Afganistan on ollut kestouutinen kansainvälisessä medias­sa vuosikymmenen. Uutiset ovat muokanneet maasta epätoivoisen ja epäinhimillisen kuvan.

Sodasta huolimatta Afganistanissa eletään kuitenkin myös ihan tavallista elämää. Ihmiset käyvät töissä, vaikka työttömyys on korkea. Lapset opettelevat lukemaan, vaikka vain puolet heistä pääsee kouluun. Uusia lapsia syntyy, vaikka synnytykseen kuoleekin yhä aivan liian moni nainen.

Uusia rakennuksia nousee Kabulin keskustaan hurjaa vauhtia. Kaupunki muuttuu päivä päivältä, kun aiempaa korkeammat rakennukset korvaavat sodassa tuhoutuneet.

Sota tai sen pelko eivät kuitenkaan näy Kabulin katukuvassa päällimmäisenä, vaikka uutisista päätellen niin voisi kuvitella. Päiväsaikaan kaduilla näkee leikkiviä lapsia, koululaisia, hedelmäkärryjä työntäviä miehiä ja kauppareissullaan olevia naisia. Ihmiset nauravat, keskustelevat ja väittelevät. He hermostuvat liikenneruuhkassa ja käyvät ostoksilla.

Media ei jostain syystä näe näitä asioi­ta. Uutiskriteerit jakavat koko maan kahteen kategoriaan: länsivaltojen joukoiksi ja taleban-taistelijoiksi, uhreiksi ja pelastajiksi.

Kuva Afganistanista vääristyy medias­sa myös käytännön syistä. Usein uutisissa seurataan länsivaltojen omia sotilaita tai maan kehitysyhteistyöprojekteja. Mikäli toimittaja haluaa etsiä paikallisia haastateltavia, hänen apunaan toimii paikallinen fikseri.

Paikallisilla taas on usein oma agendansa, riippuen kunkin toimijan omasta etnisestä taustasta, poliittisesta näkemyksestä ja elämäntilanteesta. Haastateltavien valinta vaikuttaa ratkaisevasti siihen, millainen juttu mistäkin aiheesta lopulta syntyy. Yleensä juuri fikserit etsivät toimittajille haastateltavat.

Fikserit toimivat myös mahdollisimman taloudellisesti. Heillä on hyvät kontaktit tiettyihin ihmisiin tai ihmisryhmiin. Siksi samat haastateltavat esiintyvät usein eri medioissa eri puolilla maailmaa.

Myös tulkkaus vaikuttaa juttujen sisältöön. Harva toimittaja pystyy seuraamaan, kuinka tarkasti tulkki pysyy alkuperäistekstissä. Kokemukseni mukaan tulkit ovat tietoisia vapauksistaan ja myös käyttävät niitä: välillä mutkia oiotaan tai kiusallisia yksityiskohtia jätetään mainitsematta. Näin kävi myös itselleni, kunnes tulkkini ymmärsi, että seurassani oli darin kielen taitoinen ihminen, joka pystyi ja tarttumaan kiinni värittyneeseen tulkkaukseen.

Länsimedian läsnäolo Kabulissa ei ole vain mediateollisuutta ja uutistuotantoa. Se on paikallisille myös merkittävä elinkeino. Media ei tuo leipää ainoas­taan fiksereille ja tulkeille vaan myös vuokran­antajille, siivoojille, vartijoille, autokuskeille, ravintoloille. Nyt monet pelkäävätkin sitä, että länsimedia poistuu maasta yhtä aikaa rauhanturvaajien kanssa vuoden 2014 loppuun mennessä.

Median ja paikallisten avustajien suhde on riippuvuussuhde: toimittajat tarvitsevat tarinoita ja apua niiden etsimiseen, ja paikalliset ymmärtävät, että toimittajien tuottamat jutut ovat ensiarvoisen tärkeitä siksi, että maa saisi lännestä huomiota ja rahaa vielä sittenkin, kun joukot ovat maasta poistuneet.

Median ja länsijoukkojen läsnäolo on ollut luomassa Kabuliin myös keinotekoista taloutta, jonka kaikki pelkäävät romahtavan vuoden 2014 lopussa. Kaikki joilla Kabulissa on nyt rahaa, yrittävät jollain tavalla saada turvattua omaisuutensa sijoituksilla.