Se alkoi vitsinä. Maailman Kuvalehden sivun 12 kuvapaikalle sattui useamman kerran peräkkäin eläinaiheinen kuva. Aloimme toimituksessa kutsua juttupaikkaa ”pörröiseksi eläimeksi”. Eläimistä ei päästy enää eroon.
Pörröisten eläinten kuvien etsiminen on ehkä hauskinta, mitä työkseen voi tehdä. Muiden kuvien hankinta onkin sitten eri asia.
Kansainvälisten uutistoimistojen kuvavirran seuraaminen saa usein mahan kiertämään. Ja arvostamaan suomalaisten tiedotusvälineiden eettisyyttä. Ruumiita ja irrallisia raajoja ei suomalaislehdissä näe. Tarjontaa kyllä riittää.
Moni Maailman Kuvalehden juttu on aiheeltaan painava, joskus ahdistavakin, ja kuvavalinta on jatkuvaa nuoralla kävelyä. Kuvan pitäisi yhtä aikaa tuoda aiheeseen jotain uutta, kunnioittaa kohdettaan ja olla vielä teknisesti laadukas valokuva.
Ihanteellisessa tapauksessa juttumatkalla on ollut mukana ammattitaitoinen valokuvaaja. Läheskään aina näin ei ole. Se tietää kahlaamista kuvatoimistoissa.
Etenkin Afrikasta tarjolla oleva kuva on jatkuva päänsäryn lähde. Kuvatoimistojen valikoimista päätellen afrikkalaisilla on kolme tapaa olla: pelata jalkapalloa, pönöttää puku päällä tai nälkiintyä luonnonkatastrofeissa. Valitse siitä sitten sopivaa kuvaa vaikkapa taloudesta kertovaan juttuun.
Onneksi ovat eläimet. Mitä söpömpi, sen kuvatumpi. Eräästä isosta kuvatoimistosta löytyy hakusanalla ”panda” yli neljä kertaa enemmän kuvia kuin hakusanalla ”Burundi”.
Siksi me rakastamme pörröisiä eläimiämme. On mistä valita. On nättiä ja kaunista. Maailmantuska laantuu, kun lepertelee hetken vaikkapa jääkarhun pennun kuville.
Revittelemme eläinkuvilla aivan häpeilemättä. Syyllistymme söpöstelyn syntiin empimättä ja tahallamme. Kyllä me tiedämme, että karhu on peto ja että Disneyn tarjoama luontokuva on satu.
Leikkiminen on kivaa.
Jos haluamme realismia, laitamme eläinkuvapaikalle uutisen hyönteisestä.
Tässä lehdessä ylitimme itsemme söpöstelyssä: panda laiskottelee puussa. Diabetes, täältä tullaan!