Joulukuun kymmenes juhlitaan ihmisoikeuksia. Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous hyväksyi yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen yli 60 vuotta sitten, vuonna 1948. Toisen maailmansodan jälkeisessä, rauhaa rakastavassa ilmapiirissä maailman valtiot hyväksyivät melko yksimielisesti nämä kaikkia maailman ihmisiä yhdenvertaisesti koskevat oikeudet.
Ihmisoikeuksien synty voidaan ajoittaa 1700-luvun valistuksen aikaan. Sen ensimmäisiä merkkipaaluja ovat Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistus ja Ranskan vallankumous. Tuon ajan perua ihmisoikeuksissa ovat kansalais- ja poliittiset oikeudet, toiselta nimeltään vapausoikeudet. Nämä ensimmäisen sukupolven oikeudet toteutuvat varsin usein jo sillä, ettei yhteiskunta aktiivisesti lähde loukkaamaan ihmisoikeuksia.
Kun valtio ei tapa, ei kiduta, ei orjuuta, eikä ilman syytä vangitse kansalaisiaan, ollaan jo hyvällä tiellä vapausoikeuksien kunnioittamisessa. Vielä kun valtio kunnioittaa kansalaistensa yksityisyyttä ja antaa heidän perustaa perheen, valita asuinpaikkansa ja uskontonsa sekä osallistua poliittiseen toimintaa, voidaan sanoa että ensimmäisen sukupolven oikeudet ovat lähes kunnossa. Viimeisen pisteen valtio saa siitä, että se tarjoaa turvapaikan hädänalaisille ihmisille.
Toisen sukupolven oikeudet vaativat valtiolta enemmän. Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia ovat oikeus sosiaaliseen turvallisuuteen, oikeus riittävään toimeentuloon ja oikeus työhön sekä vapaa-aikaan. Lisäksi niihin kuuluvat oikeudet koulutukseen ja yhteiskunnan sivistyspalveluihin.
Toisen sukupolven oikeuksien toteutuminen vaatii valtiolta toimintaa. Täytyy järjestää kelvollinen sosiaaliturva. Pitää huolehtia, että maan lait takaavat inhimilliset työolot ja että ihmisillä on myös mahdollisuus viettää vapaa-aikaa. Valtion on huolehdittava, että lapset – ja tarvittaessa myös aikuiset – saavat riittävästi koulutusta. Ja kyllä, valtion on turvattava myös kulttuuri- ja sivistyspalveluja.
Nämä ihmisoikeuksien kaksi tasoa ovat ihmisoikeuksien julistuksen yli 60-vuotisen taipaleen aikana vakiintuneet. Vähemmälle on jäänyt julistuksen loppu, jonka mukaan ”jokaisella on oikeus sellaiseen yhteiskunnalliseen ja kansainväliseen järjestykseen, jonka puitteissa tässä julistuksessa esitetyt oikeudet ja velvollisuudet voivat täysin toteutua.”
Ihmisillä on siten myös oikeus sellaiseen kehitykseen, joka tekee yleismaailmallisten ihmisoikeuksien toteutumisen mahdolliseksi. Erityisesti kehitysmaat tarvitsevat taloudellista ja poliittista tasapainoa, jotta niillä on mahdollisuus ihmisoikeuksien kunnioittamiseen. Vasta sen jälkeen voidaan mitata valtioiden halu toimia julistuksen hengen mukaisesti.
Sivulta 14 alkavaa juttua lukiessa voit pohtia, miten Suomestakin kehitysapua saava Mosambik pystyy ja haluaa kunnioittaa kansalaistensa ihmisoikeuksia. Lisää Mosambikista luvassa myös vuoden 2013 ensimmäisessä numerossa.