Afrikan ääni

Vusi Mahlasela on antanut toivoa eteläafrikkalaisille siitä asti, kun hän teinipoikana tarttui kynään ja kitaraan. Nyt hänen optimismistaan saavat osansa myös suomalaiset, kun hän astuu lavalle Maailma Kylässä -festivaalilla Helsingissä.

Näin minä sen kuvittelen: pieni poika istuu shebeenin nurkassa ja kuuntelee tarkkaavaisesti aikuisten juttuja. Jutut kumpuavat arjesta, jossa riittää ratkaistavaa joka päivä. On rahahuolia, epäoikeudenmukaista kohtelua, monenlaista väkivaltaa. Joku baarin väestä itkee, toinen laittaa käden olkapäälle. Sitten joku puhkeaa lauluun. Nainen ovensuussa tanssii.

Poika kasvaa teini-ikään, istuu edelleen isoäitinsä omistaman baarin nurkassa. Hänelle on jo ehtinyt muotoutua kuva maailmasta, kotimaasta Etelä-Afrikasta, kotikaupungista Pretoriasta, kotikulmista Mamelodi Townshipissä.

Sanottavaa on paljon. Maailma on täynnä eriarvoisuutta – varsinkin mustien ja valkoisten välillä. Sitä ylläpidetään lainsäädännöllä, joka on rakennettu rotusyrjinnälle. Ihmisen arvo määrittyy sen mukaan, onko hän musta vai valkoinen.

Poika kirjoittaa ensimmäiset runonsa ja tarttuu kitaraan.

Isoäidin poika

Vusi Sidney Mahlasela Ka Zwane (s. 1965) oli nuori 1970- ja 1980-lukujen taitteessa, jolloin Etelä-Afrikassa elettiin kiihkeintä apartheidin vastaisen aktivismin aikaa.

Mahlasela osallistui yhteiskunnalliseen keskusteluun kriittisillä runoillaan. Pikku hiljaa runot alkoivat saada näkyvyyttä, etenkin sen jälkeen, kun hän parikymppisenä liittyi eteläafrikkalaisten kirjailijoiden yhdistykseen. Sieltä hän löysi joukkovoiman ohella sielunveljiä ja -sisaria, joiden kanssa jakoi samoja unelmia.

Ei siis olekaan ihme, että Mahlaselan lempielokuva on Peter Weirin Kuolleiden runoilijoiden seura (1989). 1950-luvun poikakoulusta kertova elokuva rohkaisee vapaaseen ja kriittiseen ajatteluun.

Vapauteen ja itsenäisyyteen häntä rohkaistiin kotioloissakin. Miljoonien afrikkalaisten tavoin Mahlasela on isoäitinsä – rohkean naisen – kasvattama.

Kun poliisi tuli hakemaan poikaa kotiovelta opiskelijamielenosoitusten avoimen tukemisen vuoksi, mummo sanoi kerran jos toisenkin poliiseille: Vusi on kotona, mutta te ette häntä vie. Se, joka tulee ensimmäisenä kynnyksen yli, saa päälleen sangollisen kiehuvaa vettä.

Aina poliisit lähtivät.

Mahlaselalla oli isoäitinsä talon pihalla oma pieni hökkeli, jossa oli sänky, ei muuta.

”Siellä kirjoitin laulujani. Nyt minulla on oma talo samassa kaupunginosassa. Isoäitini talon remontoin ennen hänen kuolemaansa, ja hän oli siitä hyvin onnellinen.”

Isoäiti menehtyi kaksi vuotta sitten.

Nyt Mahlasela suunnittelee rakennuttavansa talon isänsä puoleiselle Zwanen perheelle, johon hän tutustui vasta aikuisena.

”Olen saanut piirustukset taloa varten esi-isiltäni. Minun täytyy tehdä se, perinteinen ruohokattoinen talo, mutta siihen ympärille voisi tehdä jotain ylellisempää.”

