On ilahduttavaa ja varsin helppo ymmärtää, miksi Elif Shafakin (s. 1971) Rakkauden aikakirja oli Turkin myydyin kirja ilmestymisvuonnaan 2009. Kirja on sopiva sekoitus mystiikkaa ja arkea, teemana ikuinen aihe: rakkauden etsintä.
Nyt suomeksi ilmestynyt romaani limittää toisiinsa kaksi toisilleen kaukaista ajanjaksoa, 1200-luvun ja 2000-luvun. Aikatasojen lisäksi teoksessa kulkee rinnakkain kaksi paikkaa, kulttuuria, ilmaisutyyliä ja ajattelutapaa. Itä ja länsi asettuvat vuoropuheluun ja sekoittuvat.
Yhdysvaltojen Bostonissa elää Ella, nelikymppinen kotirouva, joka on liian pitkään paennut itseään ja tunteitaan. Koittaa päivä, jolloin hän ei enää halua olla miehelleen ja lapsilleen kolmen lajin aterioita kokkaava rouvashenkikö. Esikoistyttären itsenäistyminen saa Ellan havahtumaan sisäiseen nälkäänsä ja janoonsa, jota ei enää minkään sortin gourmet tyydytä.
Osa-aikatyössään kustannustoimittajana Ella saa laadittavakseen lausunnon käsikirjoituksesta. ”Suloinen rienaus” kertoo Bysantissa 1200-luvulla eläneestä Rumista. Tunnettuun historialliseen hahmoon perustuvassa fiktiossa Rumi on yhteisönsä arvostama saarnamies, jonka elämässä kaikki on päällisin puolin hyvin, mutta syvällä sisimmässä lymyää tyhjyys. Rumin elämä mullistuu, kun hän kohtaa suufilaisuuden tietä kulkevan dervissin. Konservatiivista ja kirjaimellista islamin tulkintaa kyseenalaistava rohkea dervissi luotsaa Rumia kohti rakkautta.
Käsikirjoituksen tarina vangitsee Ellan, eikä paluuta ole. Turvallisuushakuisen kotirouvan kohtaloksi koituu lopulta sähköposti, jonka hän lähettää kirjoittajalle, salaperäiselle Aziz Z. Saharalle.
Niin käsikirjoituksen Rumi kuin Ellakin joutuvat rakkauden edessä luopumaan entisestä. Rumi ainakin maineestaan, Ella turvallisuudestaan.
Juonen tasolla Rakkauden aikakirjan tarina on ennalta arvattava, kliseinenkin. Yli 500-sivuisessa romaanissa kiinnostavampaa onkin tyylien, kertojaäänien ja näkökulmien vaihtelu sekä palkitun kirjailijan syvä islamilaisen kulttuurin tuntemus. Ranskassa turkkilaiseen perheeseen syntynyt, nykyisin Istanbulissa asuva Shafak herättää eloon Bysantin kadut oppineineen, juoppoineen ja huorineen. Hahmojen stereotyyppisyys ei haittaa, pikemminkin siitä on etua, sillä niiden avulla pääsee tarkastelemaan kaukaista aikaa ja itselle vierasta kulttuuripiiriä varsin erilaisista perspektiiveistä.
Synkkien tarinoiden keskellä Rakkauden aikakirja elähdyttää myös ihan omanlaisellaan valolla. Se sijoittuu puoliksi kulttuuripiiriin, josta erityisesti viime aikoina on saanut lukea lähes pelkästään lohduttomia kertomuksia toinen toistaan mustemmista naiskohtaloista.
Rakkauden aikakirjassa suufilaiset opit kiertyvät romaanin henkilöitä yhdistäviksi elämänohjeiksi. Näin Ellakin lopulta opastaa aikuista tytärtään: ”Elämä ilman rakkautta on merkityksetön. Älä kysy itseltäsi, millaista rakkautta sinun tulisi etsiä, hengellistä vai maallista, itämaista vai länsimaista. Erottelut johtavat ainoastaan uusiin erotteluihin. Rakkaudella ei ole nimiä eikä määritelmiä. Se on mitä on, puhdasta ja yksinkertaista.”
Elif Shafak:
Rakkauden aikakirja
Gummerus 2011