Rosa Meriläinen saapuu hikisenä ja punaisena, jumppavaatteissa. Hän kuorii mandariinin, syö sen ja kerää kuoret käsiensä väliin.
Olen ehdottanut, että hän valitsee haastattelupaikan, joko sellaisen, joka kuhisee miehiä tai sellaisen, jossa miehet eivät juuri käy. Siellä voimme keskustella miehistä – hänen uusimman kirjansa Hyvät miehet ja herrat! (Teos 2011) innoittamina.
Kirjan voi nähdä äkkiseltään kevyenä ja nopealukuisena lahjakirjana, mutta se väreilee moneen suuntaan. Mutta kirjan pinta on aika paksu ja se väreilee moneen suuntaan. Päällimmäiseksi vaikutelmaksi jää oveluus.
Meriläinen ehdottaa treffejä kuntosalilla Tampereen keskustassa kello 12.15, jolloin hänen jumppatuntinsa päättyy.
”Tunnilla ei miehiä juuri näy. Ehkä miehet nostavat mieluummin puntteja”, hän sanoo.
Meriläinen kiittelee, kuinka vakavasti naisten syömishäiriöihin suhtaudutaan. Jo silloin, kun hän itse kävi balettikoulussa, asia tiedostettiin. Jos tyttö laihtui liikaa tai hänen tiedettiin käyvän välillä oksentamassa, tilanteeseen puututtiin.
”Yhtä lailla huolta tulisi kantaa bodaripojista”, hän sanoo.
Keskenkasvuiset nuorukaiset ihailevat ylitreenattuja lihaksia terveytensä uhalla. He ovat nappikauppiaiden armoilla, kenenkään puuttumatta asiaan.
”Lihaksiaan pullisteleville miehille mieluummin naureskellaan, kuin käydään ilmiöstä kunnollista keskustelua. Tosiasia kuitenkin on, että mitä enemmän ulkonäköpaineet ulottuvat poikiin, sen enemmän ruumiiseen kohdistuvat ylilyönnit lisääntyvät myös heillä.”
Oriita tai runkkareita
Meriläinen sanoo, että naisasian ohella häntä on aina kiinnostanut miesasia. Hänellä on ollut erinomainen näköalapaikka poikien iloihin ja suruihin, onhan hänellä kolme pikkuveljeä. Nyt hän kasvattaa omaa poikaansa.
”Vuosien aikana minulla on kertynyt sanottavaa miehistä.”
Hän sanoo vieroksuvana kuvaa miehestä puhumattomana panijana.
”Se on aika kaukana niistä miehistä, joita olen elämäni aikana tavannut ja tuntenut. Kyllä miehetkin puhuvat tunteista, hoivaavat vauvoja ja tuoksuvat hyvältä.”
Kirjassaan hän ihmettelee, miksi pornokin on niin takapajuista, että tarjoaa miehille vain kahta roolia, joko aivottomana oriina tai säälittävänä runkkarina.
Jopa naiset saavat pornossa laveampia rooleja.
”Miehet, toimikaa niin, että kuva muuttuu!”
Synnytyssalissa, muttei isyyslomalla
Meriläinen korostaa, että jokaisella on oikeus nauttia sukupuolestaan ja sen tuomasta hyvästä, miestenkin.
”Miehistä puhutaan usein rumasti, yleistäen. Tai nimitellään putkiaivoksi, joka ei osaa tehdä kuin yhden asian kerralla.”
Kirjan punaisena lankana kulkee lempeys. Siitä hän pitää kiinni myös haastattelussa. En saa häntä päivittelemään juuri mitään miesten asenteisiin liittyvää.
Kun ihmettelen, miksi isät eivät vaadi julkisuudessa nykyistä pontevammin ja kuuluvammin oikeutta saada olla lastensa kanssa kotona, Meriläinen kovistelee työnantajia. Heidän pitäisi kannustaa miehiä isyys- ja perhelomille.
”Nuoret miehet ovat vaatineet paikkansa neuvolassa ja synnytyssaleissa. Miehenikin piti vielä pyytää neuvolassa tuolia, kun sellaista ei oltu varattu isälle.”
