vaalien jälkeen. Mitä tarinassa on sittemmin tapahtunut?
Alussa oli toivoa oikeudesta. Kofi Annan sai listan epäiltyjen nimistä. Puhuttiin syytteistä, joko kansainvälisessä rikosoikeudessa Haagissa tai paikallisessa tuomioistuimessa.
Keniassa yhtäkään valtaeliitin jäsentä ei ole koskaan asetettu syytteeseen paikallisessa oikeudessa. Ei, vaikka he olisivat tehneet mitä. Kenialaiset pelkäsivät, että paikallinen tuomioistuin olisi manipuloitavissa. Parlamentti oli samaa mieltä ja hyväksyi ylivoimaisin äänin syyllisten tuomitsemisen Haagissa. Kerrankin lainsäätäjät ja kansa olivat yhtä mieltä. Tai siltä se vaikutti.
Lisää lupaavia uutisia: hallitus vakuutti, että väkivaltaisuuksien takia pakosalle joutuneiden ihmisten asuttaminen on sen tärkein tehtävä. Ensin heidän tosin piti ratkaista jokunen kiireellinen kysymys. Kuten se, mihin tuore – mutta väliaikainen – pääministerin kanslia sijoitetaan.
Toinenkin asia nakersi päättäjiä. Kenian maine safaritaivaana ja Itä-Afrikan menestystarinana oli kolhuilla. Hallitus maksoi 1,7 miljoonaa dollaria washingtonilaiselle PR-firmalle Kenian maineen desinfiomisesta. Hienoa. Sitten kenialaiset äänestivät voimaan uuden perustuslain, joka tekee maasta demokratian ja oikeuden malliesimerkin, ainakin teoriassa. Ihanaa.
Joulukuussa 2010 kansaivälisen rikostuomioistuimen syyttäjä Luis Moreno Ocampo kertoi sen, minkä kaikki olivat jo arvanneet: vaaleja seuranneet väkivaltaisuudet olivat olleet tarkoin suunniteltuja. Hän haastoi kolme kabinettiministeriä ja entisen poliisivoimien johtajan vastaamaan syyteisiin rikoksista ihmisyyttä vastaan. Kenialaiset näkivät toisen vilauksen oikeudesta.
Eipäs hoppuilla. Hallitus kokosi rivinsä syytettyjen tueksi ja lietsoi kansallistunnetta. Kenia vastaan muu maailma! Ylväs parlamentti, joka oli alun perin äänestänyt syytteiden Haagiin viemisen puolesta, päätti että Kenia eroaa kansaivälisesta rikostuomioistuimesta.
Käsittämätön farssi? Ei sentään, vaan esimerkki siitä, miten rankaisemattomuuden kulttuuri toimii. Siinä Kenian hallitus on hionut taitonsa hävettävälle tasolle. Huonoja uutisia heille, jotka menettivät rakkaitaan väkivaltaisuuksissa. Ja heille, jotka yhä asuvat hätämajoituksessa teltoissa. Ja heille, jotka uskovat oikeudenmukaisuuteen.
Kirjoittaja on helsinki african film festivalin johtaja.