Artikkelikuva
Kaseketin haaveena on saada Livingstonen Capitol-teatteri taas elokuvien näyttämöksi.

Unelmiensa toteuttaja

Musola Kaseketi on taistellut tiensä huipulle. Hän on Sambian ensimmäinen elokuvia ohjaajava nainen.

Kun sambialaista Musola Cathrine Kaseketia haastateltiin vuonna 1997 Maailman Kuvalehdessä – silloisessa Kumppanissa – hän oli nuori näyttelijä ja juuri lähdössä elokuvakouluun Etelä-Afrikkaan.
Nyt, 15 vuotta myöhemmin, nelikymppinen Kaseketi on tunnettu elokuvaohjaaja ja yksi Sambian elokuva-alan edelläkävijöistä.

Kun Kaseketi parikymmentä vuotta sitten päätti pyrkiä alalle kyllästyttyään sambialaisten tv-ohjelmien ja elokuvien huonoon tasoon, moni piti häntä umpihulluna – myös oma äiti.

Elokuvia hän halusi tehdä myös siksi, ettei yhteiskunta suhtaudu vammaisiin samalla tavalla kuin muihin. Kaseketi ei ole voinut kävellä ilman keppiä sen jälkeen, kun täytti viisi vuotta.

Sairaanhoitaja­opiskelijan antama rokotus osui hermoon ja vasen jalka vammautui.

Perhe, kaverit ja opettajat kohtelivat tyttöä kuitenkin aina niin kuin muitakin lapsia. Siksi vammaisiin kohdistuva syrjintä tuli hänelle myöhemmin yllätyksenä.

Elokuvakoulu paniikissa

28-vuotias Kaseketi oli ensimmäinen vammainen Johannesburgissa sijaitsevassa Newtownin elokuva- ja tv-koulussa.

”Ihmiset olivat paniikissa. Kun lähdin kameran kanssa rappuja alas, he juoksivat hätääntyneinä auttamaan, etten tiputa kameraa”, Kaseketi nauraa.

Mutta kävi niin kuin usein muulloinkin. Kaseketi teki lujasti töitä ja yllätti opettajat ja luokkatoverinsa. Vuonna 2000 hän valmistui kurssinsa parhaana oppilaana. Samalla hänestä tuli Sambian ensimmäinen naisohjaaja.

Etelä-Afrikassa Kaseketille tarjottiin heti töitä, mutta hän halusi kotiin.

”Kun lähdin kouluun, lupasin itselleni, että täytän velvollisuuteni: minusta tulee osa Sambian elokuvateollisuutta.”

Kotona hän kuitenkin järkyttyi. Etelä-Afrikka laadukkaine kalustoineen ja osaavine kuvausryhmineen oli ollut kuin joulu. Sambiassa kaikki oli toisin.

”Minulle tarjottiin töitä Sambian ensimmäisen saippuaoopperan Kabananan tuottajana. Porukalla ei ollut hajuakaan tekniikasta. Valoina käytettiin tavallisia lamppuja. Kieltäydyin.”

Kaseketi ei kuitenkaan kestänyt seurata sivusta, kun tv-sarjan laatua kritisoitiin lehdissä. Hän päätti jakaa osaamistaan ja päätyi lopulta ohjaamaan sarjaa.

”Olisitpa nähnyt näyttelijöiden ilmeet. Kukaan ei luottanut minuun, ja ensimmäisenä päivänä kokeneimmat näyttelijät kertoivat minulle, mitä pitää tehdä.”

Pari vuotta saippuaa riitti. Vuonna 2002 Kaseketi perusti oman tuotantoyhtiönsä ja alkoi kouluttaa nuoria elokuvasta kiinnostuneita sambialaisia, maksutta.

Elokuva-ala on Sambiassa vielä lapsen kengissä. Vähäinen rahoitus tulee pääasias­sa ulkomailta. Vaikka ala kiehtoo nuoria, koulutetusta väestä on pulaa. Maassa ei ole elokuva- tai teatterikoulua.
Kaseketin opeista on kymmenessä vuodessa ammentanut kolmisen sataa nuorta.

”Rahoituksen saaminen Sambiassa on hyvin vaikeaa. Joskus mietin, miksi edes aloitin elokuvien tekemisen. Mutta vaikka se onkin haastavaa, se on hauskaa.”

