Metro kiitää Lontoon halki niin vinhaa vauhtia, että korvat menevät lukkoon. Osa matkustajista on uppoutunut kirjaan, osa räplää ipodiaan. Monet tarttuvat penkeillä lojuviin ilmaisjakelulehtiin.
Selattuaan julkkisjuorut, uutiset ja kiinteistövälittäjien mainokset, lukija löytää lehden lopusta kiehtovia ilmoituksia:
“Onko sinulla ongelmia rakastetun takaisin saamisessa, laihtumisessa tai mustan magian kanssa? Tuskasi on minun velvollisuuteni. Sheihk Tamim.”
“Ei ole elämää ilman ongelmia, ei ongelmia ilman ratkaisuja. Soita jo tänään. Mr.Abou”
Avun tarjoajat ovat afrikkalaisia henkiparantajia, poppamiehiä, jotka tunnetaan Briteissä noitatohtorien nimellä. Heidän määränsä on lisääntynyt Lontoossa viimeisen kymmenen vuoden aikana huimasti.
Tilanne saattaa ensin kuulostaa hassulta, 1950-luvun Aku Ankasta tempaistulta asetelmalta, mutta todellisuus on varsin väkivaltainen ja raadollinen. Lontoon poliisi ja afrikkalainen yhteisö ovat lähteneet huolissaan liikkeelle.
Yökastelu – merkki noituudesta?
Osa noitatohtoreista harjoittaa sinänsä harmitonta, perinteistä yrttiparannusta, mutta joukossa on tukuttain niitä, jotka käyttävät ihmisten hätää hyväkseen.
Poppamiehet kiskovat sairauksien tai muiden vaikeuksien kanssa kamppailevilta asiakkailtaan tähtitieteellisiä summia täysin hyödyttömistä hoidoista.
Monet eivät pääse irti ”hoitosuhteesta”, koska parantajat koukuttavat asiakkaansa uhkailemalla: potilas kuolee, jos lopettaa hoidon.
Vallankäyttö ahdingossa olevia ihmisiä kiristämällä ja rahaa lypsämällä on jo sinänsä tarpeeksi arveluttavaa, mutta pahimmillaan noituus- ja henkiparannususkon ympärille kietoutuu hyväksikäyttöä, pahoinpitelyjä ja jopa henkirikoksia.
Viimeisin julkisuuteen noussut tapaus on joulukuulta. 15-vuotias kongolaissyntyinen Kristy Bamu tuli sisaruksineen Ranskasta Lontooseen lomalle vanhimman siskonsa ja tämän miehen luokse.
Bamulla oli ongelmia yökastelun kanssa, ja löydettyään pojan märät housut parin päivän vierailun jälkeen, siskon mies vakuuttui, että Bamu oli noita. Poikaa pidettiin vankina pariskunnan asunnossa ja pahoinpideltiin päiväkausia. Lopulta Bamu menehtyi vammoihinsa. Sisko miehineen tuomittiin maaliskuussa elinkautiseen vankeusrangaistukseen.
Yhä useampi asiakas valkoinen nainen
Bamun tapaus on saanut runsaasti julkisuutta Iso-Britanniassa, mutta se ei valitettavasti ole ainut laatuaan. Noitiin ja henkiin uskotaan myös monissa karibialaisissa, aasialaisissa ja arabiyhteisöissä.
Yllättäen nykyään yhä useampi parantajien asiakkaaksi hakeutuva on keskiluokkainen, valkoinen nainen, joka kaipaa apua esimerkiksi ihmissuhteisiin tai hedelmättömyysongelmiin.
”Kyseessä on usko siihen, että on olemassa henkiä, jotka voivat vaikuttaa ihmisiin ja tapahtumiin.
Uskotaan, että henget voivat vallata ihmisen vastoin tämän tahtoa, ja hänen kauttaan vahingoittaa muita ihmisiä. Tätä uskomusjärjestelmää kutsutaan jossakin voodooksi, jossakin jujuksi. Kongossa, mistä Bamukin oli kotoisin, se tunnetaan nimellä kindoki,” sanoo Justin Bahunga lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa vastustavasta Africans Unite Against Child Abuse -järjestöstä.
Koska useat noituuteen liittyvät henkirikokset ovat viime vuosina tapahtuneet Lontoon afrikkalaisten yhteisöissä, afrikkalaiset ovat myös nousseet näkyvimmin keskustelemaan ongelmasta. Osa pelkää, että avoin keskustelu johtaa afrikkalaisten leimautumiseen.
