Intian hallituksen mukaan he ovat liittyneet Pakistanin puoleisen Kashmirin asejoukkoihin. Ihmisoikeus- ja kansalaisjärjestöjen näkemys on, että kadonneet miehet on joko tapettu tai kaapattu.
Oli miesten kohtalo mikä tahansa, heidän vaimojensa elämän se on muuttanut sietämättömäksi, kerrotaan kadonneiden henkilöiden vanhempien yhdistyksen (APDP) tuottamassa Puoliksi leski, puoliksi vaimo -raportissa.
Kadonneiden vaimot elävät eräänlaisessa välitilassa, jossa he eivät saa turvaa lainsäädännöstä. Ilman todisteita miehensä kuolemasta he eivät ole oikeutettuja leskille kuuluviin etuihin, eivätkä heidän lapsensa saa orpojen oikeuksia. Käytännössä monet ovat jääneet kodittomiksi.
Mikäli nainen kykenee todistamaan leskeytensä, hän voi saada perheasunnon ja ruokakuponkeja. Avustukset kuitenkin edellyttävät, että mies on ollut kateissa vähintään seitsemän vuotta, eikä hän todistettavasti ole liittynyt aseellisiin joukkoihin.
Vielä seitsemän vuoden odottamisen jälkeenkin ”puolilesket” joutuvat ajamaan asiaansa paikalliskomitean edessä. Useimmiten komiteoihin kuuluu poliiseja ja valtion virkamiehiä, joilla on taipumus yhtyä hallituksen kantaan katoamisen motiiveita selviteltäessä.
Valtion toimet vaikeuttavat puolileskien elämää. Tämän lisäksi ilman miestä patriarkaalisessa kulttuurissa elävän naisen todennäköisyys joutua väkivallan kohteeksi, raiskatuksi tai muuten hyväksi käytetyksi on suuri. Erityisesti maaseudulla, jossa toimeentulomahdollisuudet ovat pieniä, riskit kasvavat isoiksi.
Hämmennystä lisäävät uskonnolliset erimielisyydet siitä, milloin puolileskestä tulee oikea leski, jolla on oikeus jatkaa elämäänsä ja avioitua uudelleen. Asiasta vallitsee erilaisia näkemyksiä; yhden islamilaisen tulkinnan mukaan seitsemän vuotta riittää, toisen mielestä puolileskestä tulee oikea vasta 90 vuoden yksinelon jälkeen.
Kapina Intian hallintoa vastaan Kashmirin laaksossa käynnistyi 1989. Sen jälkeen ihmisoikeusjärjestöjen mukaan arviolta 8 000 ihmistä on kadonnut jäljettömiin. Intian hallituksen arvio kadonneiden määrästä on huomattavasti pienempi, eli 3 000 – 4 000 ihmistä.
Raporttia Al Jazeeralle kommentoineen, Amnesty Internationalia edustavan Govin Acharyan mukaan raportti osoittaa, miten ankariin vastoinkäymisiin miesten katoaminen on vaimot saattanut.
”Raportti on uskomattoman hyödyllinen sitoessaan menneisyyden nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Se ei tyydy pelkästään kuvaamaan surua rakkaiden menettämisestä, vaan kertoo myös menetyksen tuottamasta, tähän päivään jatkuvasta riistosta, jonka hallitus toimettomuudellaan on aiheuttanut.”