Jos Nicaraguassa jaettaisiin poliittisen elokuvan pysti, sitä kutsuttaisiin nimellä ”Kyykky”. Se olisi suurikokoinen Daniel Ortegan näköinen hahmo, jonka jaloissa pyörisi harja, saha, pihdit ja nuija.
Jokainen niistä symboloisi yhtä valtiomahtia.
Elokuvan nimi olisi ”Maa, jota rakastan”, ohjaajina Ortega ja vaimo Rosario Murillo. He voittaisivat tietenkin parhaan ohjaajan, tuottajan ja ties minkä muun palkinnon. Kaikki pystit! Leffan tapahtumapaikat vaihtelisivat ohjaajien intressien mukaan. Yksi niistä olisi parlamentti, jossa nöyristelemällä kansanedustajiksi päässeet eivät voisi haaveilla näyttelijäpalkkioista, mikäli eivät täytä odotuksia.
Marraskuisissa vaaleissa sandinistipuolue ja presidentti Ortega voittivat virallisen ilmoituksen mukaan 63 prosentin enemmistöllä. Vaalien tulos on kyseenalaistettu laajasti.
Sandinistipuolueelle, hallitukselle ja presidenttipariskunnalle petoksen värittämä voitto merkitsi paljon; kyseessähän on Isän, Pojan ja Pyhän Hengen kaltainen kolmiyhteys. Sandinistipuolue, oikeastaan presidenttipariskunta, on maan valtiomahtien, kuten korkeimman oikeuden, vaalilautakunnan ja parlamentin yläpuolella.
“Jotkut levittävät jo tietoa, että kun sandinistit voittivat, barbaarisuudet alkavat. Ei, emme tee mitä mieleen juolahtaa. Teemme sitä, mitä nicaragualaiset haluavat!”, Ortega julisti kaksi päivää vaalivoiton jälkeen.
Toteutuikohan kaikkien toive, kun sandinistipuolue loka kuussa 2006 kielsi lailla lääketieteellisistä syistä tehtävän abortin?
Kaikki puolueet pukeutuivat tuolloin samaan kaapuun saadakseen paitsi kirkon siunauksen myös äänestäjien kan natuksen. Liberaalien asenne ei yllättänyt ketään, mutta sandinistit heittivät jo tuolloin romukoppaan vallankumoukselliset periaatteensa.
Puolue tuli mitätöineeksi yhden nicaragualaisten naisten perusoikeuksista. Tämän pelkurimaisen teon takia monet naiset ovat kuolleet.
Monet aborttia vastaan äänestäneistä kansanedustajista jatkavat uudessa parlamentissa. Heille nöyristely hallitsijapariskunnan edessä on tärkeämpää kuin naisten elämän puolustaminen. Uuden parlamentin 91:stä kansanedustajasta 37 on naisia, heistä 34 sandinisteja ja kolme muista puolueista. Haluan yhä toivoa, että kansanedustajanaiset olisivat edes joskus kyvykkäitä työskentelemään yhdessä naisten oikeuksien puolesta. Että he vapauttaisivat kätensä siteistä, kapinoisivat poliittista nöyristelyä vastaan ja aloittaisivat maansa siivoamisen – samalla tavalla kuin tekevät kodeissaan joka ikinen päivä?