Suomalaiset kuluttavat vuosittain jo lähes 80 kiloa lihaa. Määrä on kasvanut viimeisen 50 vuoden aikana 30 kiloa henkilöä kohden, eikä tahti näytä laantuvan. Etenkin joulukinkkua ostetaan huikeat määrät: lihatiedotusyhdistyksen mukaan vuonna 2010 kulutus nousi jo yli seitsemään miljoonaan kiloon.

Mutta millaisissa oloissa joulukinkut kasvavat? Tätä pitää kysyä Elina Lappalaiselta, jonka syksyllä ilmestynyt kirja Syötäväksi kasvatetut – miten ruokasi eli elämänsä kuvaa suomalaista lihataloutta ja lihantuotantoketjua.

”Kansainvälisesti vertaillen suomalainen lihantuotanto on suhteellisen hyvällä tasolla”, Lappalainen muotoilee. ”Mutta se ei tarkoita että asiat olisivat hyvin, sillä parannettavaa todella on.”

”Lähes kaikissa suomalaisissa sikaloissa emakoita pidetään ahtaissa häkeissä, jotka estävät kaiken liikkumisen ja esimerkiksi porsaiden hoitamisen. Se on vakava hyvinvointiongelma ja aiheuttaa eläimille valtavaa stressiä”, Lappalainen toteaa.

Kirjaa varten Lappalainen vieraili parillakymmenellä maatilalla ja neljässä teurastamossa. Samalla muuttuivat myös hänen omat ruokailutottumuksensa.

”Lihansyöntini väheni merkittävästi. Nykyään ostan vain luomua tai sellaisen tilan lihaa, jossa tiedän eläimiä kohdeltavan hyvin. Kun lihaa syö harvemmin, voi panostaa laatuun.”

Lappalaisen joulukinkku tulee tilalta, missä emakot pääsevät kesäisin laitumelle ja missä niitä ei pidetä ahtaissa häkeissä vaan turvepohjaisessa, tonkimisen mahdollistavassa pihatossa.

Kuluttajan on kuitenkin melko mahdotonta tietää, millaisissa oloissa kaupan liha on kasvanut.

”Joukossa on hyviä tiloja, mutta myös niitä, joilla eläimet voivat todella huonosti. Toistaiseksi luomu on ainoa valvottu järjestelmä, joka takaa eläimille eläinsuojelulain minimiä paremmat olot. Mutta niin kauan kuin isot lihatalot eivät ota tuottajikseen luomutiloja, sitä ei tule tarjolle tarpeeksi”, Lappalainen sanoo viitaten Atriaan ja HK Ruokataloon, jotka hallitsevat lähes koko suomalaisia lihamarkkinoita.

Lappalaisen mukaan maataloustukea tulisi kehittää niin, että se ohjaisi nykyistä voimakkaammin eläinten hyvinvoinnin parantamiseen. Niinikään tulisi luoda valvottu merkkijärjestelmä, jonkinlainen vapaan lihan -sertifikaatti niille tiloille, jotka panostavat eläinten hyvinvointiin. Myös eläinsuojelulaki kaipaa tiukennuksia.

Sillä välin tuotantoeläinten elinoloista huolehtivalla kuluttajalla on vain vähän vaihtoehtoja: voi joko yrittää löytää luomua, käydä itse tutustumassa tiloihin tai jättää lihat kauppaan.

”Tärkeintä on ottaa asioista selvää ja miettiä mitä ostaa. Halpa kinkku on ollut elävä, tunteva olento, jonka elämä on ollut hyvä tai huono, ja sillä elämällä on ollut arvo. Pitää kysyä itseltään, mitä tapahtuisi jos kävisin siellä tilalla, tuntisinko sääliä, tekisinkö johtopäätöksiä. Lihansyönti on eettinen valinta, josta on kannettava vastuu”, Lappalainen toteaa.

Jos eettisesti tuotettua kinkkua on vaikea löytää, joulupöydän sianpyllyn voi korvata myös kasvisvaihtoehdolla. Sellainen on esimerkiksi vehnägluteenista valmistettava seitan, joka muistuttaa koostumukseltaan lihaa.

Turun Kirjakahvila alkoi viime joulun alla myydä itse tehtyjä seitankinkkuja.

”Tilauksia tuli kahdessa päivässä niin paljon, ettei enempää voitu ottaa vastaan. Joukossa oli myös lihansyöjiä, jotka halusivat vaihtoehdon perinteiselle kinkulle”, kertoo seitankinkut valmistava Maarit Helman. Jos seitankinkun ostaminen ei tulevaksi jouluksi onnistu, sen voi tehdä myös itse. Lisää seitankinkusta Makupala-jutussa.

Makupala: Turun kirjakahvilan seitankinkku

Elina Lappalainen: Syötäväksi kasvatetut – Miten ruokasi eli elämänsä. Atena kustannus 2012.