Ammattipalokuntaa Merikarvialla ei ole koskaan ollut, mutta hälytystehtäviä rannikkokunnassa riittää. Merikarvian laajan merialueen vuoksi vapaaehtoinen palokunta käy, paitsi tulta päin, myös vesille, sillä sille kuuluu myös merihädässä olevienkin auttaminen. Eikä kummastakaan toimesta voi lipsua siksi, että juuri kyseisellä hetkellä vapaaehtoishommat eivät kiinnosta.
Merikarvian VPK on yksi Suomen yli viidestäsadasta sopimuspalokunnasta. Vapaaehtoinen toiminta on niissä tiukasti sopimuksella säädeltyä: sopimuspalokunnan on hoidettava tehtävät, jotka se on aluepelastuskeskuksen – Merikarvian tapauksessa Porin aluepelastuskeskuksen – kanssa sopinut tekevänsä.
VPK ei myy henkilöitä, vaan palveluita. Vastineeksi palveluistaan se saa selvää rahaa.
”Niillä rahoilla olemme ostaneet rantatontin ja rakentaneet mökin ja saunan yhteiseen käyttöön. Summa neuvotellaan vuosittain, tänä vuonna rahaa tulee noin 60 000 euroa. Se on mukava raha yhteiskäyttöön, mutta jos se maksettaisiin henkilökohtaisina palkkoina, jäljelle ei sosiaaliturvamaksujen ja muiden jälkeen jäisi juuri mitään”, Danakas selittää.
Sammutusmiehestä johtamisoppiin
Danakas muutti Suomeen vuonna 1989, 25-vuotiaana. VPK:aan hän liittyi viitisen vuotta myöhemmin.
”Eräänä päivänä sovin tutun VPK:n päällikön kanssa, että tulen tutustumaan toimintaan. Seuraavan viikon keskiviikkona avasin oven ja astuin sisään.”
Vastaanotto oli monitulkintainen, Danakas sanoo. ”Ei huono, mutta ristiriitainen. Tunsin monia jo ennestään, mutta moni myös katsoi, että mikä tyyppi tuo on.”
Kreikassa palopaikoille ei ole asiaa kuin viranomaisilla, joten Danakasta VPK kiinnosti myös aivan uudenlaisena toimintamallina.
”Olin onnenpoika, sillä satuin liittymään joukkoon juuri, kun silloinen nuoriso-osasto oli menossa koulutusputkeen.”
Danakas pääsi samaan putkeen ja suoritti ensin sammutusmiehen ja sammutustyön tutkinnot. Nykyään hän toimii yhden hälytysyksikön päällikkönä. Edellinen viikko on kulunut Lappeenrannassa sopimuspalokuntien päällystön seminaarissa johtamista oppimassa.
Jäsenistä kilpaillaan
VPK:n toimintaan Danakas meni mukaan uteliaisuuttaan. Mutta mikä hänet sai jäämään?
”Yksi syy on varmasti halu auttaa. Mutta muitakin syitä löytyy, esimerkiksi se, että tuntee kuuluvansa johonkin. VPK on yhteisö, jonka jäsenyys tuo mukanaan tiettyjä etuja, kuten sen rantamökin, saunan ja mahdollisuuden käyttää palolaitoksen tiloja”, hän pohtii.
Vapaaehtoistyöksi toiminta palokunnassa on kuitenkin sangen sitovaa.
”Viikonlopun päivystysvuorot jaetaan, eli kaikki eivät voi olla samaan aikaan vaikkapa saaressa.”
Sitovuudestaan huolimatta VPK:n täytyy löytää jäsenensä samoista ihmisistä, joiden ajasta ja suosiosta kilpailevat muutkin, vähemmän vaativat harrastukset.
”Me kamppailemme samoista jäsenistä kuin esimerkiksi hirviporukat. Täytyy olla vetovoimatekijöitä, joiden avulla ihmiset saadaan pysymään mukana toiminnassa.”
Ramboilijoita ei kaivata
Yksi Danakasin motiiveista osallistua palokuntatoimintaan on sen paikoitellen räjähtävä luonne. Ennen Suomeen muuttoaan hän oli Kreikan armeijan palveluksessa ja kouluttautui muun muassa terrorismin vastaiseen työhön. Hiljaisessa Merikarvian kylässäkin jonkinlaiselle adrenaliinipiikille on välillä tarvetta.
Ramboilijoita vapaaehtoisen palokunnan työhön ei kuitenkaan haluta, eikä oteta.
”Tämä toiminta ei kestä pullistelijoita. Jos joku sellaista yrittää, niin huomaa nopeasti, että on väärässä paikassa.”
Merikarvian VPK:n toiminnasta iso osa on muuta kuin savusukellusta tai jotain muuta – ainakin sivullisen mielestä – jännittävää puuhaa.
”On kolareita ja ihan niitä perinteisiä ’haetaan kissa puusta’ -pelastustehtäviä. Nuorena luulin, että kissan kuuluukin olla välillä puussa, mutta kyllä ne on sieltä alas haettava, jos itse eivät tule”, Danakas nauraa. Hän kuvailee, kuinka edellisellä kissanpelastuskeikalla palokuntalainen kapusi huojuvia tikkaita alas pelastettava eläin kynsillään tiukasti niskaan kiinnittyneenä.
Tärkeintä on säilyttää valmius
Suomeen kotiutumisessa vapaaehtoistyö ei ole ollut ainakaan haitaksi, mutta Danakasin tapa ottaa uusi kotimaa haltuun on ollut alusta saakka sangen aktiivinen ja ulospäin suuntautunut.
”Pian Suomeen muuttoni jälkeen alkoi 1990-luvun lama. Kuljin Merikarvialla ja sen lähistöllä koputtelemassa työpaikkojen ovia. Siikaisten Top-Neuleessa onnisti. Omistaja sanoi, että ei hän oikeastaan tarvitse työntekijää, mutta ottaa, kun olen ensimmäinen, joka kävelee ovelle koputtelemaan ja kyselemään. Vaikkei edes osaa suomea.”
Merikarvia ja koko Suomi ovat muuttuneet parissa kymmenessä vuodessa melkoisesti. Mutta onko suomalaisten suhde vapaaehtoistyöhön muuttunut? Danakas myöntää, että jatkuvuus on kysymys, joka vaivaa kaikkea vapaaehtoista toimintaa, niin myös vapaaehtoista palokuntaa.
Merikarvian VPK:n nuoriso-osasto ei ole toiminut muutamaan vuoteen, mutta loppuvuodesta sitä on tarkoitus elvytellä uuteen kukoistukseen.
Tai kukoistuksesta puhuminen taitaa olla liikaa luvattu.
”Nuoret muuttavat aikuistuessaan Merikarvialta pois opiskelemaan. Jos nuoriso-osastoon saadaan mukaan 14 pikkupoikaa, ja heistä parikin jää, niin hyvä on”, Danakas sanoo. Mukavien puoliensa vastapainoksi VPK vaatii lähes ammatillista sitoutumista.
”Tämä ei ole työ, mutta pakko hoitaa. Jossain isolla paikkakunnalla VPK:lla voi olla lähinnä sosiaalinen merkitys, mutta täällä tärkeintä on valmiustilassa pysyminen. Kun hälytys tulee, liikeelle lähtee välittömästi yksikön johtaja ja viisi miestä.”