”Ei väsy. Itse asiassa en muista kenenkään edes kysyneen minulta tuota aikaisemmin. En ole tullut ajatelleeksi, että toisen ihmisen hätään voisi suhtautua noin.

Jokainen katastrofi on aivan oma tilanteensa. Se on paikallisille ihmisille heidän elämänsä suurin asia juuri sillä hetkellä. Joku on ehkä menettänyt läheisiään, kotinsa, elinkeinonsa. Sen ihmisen ja kylän ja maan osalta se on hirveintä mitä heille voi tapahtua.

Varmaan kyse on myös siitä, mistä roolista tilannetta katsoo. Olen töissä avustusjärjestössä ja meidän tehtävämme on olla siellä, missä apua tarvitaan ja puhua avun tarpeesta. Ymmärrän kyllä, että lehden lukijalle tai tv-uutisten katsojalle katastrofiuutiset voivat tuntua rankalle, jos kaipaisi jotain vähän keveämpää.

Eivät katastrofit minun mielessäni kilpaile toistensa kanssa. Jos Chileen iskevä maanjäristys on vähän Haitille iskenyttä heikompi, ei se vähennä chileläisten hätää. Eri katastrofialueilla asuvilla on sama hätä omista läheisistään, turvallisuudestaan, siitä miten oma perhe selviää tästä. Huoli tulevaisuudesta.

Ei kai lähellä ja kaukana olevaan hätään voi suhtautua eri tavalla? Eihän yhden ystävän syöpääkään verrata toisen avioeroon.”