Me harvaan asutun Suomen kasvatit olemme tottuneet tilaan ympärillämme. Siksi kuvittelemme itsellemme oikeuden yksityiseen tilaan myös julkisessa tilassa.
Ajatus henkilökohtaisesta tilasta ja yksityisyydestä liittyy tietenkin myös länsimaiseen modernisaatioon. Olen vapaa ja riippumaton muista. Keskeistä on voida toteuttaa omaa yksilöllisyyttään, olipa kyse ajattelusta, elämäntavasta, makuasioista tai jopa oman edun ajamisesta.
Nepalissa yhteisöllisyys on vahvaa ja ajatus omasta tilasta käsittämätön muualla kuin ehkä suljettujen ovien takana. Eläintarhan kassalla harva ryhtyy jonottamaan, kun rahat voi antaa ensimmäisenä jonossa seisovalle, joka sitten ostaa liput kaikille. Tämä on sangen yhteisöllistä, mutta samalla vierailijan silmään lievästi sekasortoista.
Työmatkalla piirikunnassa jaoin huoneen itseäni nuoremman, samaa sukupuolta olevan Rochanan kanssa. Hän ilmoitti, ettei kylmässä säässä kannata nukkua kahdessa sängyssä, muuten tulee jäinen yö. Järkevälle ehdotukselle oli vaikea löytää vasta-argumentteja. Löysin itseni kapeasta sängystä vieraan henkilön vierestä. Olin yllättävästä käänteestä kummastunut ja samalla yhteisöllisyydestä riemastunut: olen riippuvainen sinusta, toisesta ihmisestä, pysyäkseni lämpimänä.
Haluan kuitenkin, hyvät nepalilaiset ystäväni, että sovimme kuvittelevamme, että meillä on jokaisella pienenpieni yksityinen alueemme. Minä olen tottunut siihen.
Myönnän samaan syssyyn, että olen kuitenkin vakoilija. Juutun herkästi seuraamaan lähellä olevien keskustelua kahviloissa ja kadulla. Olen tekopyhä yksityisyyteni kanssa – esitän, etten kuule, näe ja välitä.
Olen tullut siihen tulokseen, että tämä teatteri on kulttuurini tapa suojella individualismin ja yksityisyyden ideaa, ihannetta ja myyttiä. Keksiikö joku paremman selityksen? Miinuspuolena yhteisöllisyys vähenee ja yksinäisyys saattaa kasvaa.
Nepalilaisessa lounasravintolassa pöydästä toiseen huudellaan usein kommentteja, eikä kukaan yritä esittää, ettei olisi kuunnellut muiden rupattelua. Päinvastoin, lähipöytien keskusteluja kommentoidaan äänekkäästi.
Tuliaisina Suomeen ehdottaisin alkajaisiksi, että julkisissa kulkuvälineissä ne, joille istumapaikka on osunut, saisivat ottaa syliin muiden kassit, ostokset ja sylilapset. Turha esittää eristyksissä olevaa, kun samassa välineessä matkustetaan. Nepalissa suunnittelen vastaisuudessa saavani nukkua itsekseni. Ehkä majapaikassamme olisi sittenkin ollut ylimääräisiä peittoja tarjolla?
Nepalissa työskentelevä Larissa Bruun
kertoo arjestaan uudessa kotimaassaan.