Muutokseen innoittaja

Nuori Mahlasela oli keskeinen taiteilija apartheidin vastaisessa taistelussa. Apartheid-järjestelmä lakkautettiin virallisesti vuonna 1994, ja vankeudessa istuneesta vapaustaistelija Nelson Mandelasta tuli presidentti.

Myöhemmin Mahlasela on ollut suuri toivon antaja uuden Etelä-Afrikan rakentamisessa.

Musiikki on sekoitus perinteistä afrikkalaista, bluesia ja soulia, tavaramerkkinä vahva laulu ja lyriikat. Laulut käsittelevät rakkautta, perhettä, toivoa ja ylpeyttä. Tarttuvat ja lempeät melodiat osuvat suoraan sydämeen.

Mahlasela on omistanut elämänsä innoittaakseen ihmisiä musiikillaan ja runoudellaan yhteiskunnalliseen muutokseen. Monista apartheidin vastaisten taistelujen aikana sävelletyistä protesti- ja solidaarisuuslauluista tuli 90-luvulla kansallislauluja, jotka kannustivat eteläafrikkalaisia luomaan uutta kansakuntaa.

Rakastetun artistin keikkakalenteri on tiivis. Kuluneen vuoden aikana se on vienyt ainakin isolle kiertueelle Yhdysvaltoihin. Mahlaselan kahdeksas levy Say Africa julkaistiin vuosi sitten Yhdysvalloissa. Levyn tuottaja on legendaarinen bluesmies Taj Mahal. Levyllä vierailee myös beniniläissyntyinen Angelique Kidjo.

Say Africa kiteyttää Mahlaselan toivon kotimaansa tulevaisuudesta. Sukupolvia ja maanosia yhdistävän albumin viesti on universaali: vapaus, ihmismielen voima.

Levyn viimeinen kappale Ntate Mandela on omistettu Mandelalle, jonka ponnisteluja Mahlasela on tukenut koko elämänsä ajan. Mahlasela on muun muassa Mandelan vuonna 1994 lanseeraaman HIV/AIDS -ohjelman hyväntahdonlähettiläs.

”Annetaan kaikkien, jotka jakavat Mandelan suurimman toiveen, nähdä jonain päivänä Afrikka, joka on rauhassa itsensä kanssa”, Mahlasela laulaa kappaleessa Say Africa.

Laulaa kuin lintu

Esiintyessään Mahlasela hymyilee paljon. Ei siis ole ihme, että hänet livenä nähneet kuvailevat miehen huokuvan sisäistä kauneutta. Oman lisänsä tähän antavat runolliset ja toivoa tuovat sanoitukset. Sekä ääni. Se on kaunis, vahva ja pehmeä. Nallekarhumainen ison miehen olemus yhdistettynä pehmeästi sointuvaan ääneen on koskettava. Kotimaassaan Mahlasela tunnetaankin lempinimellä ”The Voice”.

”Vusi Mahlasela laulaa kuin lintu: osoituksena siitä, että on elossa”, eteläafrikkalainen kirjailija Nadine Gordimer sanoo maanmiehestään.

Viimevuotisen Yhdysvaltojen kiertueen jälkeen The New York Times kiitti Mahlaselaa ”improvisoiduista sointuvaihteluista”, Los Angeles Times konsertin ”optimistisuudesta ja sielukkuudesta, intensiteetistä, joka ottaa valtaansa ja koskettaa sielua.” Times-lehden kriitikko puolestaan totesi, että ”mikäli Mahlasela ilmentää maansa henkeä, Etelä-Afrikassa on paljon syytä toivoon”.

Mistäköhän tuo kaikkien aistima positiivisuus kumpuaa?

”Rakastan elämää, se on arvokas. Olen onnellinen, jos ihmiset arvostavat minua ja minä voin arvostaa heitä. Se on tavallaan energian siirtoa”, hän sanoo ja jatkaa sisäisestä kauneudesta:

”Näen peilissä kauniin ihmisen ja kauniin sielun, ja hymyilen itselleni. En kadu menneisyyttäni. Hymyilen itselleni, koska elämä on helpompaa kun hymyilee.”

