Suomalaisten skeptikkojen yhdistys, Skepsis ry, määrittelee taikauskon käsityksiksi, joiden perusteella elämää ohjaavia yliluonnollisia voimia tai olentoja voidaan hallita, tai niihin voidaan vaikuttaa. Määritelmä sulkee sisäänsä sekä hartaan uskovaisen jumalalleen tai jumalilleen kohdistamat rukouk­set että tikapuut kiertävän ja olkansa yli syljeskelevän tapataikauskovaisen rituaalit.

Skeptikkojen määritelmä tuskin olisi miellyttänyt Zacharias Topeliusta, joka Maamme-kirjassaan muistutteli, että myös pakanallisilla esi-isillämme oli tapana juhlia juhannusta. Satusetä kehotti kansalaisia iloitsemaan ymmärryksensä lisääntymisestä: ”Nykyään tiedämme me, että aurinko on ainoastaan Jumalan luoma kappale, ja riemuitessamme valkian paisteella valosana juhannusyönä, emme me rukoile enää Baalia, vaan ylistämme Jumalata, Luojaamme, joka niin ihmeellisesti kaunistaa luonnon ihanimpaan pukuun.”

Skeptikon silmissä kansa oli vain vaihtanut taikauskosta toiseen.

Tieteen vaikeus lisää taikauskoa

Taikauskosta puhuttaessa on hyvä muistaa, että lukuisat, nyttemmin silkaksi taikauskoksi tuomitsemamme ilmiöt, edustivat omana aikanaan totuutta ja huipputiedettä. Noitiin ja noituuteen uskoivat paitsi rahvas ja papisto, myös ”noidat” itse.

Oletettavissa onkin, että myös monet meille itsestään selvät totuudet osoittautuvat tulevaisuudessa väärinymmärryksiksi, osa peräti asioiden syyn ja seurauksen sekoittavaksi taikauskoksi.

Toisaalta, monen nykyihmisen tieteellinen näkemys maailmasta perustuu sangen hatariin oletuksiin sekä tieteestä että sen menetelmistä. Yksi ilmeinen syy siihen on tieteen lokeroituminen yhä kapeampiin osa-alueisiin, joissa tuotettu tieto on yhä erityisempää ja heikommin kommunikoitavissa olevaa.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että monilla aloilla huippututkijat eivät kykene selittämään tutkimusmenetelmiään ja tuloksiaan edes toisen tieteenalan tutkijoille – niin sanotusta kansasta puhumattakaan.

Kansa on jo ilmaissutkin ”tiedekriittisyyttään” monin tavoin. Ihminen, joka uskoo maailman luomisesta kuluneen kuutisen tuhatta vuotta, ei ole enää harvinaisuus. Mayakalenterin ennustamaan maailmanloppuun uskovat miljoonat. Tieteen tuottama tieto ja puhdas mutu rinnastetaan nettikeskusteluissa.

Tutkimuksista raportoivat toimittajat vetävät mutkia suoriksi ja yksinkertaistavat tutkimustulokset iskeviksi otsikoiksi. Pinnallinen ymmärrys mutkikkaista kokonaisuuksista tuottaa lehtiartikkeleita, joissa kerrotaan rikollisuus- tai uskonnollisuusgeenin löytymisestä. Vastaavanlaista selitystapaa edusti 1800-luvulla frenologia, jonka mukaan kyseiset ominaisuudet, samoin kuin koko persoonallisuuden, saattoi lukea ihmisen kallonmuodosta.

Kaksi tapaa ajatella

Taikausko nojaa ei-kielelliseen ja lähes tiedostamattomaan intuitiiviseen ajatteluun, selittää dosentti Marjaana Lindeman Taikauskon vetovoima -tutkimuksessaan. Intuitiivisen ajattelun pohjana ovat ihmisen varhaislapsuudessa omaksumat käsitykset maailmasta.

Toinen tiedonkäsittelytapa, analyyttinen ajattelu, perustuu järkeilyyn ja kehittyy koulutuksen myötä. Aikuisiässä ihmisen ajattelu yleensä painottuu analyyttiseen, mutta toiset nojautuvat intuitioon useammin kuin toiset.

”Nämä ovat uskon asioita, kun niistä ei ole tieteellistä näyttöä. Maailmassa on monia asioita, joita tiede ei ole pystynyt selvittämään”, perusteli presidenttiehdokas Paavo Väyrynen vaalikoneessa us­koaan homeopatiaan ja telepatiaan. Sekä homeopatiaa että telepatiaa on toki tutkittu, mutta lausunnollaan Väyrynen paljastaa olevansa intuitiivisesti sitä mieltä, että tieteellinen näyttö ei riitä. 

Taikauskoon taipuvainen, intuitiivinen ajattelu voi tuntua päätöksenteon perustana pelottavalta, mutta aivan yhtä kauhistuttavaa on puhtaasti rationaalinen ajattelu. Maailmanhistoriassa päättäjien kylmä järki on johtanut vähintään yhtä tuhoisiin seurauksiin kuin puhtaasti intuitiivinen toilailu. 

