”Miksi media hyssyttelee vähemmistöjen rikoksia?”, kysyi Suomen Kuvalehti kesäkuun numeron kannessa. Varsinaisen jutun lehti otsikoi kysymyksellä: ”Jos somali syyllistyy rikokseen, pitääkö hänen etninen taustansa kertoa uutisessa?”
Lehti on asiaa varten haastatellut toimittajia, tutkijaa, nettipoliisia ja maahanmuuttovastaisen Homma ry:n puheenjohtajaa.
Haastattelu on tehty näennäisen puolueettomasti: kysytään eri tahojen näkemyksiä aiheesta. Tosiasiassa etukannen johdattelevan kysymyksen lisäksi koko haastattelu on sikäli johdatteleva, että haastatelluilta tivataan ensisijaisesti sitä, miksi he ovat jättäneet pois rikoksesta epäillyn etnisen taustan, vaikka se on sisältynyt poliisin tiedotteeseen.
Hieman yllättäen sensaatiohakuisina pidettyjen Iltalehden ja Uuden Suomen päätoimittajat puolustavat etnisen taustan jättämistä pois uutisesta, ellei sillä ole ilmeistä vaikutusta rikokseen. Sen sijaan oikeustoimittaja ja – odotetusti – maahanmuuttovastaisen järjestön edustaja puolustavat etnisen taustan mainitsemista.
Tiedotusvälineiden toimintaa sääntelevät journalistin ohjeet. Niiden mukaan etnistä alkuperää, kansallisuutta, sukupuolta, seksuaalista suuntautumista, vakaumusta tai näihin verrattavaa ominaisuutta ei pidä tuoda esiin asiaankuulumattomasti tai halventavasti.
Milloin sitten rikoksesta epäillyn, syytetyn tai tuomitun etninen taustaa kuuluu tai ei kuulu asiaan?
Ensinnäkin kannattaa tehdä ero kahden erilaisen tilanteen välillä: toisaalta silloin kun rikoksesta epäiltyä etsitään ja toisaalta silloin kun hänet on saatu kiinni. Jos rikoksesta epäilty on vapaalla jalalla ja poliisi pyytää yleisön vinkkejä, kaikki mahdollinen tieto voi olla tärkeää epäillyn kiinnisaamiseksi. Tällöin myös etnisen taustan, kansalaisuuden ja ihonvärin mainitsemisen on sallittua. Sen sijaan tapauksissa, joissa epäilty on jo otettu kiinni, etnisen taustan mainitseminen ei vaikuttane rikoksen selvittämiseen tai tuomioon.
Ne haastatellut, jotka puoltavat etnisen taustan mainitsemista kaikissa tapauksissa, pitävät avoimuutta tärkeänä. Mutta onko juuri etninen tausta se avoimuuden kannalta tärkein asia?
Mikäli rikos liittyy jotenkin etniseen taustaan tai kansalaisuuteen, sen mainitseminen voi toki olla tärkeää. Esimerkiksi laittomasti maahan tulevien kansalaisuus voidaan mainita. Myös mahdollisesta maahanmuuttajaryhmän ja suomalaisryhmän joukkotappelussa voisi mainita etnisen ryhmän. Myös ”kunniaväkivallan” tai naisten sukuelinten silpomisen yhteydessä etninen tausta voi olla olennainen tieto, jotta rikoksen taustalla olevia kulttuurisia asioita voidaan käsitellä.
Mutta entä yksittäisissä rikoksissa? Pahoinpitelyssä, ryöstössä, veropetoksessa? Onko niissä olennaisin rikokseen liittyvä seikka rikoksesta epäillyn etninen tausta? Toisin sanoen: onko rikoksen tekijän etninen tausta saanut hänet syyllistymään kyseiseen rikokseen?
Hyssytteleekö media etnisten vähemmistöjen tekemiä rikoksia, kuten lehti etukannessaan väittää? Miksi? Entä mitä henkilöön liittyvää jää joitakin yksittäisiä, laajasti raportoituja rikoksia lukuun ottamatta pois: rikokseen syyllistyneen ammatti, varallisuus, ikä, paino, harrastukset, poliittinen vakaumus… Etnistä taustaa paljon suurempi vaikutus voi olla esimerkiksi ammatilla (veropetokset), harrastuksilla (pahoinpitelyt), poliittisella vakaumuksella (maahanmuuttajien pahoinpitelyt).
Maahanmuuttajien osuutta erityyppisistä rikoksista selvitetään melko tarkasti ja niistä myös uutisoidaan. Jos etninen tausta on niissä olennainen tieto, miksi näistä muista henkilöön liittyvistä asioista ei tehdä numeroa? ”Maahanmuuttajuutta” pidetään olennaisena tietona, mutta miksi samalla ei tarkastella ”maassamuuttajuutta”: Miksi sillä on väliä, että henkilö on kaksikymmentä vuotta sitten muuttanut Helsinkiin Somaliasta, mutta sillä ei ole väliä, jos hän on muuttanut tänne Rovaniemeltä? Entä tekevätkö Rovaniemeltä muuttaneet enemmän vai vähemmän rikoksia kuin Lahdesta muuttaneet?
Etnisen taustan mainitsemista puolustava toimittaja peräänkuuluttaa avoimuutta. Avoimuus on kuitenkin valikoivaa: kaikista rikokseen syyllistyneen ominaisuuksista juuri ”maahanmuuttajuudesta” tehdään numero. Se sopii tietysti etenkin maahanmuuttovastaisen järjestön agendaan: kun maahanmuuttajuus yhdistetään rikollisuuteen, maahanmuuttoa on helpompi vastustaa.
Esimerkiksi maassamuuttoa tai poliittisia liikkeitä ei taas voida samalla argumentilla vastustaa, koska niiden vaikutusta rikollisuuteen ei tutkita eivätkä toimittajat ole kiinnostuneista niistä ainakaan ”tavallisten rikosten” yhteydessä. Etnisen taustan mainitsemista puolustavat toimittajat vetoavat siihen, että heidän tehtävänä on vain uutisoida. Johtopäätökset kuulemma jätetään lukijalle.
Ongelmana on, että tietyt etniset ryhmät liitetään rikoksiin, vaikka niiden valtaenemmistö ei koskaan syyllistyisi yhteenkään rikokseen. On tietysti oikein, että rikoksiin syyllistynyt maahanmuuttaja saa saman rangaistuksen kuin suomalainen. Lisäksi vakaviin rikoksiin syyllistynyt maahanmuuttaja voidaan myös karkottaa maasta. Sekin on oikein. Sen sijaan ei ole oikein, että kaikki hänen etniseen ryhmäänsä kuuluvat leimataan keskusteluissa rikollisiksi.