Yhteiskunnallinen vaikuttaja

Moni muistaa bonganneensa Mahlaselan viime kesäkuussa, kun hän esiintyi 30 000 ihmiselle – television välityksellä sadoille miljoonille – jalkapallon maailmanmestaruuskisojen avajaisissa Orlando-stadionilla Johannesburgin esikaupungissa Sowetossa.

Muita suuria afrikkalaisnimiä avajaiskonsertissa olivat Angelique Kidjo, eteläafrikkalainen jazztrumpetisti Hugh Masekela ja malilaisbändi Tinariwen.

Laulaja-lauluntekijänä Mahlasela arvostaa kaltaisiaan. Suurimmaksi esikuvakseen ja innoittajakseen hän mainitsee chileläisen runoilijan, vallankumouslaulaja Victor Jaran (s. 1932-1973). Jaran rakkautta, rauhaa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta käsittelevät laulut yhdessä hänen väkivaltaisen kuolemansa kanssa nostivat Jaran aikoinaan ihmisoikeustaistelun symboliksi Latinalaisessa Amerikassa.

Tämän päivän laulaja-lauluntekijöistä Mahlasela kuuntelee muun muassa yhdysvaltalaista Patty Griffiniä, joka on niinikään yhdistelmä kaunista ääntä ja puhuttelevia lyriikoita.

Mahlaselan ura on ollut johdonmukainen niin musiikillisesti kuin yhteiskunnallisesti. Kiireen keskellä mies on jatkanut aktiivista rooliaan eri kansalaisjärjestöissä.

Tähden oma järjestö Vusi Mahlasela Music Development on sitoutunut sekä markkinoimaan että tallentamaan afrikkalaista musiikkia. Tämän lisäksi Mahlasela tukee muun muassa kehitysapuun keskittyviä Oxfamia ja Acumenia sekä Etelä-Afrikassa toimivaa African Leadership Academy -koulutusohjelmaa.

”Muusikoiden tulee olla vahtikoiria, pitää silmänsä auki ja saattaa asioita ihmisten tietoon”, hän sanoo.

Sovinto vaatii tahtoa

Vuoden 1994 jälkeistä demokraattista ja monikulttuurillista Etelä-Afrikkaa kutsutaan usein sateenkaarivaltioksi. Onko se sitä?

”Ihmisten tulisi olla ylpeitä tehdystä työstä. Meidän pitäisi myös ylläpitää sovinnon ilmapiiriä, jota niin kauan toivoimme. Miksi ihmiset yhä liehuttavat vanhoja lippuja?”

Kotimaassaan Mahlasela viihtyy kotikulmiensa Mamelodin ohella parhaiten Kapkaupungissa ja Pretorian keskustassa.

”Ne ovat molemmat siistejä kaupunkeja. Ihmiset ovat tietoisia ympäristöstään ja haluavat kunnioittaa sitä.”

Entä uskooko Mahlasela ajatuksen globaalista maailmankylästä?

”Pidän siitä ajatuksena, mutta on aiheellista kysyä, kuinka paljon me itse kukin haluamme kuulua siihen? Minä ainakin haluan pitää oman kieleni ja oman ruokani. Maailmankylän tulee rakentua tasapainolle, jossa kaikki arvostavat toinen toistensa kulttuureja.”

Ensimmäisen levynsä nimikappaleen When You Come Back (1992) Mahlasela omisti eteläafrikkalaisille poliittisille pakolaisille mielessään heidän kotiinpaluunsa:

”Tulen olemaan se, joka kiipeää vuorelle saavuttaakseen afrikkalaisten päiviemme huipun”, hän laulaa siinä.

”Kun ottaa huomioon kaikki ne myönteiset asiat, joita Afrikassa nyt tapahtuu, uskon että lauluni oli profetia.” <

Vusi Mahlasela Maailma kylässä -festivaalilla Kaisaniemen puiston savanni-lavalla su 29.5. klo 16.30. Mahlaselan haastattelu Taiga-lavalla klo 14.30. Haastattelijana Paleface.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Olet nyt varjossa ""staging"". Poistu