Maailman suurimmassa pakolaisleirissä Kenian Dadaabissa elää yli puoli miljoonaa somali­pakolaista. Vielä viime syyskuussa leiriin saapui päivittäin yli tuhat nälkää ja kuivuutta pakenevaa somalialaista.

Sama tarina toistui: kuivuus oli tuhonnut laidunmaat. Lehmät ja vuohet olivat menehtyneet. Kun maidon ja lihan saanti tyrehtyi ja viljelymaat kuivuivat, ei perheillä ollut muuta ratkaisua kuin lähteä hakemaan ruoka-apua.

Länsimaisten hallitusten ja avustusjärjestöjen ratkaisut Afrikan sarven kaltaisiin ruokakriiseihin ovat tuttuja.

Niiden mukaan ruoan tuotantoa tulee lisätä siirtymällä uusiin viljalajikkeisiin ja tehostettuun maatalouteen. Kastelujärjestelmiä tulee tehostaa siirtymällä modernimpaan, usein länsimaiden kehittämään teknologiaan. Väestönkasvua pitää hillitä, jotta ruokaa riittäisi useammalle. Perinteiset ratkaisumallit ovat monesti toimivampia ja perusteltujakin keinoja lievittää nälänhätää ja parantaa kehitysmaiden ruokaturvaa.

Toisaalta tiedetään sekin, että tehomaatalous johtaa ekologisen jalanjäljen kasvuun, edesauttaa maan kuivumista ja sen laadun heikentymistä. Näin on käynyt monilla alueilla Itä-Afrikassa. Lisääntynyt vedenkäyttö ei sekään ole kestävä ratkaisu: vesivarat hupenevat monilta alueilta.

Maitoa myös kuivuudessa

Länsimaisten ratkaisujen lisäksi ruokakriiseihin on mahdollista puuttua myös ratkaisuin, jotka perustuvat paikalliseen kulttuuriin ja tapoihin. Yhtenä esimerkkinä ovat kamelit, joita ei tähän asti ole osattu hyödyntää alueen ruoka­kriisin lieventämisessä.

Kameleiden omistaminen on vuosisatoja vanha perinne Afrikan sarvessa. Kamelit ovat alueen paimentolaisyhteisöille elintärkeä maidon ja lihan lähde, jota ilman olisi vaikeaa tulla toimeen. Modernisaation myötä kamelien määrä on kuitenkin merkittävästi vähentynyt ja nuoremmat sukupolvet ovat siirtyneet länsimaista tuotuihin kotieläimiin, pääasiassa lehmiin ja vuohiin. Keniassa toimiva The What Took You So Long -kansalaisjärjestö on keskittynyt lisäämään tietoisuutta kamelinmaidosta ja sen roolista kehitysmaissa.

”Kamelit ovat sopeutuneet äärimmäisen kuiviin olosuhteisiin. Ne selviävät ilman ravintoa ja vettä jopa kuukauden. Niiden ekologinen jalanjälki on hyvin pie­ni”, kertoo järjestön edustaja Philippa Young.

Kamelien kyky tuottaa maitoa on huomattavasti muuta maitokarjaa suurempi. Kameli pystyy tuottamaan lähes 20 litraa maitoa päivässä myös äärimmäisessä kuivuudessa. Kamelin maidontuotantokausi­ kestää läpi vuoden, sen sijaan esimerkiksi lehmä tuottaa maitoa vain seitsemänä kuukautena ­vuodessa.

Globaalit markkinat houkuttelevat

Kamelinmaidon tiedetään olevan erittäin proteiini- ja vitamiinipitoista. Lehmänmaitoon verrattuna kamelinmaito sisältää kolminkertaisen määrän C-vitamiinia ja kymmenkertaisen määrän rautaa, joka on tärkeä hivenaine aliravitsemuksesta kärsiville.

Kamelinmaito sopii myös laktoosiherkille ihmisille. Alustavat tutkimukset osoittavat, että kamelinmaidolla saattaa olla myös diabetesta ja ruoansulatussai­rauksia parantavia vaikutuksia.
Kamelien potentiaali ei rajoitu pelkästään niiden omistajilleen tuottamaan ravintoon. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n mukaan kamelinmaidon globaalit markkinat ovat potentiaalisesti yli 10 miljardin dollarin arvoiset.

”Kamelien lypsäminen ja maidon jakelu ovat perinteisesti naisten vastuulla. Siksi kamelinmaidolla on mahdollisuus parantaa huomattavasti juuri kehitysmaiden naisten asemaa”, Young sanoo.

Vanha perinne uusiokäyttöön

Miksei kamelien potentiaalia ole vielä pystytty hyödyntämään?

”Yksi suurimmista haasteista on ihmisten tietämättömyys ja välinpitämättömyys”, Young sanoo.
Länsimaisille avustustyöntekijöille kamelit ovat ennen kaikkea eksoottisia afrikkalaisia eläimiä, joita on vaikeaa mieltää kehityspolitiikan näkökulmasta.

Kuivan Itä-Afrikan nopeasti nuorentuva väestö korvaa perinteisiä arvojaan täyttä häkää länsimaisilla arvoilla. Nuorille kamelit edustavatkin menneisyyttä ja alkukantaisuutta. Kamelin hoito on vanhanaikaista, töitä lähdetään hakemaan mieluummin kaupungista. Samalla vuosisatoja suvussa kulkenut perimätieto kamelinhoidosta katoaa.

Hassan Al-Kulmiye pitää isänsä kanssa kamelifarmia Kenian pääkaupungin Nairobin lähellä. ”Jotkut kavereistani eivät ymmärrä uravalintaani”, Al-Kulmiye sanoo.

Mitä avustusjärjestöt voivat tehdä edesauttaakseen kamelien­ käyttöä kuivuudesta kärsivissä maissa?

Suora kamelien lahjoittaminen on osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi. Esimerkiksi Etiopian Punainen Risti on toiminut juuri näin Somalian nälänhädästä kärsivillä alueilla.

Laajemmassa mittakaavassa kamelien lahjoittaminen ei kuitenkaan tule kysymykseen. Kamelit eivät sovellu tehokarja­talouteen, sillä niiden lypsäminen ei onnistu tehokeinoin.

”Kamelin suhde omistajaansa on vaativa. Luottamuksen rakentaminen vie aika. Kamelille ei tuota ongelmia pidätellä maitoa sisällään, jos se ei halua siitä luopua”, Al-Kulmiye sanoo.

Kamelit ovat mainio esimerkki siitä, kuinka uudenlaisella ajattelulla voitaisiin löytää apukeinoja ruokakriiseihin. Oikeastaanhan kyse ei ole edes uudesta ideasta, vaan pikemminkin vuosisatoja vanhan perinteen ottamisesta mukaan kehitysajatteluun.