Kuubalainen Cecilia Samartin (s. 1961) on varmaankin Isabel Allendensa lukenut. Näitä kirjailijoita yhdistävät ainakin suvereeni tarinankertojantaito ja suhde maagiseen realismiin, mutta siinä missä chileläinen Allende (s. 1942) tarkentaa useammin historian yksityiskohtiin, Samartinin huomio on enemmän ihmisen sisäisessä kokemuksessa. Kumpikin kirjailija asuu Yhdysvalloissa, Samartin poliittisista syistä.
Kirjailijan itsensä tavoin Yhdysvaltoihin päätyy Nora & Alicia -romaanin Nora, jonka perhe pakenee Fidel Castron hallintoa 1960-luvun alussa. Alicia-serkku jää perheineen Havannaan, koska hänen isänsä uskoo yhä vallankumoukseen.
Vaikka lapsuutensa yhdessä viettäneiden serkusten tiet eriytyvät, he jatkavat elämää yhdessä – vain Meksikonlahti välillään. Kumpikaan ei voi elää ilman toista, sillä he ovat kasvaneet toistensa peileiksi. Toisen poissaolo tuntuu fyysisesti – osa itsestä on koko ajan muualla. Tätä poissaoloa Nora ja Alicia yrittävät paikata kirjeenvaihdolla.
Serkusten kirjeiden välityksellä Samartin kuvaa Kuuban vallankumouksen aikaansaamaa valtavaa murtumaa, joka paljolti palautuu juuri lähtemiseen ja jäämiseen. Toiset jäävät, toiset lähtevät, mutta kaikkia yhdistää halu selviytyä ja pysyä hengissä.
Lapsuuden uintileikit Varaderon rannalla muuttuvat myöhemmin totiseksi kamppailuksi eloonjäämisestä. Se, joka lapsena voitti uintikisan, ei aikuisena pääsekään vastarannalle vapauteen. Kyse ei olekaan uimataidosta eikä mistään muustakaan taidosta – vaan sattumasta. Eikä ehkä vain yhdestä, vaan useammasta.
Sattumaa ja valintojakin enemmän romaanissa on kyse luopumisesta. Nora joutuu luopumaan Aliciasta – ja samalla siitä Kuubasta, joka joskus oli. Kuva lapsuuden Kuubasta kuihtuu riutuvan serkun myötä, serkku on sen ruumiillistuma. Side synnyinsaareen kuitenkin säilyy, se ei voi koskaan kokonaan katketa.
Samartin on taitavimmillaan selviytymisen kuvaajana. Hän onnistuu vakuuttamaan lukijan niistä valtavista psyykkisistä muutoksista, mitä ihmiselle tapahtuu elämän edellytysten kaventuessa. Nälkä ja puute muuttavat ihmistä – niin kuin yhteiskuntaakin. Nora & Alicia lisää ymmärrystä Kuubaa ja kuubalaisia kohtaan, sekä Kuubassa että sen ulkopuolella asuvia.
Nora & Alicia on herkullista kertomakirjallisuutta, joka soljuu eteenpäin ilman minkäänlaista ponnistelua kuin hyvin tehty draama, joka avaa aistit ja kirvoittaa kyyneleet juuri oikealla hetkellä. Tarinan voima vie mukanaan ja niinpä paljon antaa anteeksi jopa niille uskomattomille sattumuksille, joilla juonta viedään eteenpäin.
Samartinin kieli on lumoavaa ja rikasta, ei yhtään imelää – eikä liian mietittyä. Suomentaja Tiina Sjelvgren on ansiokkaasti onnistunut säilyttämään tuon kepeyden.
Ei varmaankaan ole kuin ajan kysymys, että lukijan mielessä vahvoina kuvina piirtyvä Nora & Alicia päätyy valkokankaalle.