Yleensä aikuinen ihminen ajattelee intuitiivisesti ja analyyttisesti rintarinnan ja vuorotellen. Niinpä koulutettu ja fiksu ihminen voi vallan mainiosti koputtaa puuta kehuttuaan säästymistään flunssalta.

Uskominen selittää taikauskoa

Vuoden 2010 Eurobarometrin perusteella suomalaiset ovat Euroopan vähiten taikauskoinen kansa.

Suomalaisista noin yksi viidestä uskoo onnennumeroihin, kun koko EU:ssa onnennumeroihin luottaa kaksi viidestä. Taikauskoisimpia ovat barometrin mukaan latvialaiset, joista reilusti yli puolet uskoo onnennumeroiden olemassaoloon.

Vähäiseksi suomalaistakaan taika-uskoa ei silti ole syytä väittää. Lindemanin tutkimuksen perusteella useampi kuin kaksi kolmesta suomalaisesta uskoo jumalaan. Kaksi viidestä uskoo telepatiaan,­ ja joka neljäs arvelee, että henkiparannuksen avulla voi toipua vaikeistakin sai­rauksista. Melkein joka viidennen mielestä noituuden avulla voi vaikuttaa toisen ihmisen elämään.

Kymmenen prosenttia uskoo tähdistä ennustamiseen.

Taikauskoa selittää eniten uskominen ylipäätään. Jos ihminen uskoo yhteen yliluonnolliseen ilmiöön, hän todennäköisesti uskoo muihinkin. Lindemanin mukaan esimerkiksi taipumus paranormaaleihin uskomuksiin on vaihtoehtolääkinnän tärkein selittäjä. Sen sijaan esimerkiksi persoonallisuus, sukupuoli, arvomaailma, älykkyys tai kyky analyyttiseen ajatteluun eivät selitä taikauskoa.

Tutkimuksensa lopussa Lindeman kysyy, löytyykö tieteen historiasta esimerkkiä, jossa taikausko olisi osoittautunut todeksi tai yliluonnollinen tieteelliseksi, ja vastaa itse, ettei löydy.

Silloin tällöin käy kuitenkin niin, että taikauskona pidetylle uskomukselle löytyy vahvistusta. Vanha kansanuskomus väittää, että raskaana olevan naisen mieliala vaikuttaa syntyvän lapsen luonteenlaatuun ja terveyteen. Aiheesta Duodecimiin (14/2000) kirjoittaneen dosentti Matti Huttusen mukaan uskomus on nykytieteen valossa totta vähintäänkin osittain. Väitettä todentavien eläinkokeiden tuloksia vahvistaa muiden joukossa suomalainen tutkimus, jossa yhteys äidin raskaudenaikaisen stressin ja lapsen temperamentin välillä oli todettavissa vielä lapsen ollessa viiden vuoden ikäinen.

Enteitä ja magiaa

Monet uskomukset ovat maailmanlaajuisia. Loitsuja luetaan eli voima­sanoja käytetään kaikkialla, mutta kaikkialla niiden voimaan ei uskota yhtä paljon. Suomessa ”perkeleen” lausumisen ei odoteta tuovan itseään Belsebuubia paikalle, mutta monessa paikassa pahan kutsumista vältellään viimeiseen saakka.

Tietyt paikat ovat merkityksellisiä, mutta niiden merkitys voi vaihdella eri puolilla maailmaa. Kolmen tien risteys on tiibetiläisille hyvä merkki, eurooppalaisille pahanenteinen paikka, lappilaisten mielestä siellä kohtaavat maahiset ja hiidet, srilankalaisten uskomuksissa demonit. 

Punapäät eivät pääse taivaaseen on vanha ja laajalle levinnyt uskomus. Keskiajan kristillisessä taiteessa Juudas Iskariotille maalattiinkin usein punaiset hiukset. Taikauskoa on käytetty kasvatuksessa, kun pieniä lapsia on peloteltu näkillä, ahdilla tai muilla taruhahmoilla. Kouluikäisten lasten ajatteluun puolestaan liittyy usein maagisia piirteitä, joista seuraa rituaalitoimintoja. Lapsi voi esimerkiksi ajatella, että jollei hän toimi tietyn kaavan mukaan, hänen vanhemmilleen sattuu jotain pahaa.

Uskomuksille on tyypillistä pahanenteisyys. Suomessa sodan tai parikin elänyt ”vanha kansa” on ollut valmis näkemään kuoleman ja sodan enteitä kaikkialla, kuten painavissa pihlajanmarjatertuissa ja niiden puutteessa, lumen runsaudessa ja vähäisyydessä sekä luonnonlintujen näyttäytymisessä ihmisasumusten lähistöllä – eli ylipäätään kaikessa, mikä poikkeaa tavanomaisesta.