Altain vuoristo levittäytyy ruhtinaallisena valtavan taivaan alla. Sen kantta kiertää kirkas aurinko.

Laaksossa kasvavan vuoriryhmän reunalla kaikuu ratsailla laukkaavan metsästäjän huuto. Hänellä on kädessään kyynärpäähän ulottuva paksunahkainen kinnas, jolle syöksyy viereisen mäen huipulta ilmaan päästetty metsästyskotka. Sen vauhti on viiltävä, ja se kirkuu.

Kello pysäytetään ja tuomarit ilmoittavat parisataa päiselle yleisölle kilpailijan ajan.

Suureen puolikaareen parkkeeratut autot, moottoripyörät ja jurttaravintolat ympäröivät vuorenrinnettä vasten rajattua kilpailuareenaa. Tänne tyhjyyden keskelle ovat kokoontuneet myös kamelit, hevoset, perheet, vanhukset ja miehet kymmenien maakotkiensa kanssa. Joukossa on myös nelisenkymmentä turistia, suurin osa Yhdysvalloista ja Euroopasta.

Metsästyskotkien festivaali järjestetään aivan Mongolian länsinurkassa, Altain vuoristossa. Lähellä sijaitsee myös kolmen valtion – Mongolian, Venäjän ja Kiinan – rajapyykki.

Festivaalin taustalla on kazakkien perinteitä ja maakotkien suojelua harjoittava yhdistys Berkut. Varsin kotikutoisena säilynyt tapahtuma syntyi kymmenisen vuotta sitten, kun yhdistys halusi elvyttää ja kasvattaa kiinnostusta häviävää metsästysperinnettä kohtaan.

Mongolian länsiosissa elävä kazakkivähemmistö on maan ainoa ryhmä, joka yhä saalistaa metsästyskotkilla. Kyseessä on traditio, josta Marco Polo kirjoitti matkatessaan silkkitiellä 1270-luvulla, mongolien hallinnon ulottuessa Eurooppaan asti.

Ketunnahan kimpussa

Festivaaleilla kilpaillaan seitsemässä lajissa, myös kamelien kilpajuoksussa. Se tapahtuu maaliintuloa lukuun ottamatta kaukana silmänkantamattomissa.

Metsästyskotkat mittailevat taitojaan kolmessa eri lajissa. Kilpailun alkaessa ne päästetään irti viereisen vuoren rinteeltä alhaalla kutsuvan isäntänsä luo, joka joko laukkaa hevosella tai seisoo paikallaan. Yhdessä lajissa kotkat hyökkäävät isäntänsä hevosen perässä roikkuvan ketunnahan kimppuun.

Tuomarit arvioivat kotkan ja isännän välistä yhteistyötä ja ottavat aikaa. Yleisön riemuksi kotka päättää välillä sivuuttaa isäntänsä kutsun ja laskeutuu tuomarien viereen kuorma-auton konepellille.

Täällä, kuten muuallakin Mongoliassa, vanhat perinteet ja nouseva elintaso näkyvät rinta rinnan. Osa yleisöstä on pukeutunut perinteisiin paimentolaisvaatteisiin, osa Kiinasta virtaaviin halpoihin muotivaatteisiin.

Taidonnäytteitä ja mittelöä

Festivaalin toisena päivänä yleisö on sähköinen. Iltapäivään mennessä kotkat ovat lentäneet lentonsa ja seuraavat nyt yleisöstä käsin lähialueiden miesten välisiä mittelöitä.

Nuoret paimentolaiset näyttävät ratsastustaitonsa viilettämällä täyttä laukkaa. Tehtävänä on poimia maasta pieni kangasnyytti kovassa vauhdissa.

Seuraavaksi kaksi ratsailla istuvaa kilpailijaa kamppailevat ketunnahasta, repivät sitä toistensa käsistä. Holtittomat hevoset juoksevat kohti yleisöä samalla, kun kilpailijat jatkavat repimistä.

Tämä ikivanha kilpailulaji kokbar saa yleisön jaloilleen ja kilpailijat tulistumaan niin, että tilannetta rauhoittamaan tarvitaan virkavaltaa. Poliisi asettuu seisomaan tuloksista erimielisten ryhmien väliin.

Festivaali päättyy palkintojen jakoon. Nuoret ja vanhat miehet istuvat hevostensa selässä kotka kädellään. Linnun silmät on peitetty pienellä hupulla.

On syyskuu ja paimentolaisten aika muuttaa eläimineen talvilaitumille.