Afrikan ei pitäisi päästää ulkomaalaisia häätämään paikallisia asukkaita omilta mailtaan. Maat kun ovat tulojen lähde miljoonille maanosan asukkaille. Lait ja määräykset, jotka antavat valtiolle täyden maanomistusoikeuden, tulisi poistaa. Sen sijaan oikeudet tulisi antaa maan alkuperäisille omistajille eli paikallisille asukkaille.
Nykyinen massiivinen maanvaltausaalto ennustaa uutta kolonialismia. Siihen ovat sotkeutuneet ulkomaisten yhtiöiden lisäksi myös valtiot. Asetelma muistuttaa siirtomaa-aikaista eurooppalaisten uudisasukkaiden toimintaa.
On moraalitonta, että Afrikan vallanpitäjät vaikenevat, kun miljoonia köyhiä pakotetaan pois mailtaan kansainvälisen maakauppakeinottelun tieltä. Monissa Afrikan maissa puoli vuosisataa kestänyttä itsenäisyyttä ja itsehallintoa tulisi vahvistaa kansallisen varallisuuden, kuten maan, oikeudenmukaisella jakamisella kansalaisille.
Maailmanpankin julkaisemasta raportista käy ilmi, että viime vuonna maata kaupattiin maailmanlaajuisesti lähes 60 miljoonaa hehtaaria. Tästä maa-alasta kaksi kolmasosaa sijaitsee Afrikassa.
On huono tekosyy sanoa, että maan vuokraaminen ulkomaisia sijoituksia varten voi auttaa Afrikan maita työpaikkojen luomisessa, vientitulojen lisäämisessä ja kehittyneemmän teknologian omaksumisessa. Pääpaino tulisi olla paikallisten elinkeinojen tukemisessa ja maatalouden tuotantokapasiteetin kasvattamisessa. Niihin molempiin tarvitaan maata.
Afrikkalaisten – niin johtajien kuin kansalaistenkin – täytyy oivaltaa, että maanviljelyn kehittäminen ja maailman ruokaturvallisuuden parantaminen vaatii investointeja maanviljelijöihin eikä viljelysmaahan.
On häpeällistä, että Afrikan hallitukset yrittävät edistää maanvuokrausta ulkomaisille yrityksille vetoamalla kansalaistensa ruokkimiseen. Yhtä noloa on sekin, että Lähi-idän ja Aasian maiden hallitukset sekä länsimaiset yhtiöt hyväksyvät tällaiset tarjoukset, vaikka tietävät niiden olevan ihmisoikeuksien vastaisia.
Maa on ollut aiemminkin kiistan aihe: monet siirtomaa-ajan riidoista saivat alkunsa paikallisten ja uudisasukkaiden maanomistuskonflikteista. Tällaisten yhteenottojen uusiutuminen ei hyödyttäisi ketään.
Siinä missä kansainväliset lait suojelevat ulkomaisia sijoituksia, maansa menettävillä köyhillä pienviljelijöillä ei ole mahdollisuuksia saati resursseja vedota kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. Sijoittajat osaavat käyttää lakien ja sopimusten luomaa turvaa hyväkseen kiistatilanteissa, joissa paikalliset asukkaat ovat jo valmiiksi häviäjiä. Tämän vuoksi maanvuokraamisesta puhutaan yhä lisääntyvässä määrin uutena kolonialismina.