”On kuitenkin tosiasia, että tämä on iso ongelma Lontoon afrikkalaisyhteisöissä. Ainoa keino kitkeä se, on käydä avointa keskustelua ja lisätä ihmisten tietoisuutta,” Bahunga selvittää.
Bahungan johtama yhdistys tekee töitä afrikkalaiten asuttamalla Dalstonin alueella Itä-Lontoossa, missä myös useat noitatohtorit toimivat. Yhdistys opastaa vanhempia ymmärtämään Britannian lastensuojelu- ja rikoslakia. Se myös neuvoo, kuinka hankkia lääkäripalveluita.
Noitajahti alkaa huonoina aikoina
Kristy Bamun tapauksessa sukulaismies päätyi diagnosoimaan pojan noidaksi. On kuitenkin tavallisempaa, että tuomio tulee yhteisöissä suurta arvovaltaa nauttivilta uskonnollisilta johtajilta tai lehdissäkin mainostavilta henkiparantajilta.
Erilaiset käytöshäiriöt, ongelmat koulussa, epilepsia tai autismi saattavat johtaa siihen, että lapsi tai nuori diagnosoidaan noidaksi tai pahan hengen riivaamaksi. Bahunga korostaa, että kyseessä on lähinnä urbaani ongelma, joka on aina kytköksissä epäonneen ja ihmisten kohtaamiin vaikeuksiin.
”Afrikassa noitien jahtaaminen alkaa huonoina aikoina; kun on nälänhätää, sotaa tai luonnonmullistuksia. Samalla tavoin muuttaessaan Iso-Britanniaan ihmiset kohtaavat yhtäkkiä valtavasti ongelmia. On työttömyyttä, asunnottomuutta, perheiden hajoamista, mielenterveysongelmia ja kulttuurieroista juontuvia konflikteja. Ihmiset yrittävät löytää selitystä sille, miksi heillä on jatkuvasti vaikeuksia. Usein lapset ja nuoret oirehtivat. Kun yhteisössä vaikutusvaltainen pastori tai parantaja tarjoaa diagnoosin ja apua, totta kai siihen tartutaan.”
Lasten diagnosoiminen noidiksi on melko uusi ilmiö. Ennen leiman saivat lähinnä vanhat naiset. Yhteistä uhreille on puolustuskyvyttömyys. Noitavainon kohteeksi vuonna 2000 joutuneen Norsunluurannikolta kotoisin olevan Victoria Climbién mukaan nimetyn yhdistyksen johtaja Mor Dioum korostaa, että useimmissa tapauksissa noituuteen ja henkiin uskovat vanhemmat eivät ymmärrä ai-heuttavansa lapselleen haittaa. He ajattelevat manaavansa ja pahoinpitelevänsä pois henkeä, joka asuu lapsessa, eivät lasta itseään.
”Tämä on satoja vuosia vanha uskomusjärjestelmä. Siinä, että uskoo henkiin tai noitiin, ei sinänsä ole mitään pahaa tai vaarallista. Ongelmia syntyy siitä, että uskoa ilmennetään väkivaltaisin keinoin. Mikään kulttuuri tai uskonto ei voi oikeuttaa lasten pahoinpitelyä tai hyväksikäyttöä”, Dioum korostaa.
Monet noitia tunnistavat pastorit ja parantajat nauttivat suurta kunnioitusta omissa yhteisöissään. Heillä on valtaa, ja heitä kuunnellaan. Dioumin mukaan osa heistä todella uskoo toimivansa oikein, mutta valitettavan usein kaiken taustalla on raha.
Lontoon kaltaisessa kaupungissa mitättömillä avustuksilla sinnittelevän perheen naapurissa saattaa asua Porchea puunaava osakesijoittaja. Moni Afrikasta Britanniaan muuttava tajuaa valitettavan äkkiä, että elannon hankkiminen mahdollisuuksien maassa onkin äärimmäisen vaikeaa. Samalla kasvaa tietoisuus siitä, että toisilla on suunnattoman paljon enemmän rahaa kuin toisilla. Kun ympärillä on epätoivoisia ihmisiä, jotka kaipaavat kuumeisesti ratkaisua ongelmiinsa, heillä on helppo alkaa rahastaa.
Bahunga vertaa tilannetta asekauppaan. ”Kun Kongossa oli sota, kaikki tiesivät mitä siellä tapahtuu, että lapsia tapetaan. Silti jostain aina löytyi joku, joka myi sinne aseita. Ihmiset tarttuivat tilaisuuteen tienata rahaa, eivät taustalla olevien ongelmien ratkaisuun.”