Hän muistuttaa, että isovanhempiemme sukupolvessa isät olivat vielä äidin pikku apulaisia. Mutta nyt yhä useampi kantaa aidosti vastuuta lapsistaan.
”Isyydestä pitäisi tehdä suomalainen vientituote.”
Vastuullisia miehiä
Vientituote isyys voisi olla siksikin, että niin moni mies uskaltaa ryhtyä uusperheen isäksi ja vieläpä suhtautuu tehtäväänsä vakavasti.
Näin teki myös Meriläisen lapsuuden aikaisen uusperheen isä, jota hän arvostaa.
”Omaa tekelettään on helppo rakastaa. Paljon vaikeampi on ottaa vastuuta toisen lapsesta”, hän sanoo.
Onnekkaaksi hän sanoo itseään myös siinä, että biologinen isä on sallinut sosiaalisen isän osallistuvan kasvatukseen.
Ja kun nyt oikein alettiin kehua suomalaisia miehiä, niin jatketaan: he eivät vaadi vaimojaan jäämään pois työelämästä lasten synnyttyä, mikä voi olla hyvinkin tavallista jossain muualla.
Loistaa omana itsenään
”Kun mediassa keskustellaan siitä, miksi pojat eivät saa olla sukupuolelleen ominaisesti villejä ja raisuja, koen joka kerta saavani muistutuksen siitä, että olin itse vääränlainen tyttö”, Meriläinen sanoo.
Ehkä olisi rakentavampaa keskustella siitä, mikseivät ujot pojat saa olla ujoja ja arkoja. Miksi poikien pitää todistaa olevansa poikia vain urheilemalla tai muun fyysisen toiminnan kautta.
”En itsekään jaksanut istua koulussa kahdeksaa tuntia paikallaan. Tuskin jaksan vieläkään. Ehkä se ei ole sukupuolikysymys.”
Meriläisen mielestä on turha etsiä oikeanlaista pojan mallia.
”On vain erilaisia poikia ja tyttöjä. Jokaisen täytyisi saada loistaa niillä ominaisuuksillaan, jotka kokee tärkeiksi.”
Perhepolitiikka auttaa poikia
Jumppatunnin nostattama hiki on laskenut. Mandariininsuikaleet ovat olleet lukemattomissa eri järjestyksissä Meriläisen pitkien sormien välissä.
Vaikka kuntosalin aulassa alkaa olla kylmä, muistutan, että kaikesta hyvästä huolimatta meillä on aika iso määrä syrjäytymisvaarassa olevia nuoria poikia.
Ja hei, puhuuko maailmassa kukaan kehittyvien maiden köyhien miesten ja poikien puolesta? Millaisia sukupuoleen liittyviä paineita he kokevat?
”En pidä kurjuuskilpailusta. Se ei auta ketään. Päihdeongelmainen nuori mies ei syrjäydy sen takia, että toisaalla tyttö menestyy.”
Meriläinen sanoo myös, että tyttöjen koulutus muuttaa kehittyneiden maiden oloja nopeimmin, koska se vaikuttaa perhepolitiikkaan. Koulutetut naiset hankkivat lukutaidottomia naisia vähemmän lapsia ja näitä lapsia halutaan kouluttaa. Se hyödyttää myös poikia.
Erityisen huolissaan hän sanoo olevansa seksuaalivähemmistöjen asemasta kehittyvissä maissa.
Meriläinen kirjoittaa parhaillaan historiallista romaania vuoden 1918 sisällissodasta. Hän sanoo yhdeksi käsittämättömimmistä asioista maailmassa armeijaan ja sotaan liittyvän käytännön, jossa nuoret miehet pistetään tappamaan ja heitä tapatetaan vain siksi, että he ovat sukupuoleltaan miehiä.
”Kun ajattelenkin asiaa, alkaa itkettää”, sanoo tämä kuusivuotiaan pojan äiti.
Hedelmän kuoret lentävät roskiin, ja hän häviää kuntosalin suihkuun lämmittelemään.