Äitipuoli teki taistelijan

Ohjaajan ensimmäinen pitkä elokuva Suwi valmistui suomalaisyhteistyöllä vuonna 2009. Elokuva kertoo onnettomuudessa vammautuvasta nuoresta naisesta ja kadulle ajautuvasta orpotytöstä.

Saman tarinan Kaseketi kirjoitti jo 1980-luvun lopulla teatterin lavalle nimellä Rejection of Reality. Näytelmän suosion myötä Sambian kansallinen televisiokanava ZNBC teki siitä kaksiosaisen tv-sarjan. Jotkut tulkitsivat sarjan poliittiseksi ja ohjelmasta nousi kova kohu.

”Näin median todellisen voiman. Se rohkaisi minua entisestään alalle.”

Kokemuksesta viisastuneena Kaseketi on laittanut hyllylle unelmaelokuvansa Kamukolan kuvaukset. Elokuvassa käsitellään homoseksuaalisuutta, eikä hän halua skandaaleja.

”En käsittele homoseksuaalisuutta radikaalisti, mutta jo homoseksuaalisuuden esiintuominen on vaikeaa Afrikassa. Käsikirjoituksesta on tullut kiistanalainen. En halua mukaan poliittiseen peliin.”

Jo ennen opintojaan Kaseketi tiesi haluavansa nostaa elokuvissaan esiin asioita, joista Sambiassa vaietaan: naisiin kohdistuva väkivalta, lasten hyväksikäyttö, vammaisten haasteet.

Vammaisena naisena hän on ponnistanut menestykseen kahden muurin läpi.

”Äitipuoleni teki minusta taistelijan. Hän ei välittänyt, että minulla oli vamma, vaan laittoi minut tekemään samat asiat kuin muutkin. Oma äitini olisi hemmotellut minut pilalle.”

Parasta Kaseketin mielestä on nähdä, miten hänen työnsä vaikuttaa ihmisiin.

”Teen elokuvia viihteeksi, mutta samalla ne vaikuttavat asenteisiin. Eräs mies kertoi minulle Suwin nähtyään ymmärtäneensä, miten tärkeää vanhempien on pitää huolta lapsista. Hän puhui elokuvan orpotytöstä ja kuinka tämä pääsee kouluun ja jatkaa yliopistoon asti. Kouluun menemisestä ei edes puhuta koko elokuvassa.”

Maaliskuun alussa Kaseketi muutti pääkaupungista Lusakasta Livingstoneen. Suurkaupungin syke väsytti. Muuton taustalla on myös pitkäaikainen unelma.

”Haluan ostaa maata, perustaa elokuvakoulun ja kokonaisen elokuvakylän. Se olisi avoin myös turisteille. Vierailijat voisivat opettaa oppilaitani.”

Ei epäilystäkään, etteikö unelma toteudu. Pikkuruinen nainen on elämässään linkuttanut kävelykeppiinsä nojaten niin pitkät koulumatkat kuin elokuvakoulun rappusetkin. Naisten päivänä paikallinen Daily Mail -sanomalehti valitsi hänet yhdeksi Sambian vaikutusvaltaisimmista naisista.

Elokuva palasi Livingstoneen

Kun sambian Livingstonessa järjestettiin maaliskuun alussa kansainvälinen elokuvafestivaali Shungu Namutitima, elokuva­teatteri Capitolissa oli varaa valita penkkinsä. Elokuvat houkuttelivat paikalle vain kourallisen ihmisiä, vaikka näytöksiin ei peritty edes pääsymaksua.

Festivaalin järjestäjänä toimiva Musola Kaseketi uskoo kuitenkin ensiaske­liaan ottavan, vuotuiseksi kaavaillun festivaalin kasvuun. ”Livingstonilaiset ovat selvästi kiinnostuneita. Tiedän, että he alkavat tulla, kunhan oppivat tuntemaan festivaalin. Nyt tämä on vielä uutta.”

Eniten kiinnostivat festivaalin yhteisönäytökset, iltaisin toreilla järjestetyt elokuvanäytännöt. Niissä Kaseketin Suwi-elokuvaa kerääntyi katsomaan satoja ihmisiä.

Sambian turistipääkaupunkina markkinoidun Livingstonen kulttuuritarjonnalle festivaali on piristysruiske. Ainakin se herättää eloon nostalgiaa huokuvan, 1930-luvulla rakennetun Capitol-teatterin, jonka valkokankaalla on viime vuosina useimmiten nähty jalkapalloa.

 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Olet nyt varjossa ""staging"". Poistu