Kävin hiljattain työmatkalla Bluefieldsissä Nicaraguan Karibian puoleisella rannikolla. Tapasin kadulla tutun, joka kertoi rintasyöpään sairastuneen äitinsä olevan terminaalivaiheessa.

Tammikuussa lapsuudenystäväni lahjoitti minulle roosan värisen rannenauhan. Se symbolisoi naisten taistelua rintasyöpää vastaan. En juuri koskaan ota sitä ranteestani; 17 vuotta sitten hän menetti äitinsä.

Juuri nyt myös yksi läheinen ystäväni taistelee voittaakseen syövän.

Tutustuin tähän ystävääni yliopistossa. Paikalliseen tapaan häntä kutsuttiin hellittelynimellä laiheliini, La Flaca. Koska äidinkieleni on englanti, hänestä tuli minun kävelevä espanjan kielen sanakirjani. La Flaca korjasi, kun en osannut ääntää oikein.

Ystäväpiirissäni tiedotusopista ja lakitieteistä valmistunut La Flaca on ollut aina, iloisin, ulospäin suuntautunein, vastuuntuntoisin, ahkerin, vahvin. Hänellä on myös suuri sydän. Hän täytti juuri 35 vuotta.

La Flacan rintasyöpä todettiin kaksi vuotta sitten. Hän sai seitsemään otteeseen solunsalpaajia. Häneltä poistettiin toinen rinta. Tästä kaikesta hän selviytyi vahvana jatkaakseen elämäänsä, nauttiakseen saavuttamastaan rauhasta.

Tämän vuoden tammikuussa syövän todettiin edenneen hissukseen ja varoittamatta toiseen keuhkoon. Lisää solunsalpaajia, yhteensä 20 hoitokertaa.

Heinäkuussa La Flaca kävi otattamassa keuhkokuvat julkisen sairaanhoidon piirissä – tavoitteena minimoida hoitokustannuksia. Printterissä oli vikaa, eikä röntgenkuvia onnistuttu printtaamaan kunnolla. Hoitava lääkäri ei voinut luottaa epämääräisiin kuviin.

La Flacan täytyi otattaa uudet kuvat yksityisellä klinikalla. Ne maksoivat 300 dollaria.

Hoito maksaa Nicaraguassa paljon. Jokainen kolmen kerran solunsalpaajahoito maksaa keskimäärin 1 500 euroa. Sen päälle tulevat lääkkeet ja lääkärikulut. Tämä on maksanut La Flacalle lähes 10 000 euroa.

Julkisella puolella lääkärin vastaanotto on ilmainen. Siellä ei kuitenkaan ole riittävää kalustoa eikä oikeita lääkkeitä asianmukaiseen hoitoon.

Jatkan taistelua La Flacan rinnalla. On päiviä jolloin minun on vaikea nähdä häntä. Tunnen voimattomuutta siitä, etten voi tehdä enempää hänen hyväkseen.

Olen kuitenkin oppinut, että harmauden keskeltä voi löytää myös värejä. Katson roosaa rannekettani, jossa lukee: elämä, hoito, perhe, rakkaus, vahvuus, tuki, rohkeus, taistelu, usko.

Tätä samaa toivotan teille kaikille lukijoilleni, jotka olette kulkeneet mukanani tämän vuoden matkan. Kiitos.