Ruokatottumuksiamme ovat muuttaneet lähtemiset ja tulemiset. Vielä 1970-luvulla pizzasta ja pastasta puhuivat vain Italiassa vierailleet turistit. Nyt pizza ja pasta ovat osa meikäläistä ruokakulttuuria.
Makunystyröitämme kutkuttelevat myös eri puolilta maailmaa tänne muuttaneet ihmiset. Uuden kotimaansa asukkaille vähemmistöt tarjoavat vastalahjana uusia makuja, raaka-aineita ja reseptejä.
”Aasialaisten ruokien myötä meille on juurtumassa vahvempi mausteiden käyttö”, sanoo Johanna Mäkelä, Suomen ainoa ruokaprofessori.
Mäkelä kirjoitti tutkijauransa alussa, vuonna 1990, kirjassaan Luonnosta kulttuuriksi, ravinnosta ruuaksi, että suomalainen syöminen on kansainvälistymässä.
Totta totisesti, niin on käynyt. Kiinalainen tai intialainen ravintola löytyy melkein joka kylästä.
”Ruokakulttuuriamme ovat mullistaneet erityisesti etniset ruokakaupat, joita on tullut viime vuosina suurempiin kaupunkeihin. Niissä asioivat sekä maahanmuuttajat että kantasuomalaiset, jotka ovat oppineet valmistamaan aivan uudenlaisia ruokalajeja.”
Muiden ruokakulttuurien myötä on alettu myös kysyä, miksi Suomessa ei enää hyödynnetä eläintä kokonaan, päästä häntään.
”Hyvinvoinnin lisääntyessä lakkasimme syömästä sisäelimiä, maksaa, munuaisia ja kieltä.”
Ilmastokeskustelu on täällä
Mäkelä sanoo, että viime vuonna suomalaiset keskustelivat ruoasta enemmän kuin koskaan. Eikä vain yhdestä näkökulmasta, vaan teemoja oli monia: karppaus, lihansyönti, eläinten oikeudet, ruuan alkuperä ja ympäristövaikutukset.
Jopa hallitusohjelmassa on otsikko, joka viittaa ruokaan. Ohjelmassa muistutetaan, että ruoan tuotanto on iso työllistäjä Suomessa.
Moni on ihmetellyt, mihin katosi keskustelu ilmastonmuutoksesta. Mäkelä sanoo, ettei se ole kadonnut, vaan saanut yhden konkreettisen muodon ruokakeskustelussa.
”Ruuan tuotanto ja kulutus koskevat jokaista ihmistä, eri tavalla kuin vaikka lentomatkustaminen. Maailmaa muutetaan haukkaus kerralla.”
Mansikoita marraskuussa
Haluamme kaikkia mahdollisia hedelmiä, vihanneksia ja elintarvikkeita joka päivä, ympäri vuoden. Mistä lähtien totuimme mansikoita marraskuussa -ilmiöön?
Ruokakauppojen valikoimat laajenivat 1970- ja 1980-luvuilla. Silloin kiivit, katkaravut ja avokadot muuttuivat harvinaisuuksista jokapäiväisiksi tuotteiksi.
Elämme globalisoituneessa maailmassa, mutta viimeistään EU:n myötä esteet poistuivat. ”Esimerkiksi ennen EU:ta kotimaisia omenoita suojeltiin appelsiineilta, joita sai tuoda syksyllä vasta tietyn päivämäärän jälkeen.”
Suomalaisella ruokakeskustelulla on kuitenkin erityispiirteensä: Joka käänteessä korostamme kotimaisen ruuan paremmuutta muun maailman elintarvikkeisiin.
”Siinä on ripaus nationalismia. Vastaavanlainen keskustelu olisi mahdoton esimerkiksi Britanniassa, jossa ruokakaupat pursuavat tuontielintarvikkeita”, Mäkelä sanoo.
Ja kuten jo todettiin, niinhän siinä lopulta käy, että monet meikäläiseen ruokakulttuuriin vakiintuneet tuotteet osoittautuvat tuontitavaraksi. Hyvä esimerkki on kahvi, jonka määrällisessä litkimisessä suomalaiset yltävät maailman kärkeen.
Pipot löysemmälle
Onko ruuan rahtaamisella toiselta puolta maailmaa tulevaisuutta?
”Nämä ovat monimutkaisia kuvioita, joihin sisältyy arvovalintoja.”
Mäkelä muistuttaa, että ruuan ympäristövaikutuksiin liittyvät kysymykset eivät ole hänen vahvinta aluettaan.
Hän viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan isoja elintarvikelasteja kuljettavan laivan hiilidioksidipäästöt ovat melko pienet verrattuna lentokone- tai rekkakuljetukseen. Lisäksi voi pohtia, mitä maksaa Suomessa kasvihuoneessa talvella kasvatettu tomaatti. Epäekologisuutta lisää, jos käyttää omaa autoa kauppakassina.
Vaikka kasvisruoka on ekologisempaa kuin lihansyönti, Mäkelä ei usko, että lihansyönti häviää maailmasta.
”Mutta todennäköisesti se vähentyy, sillä hyviä syitä on useita. Ympäristökysymysten lisäksi eläinten hyvinvointi ja se, että punaisen lihan yletön syönti ei ole terveydelle hyväksi.”
Erilaisten dieettien ja ruokatrendien kilpalaulannassa hän toivoo pipoja löysättävän.
Sovussa ruuan äärellä
Mäkelä on tutkinut viime vuosina ruoka- ja kulutussosiologiaa Kuluttajatutkimuskeskuksessa. Professuuri on Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa.
”Minua kiinnostaa erityisesti ruokaan liittyvä sosiaalisuus.”
Hän on innoissaan Ravintolapäivästä, jossa kuka tahansa voi perustaa ravintolan päiväksi ja myydä itse tekemäänsä ruokaa.
”Idea syntyi spontaanisti ja levisi nopeasti koko maahan. Ravintolapäivään tiivistyy myönteistä kohtaamista ruuan äärellä. Erilaiset keittiöt ovat sulassa sovussa, ihmiset esittelevät toisilleen taitojaan ja makulöytöjään”, itsekin asiakkaana ollut, liha- ja kasvisruokia syövä Mäkelä sanoo.
Professori arvostaa hyvin valmistettua ruokaa.
”Jos ruoka on tehty välinpitämättömästi, sen maistaa. Parasta on, jos jää miettimään, mistä se hieno makusinfonia oikein tuli.”
Mäkelä kokkaa itsekin mielellään. Tällä hetkellä hän on kiinnostunut Lähi-idän keittiöstä.
”Ruoka on konkreettinen keino nauttia vieraasta kulttuurista. Ruuassa, sen valmistamisessa ja yhdessä syömisessä on jotain syvästi inhimillistä ja aidosti intiimiä. Jos rakastaa toisen kulttuurin ruokaa, on vaikea vihata sen ihmisiäkään.”