Ei Aleksi Neuvonen mitenkään poikkeuksellinen ollut. Kuten niin monia ikätovereitaan, häntäkin kiinnostivat lukioiässä suuret yhteiskunnalliset kysymykset. Hänkin halusi vaikuttaa, tehdä jotain suurta.
Monilla muilla ne jäivät haaveiksi. Neuvonen sitä vastoin on tänäänkin pohtinut, miten ihmiskunta välttyisi katastrofaaliselta ilmastonmuutokselta, maailmansodilta ja talouden päättymättömältä taantumakehitykseltä.
”Tässä haetaan ihmisten omasta innostuksesta tekemien asioiden suhdetta yhteiskunnan pysyviin tekijöihin, politiikkaan ja infrastruktuuriin”, Neuvonen kertoo SPREAD – Sustainable Lifestyles 2050 -hankkeesta. Sen on Demos Helsingiltä tilannut Euroopan komissio.
Neuvonen on pitänyt satoja luentoja ja ollut toimittamassa kirjaa Olimme kuluttajia – neljä tarinaa vuodesta 2023. Hän opettaa tulevaisuuden tutkimusta Aalto yliopistossa ja istuu muun muassa Martti Ahtisaaren Crisis Management Initiativen hallituksessa. Onpa entinen Dodo-aktivisti päässyt kirjoittamaan Suomen maabrändiäkin ja muutamaan otteeseen pyörähdellyt linnanjuhlissa.
Moni kirkasotsainen lukiolainen lienee kateellinen, joten kysymys kuuluu: Miten sinusta tuli sinä, Aleksi Neuvonen?
Filosofia on väline, ei ammatti
Tammikuussa 1975 syntynyt Neuvonen on asunut yhtä Espanjassa vietettyä vaihto-opintotalvea lukuun ottamatta aina Helsingissä.
Kolme ensimmäistä vuottaan hän varttui Ullanlinnassa. 1970-luvun lopulla perhe muutti – kuten niin monet tuohon aikaan – väljemmän asumisen perässä Kumpulaan. Ja kun Aleksi meni Helsingin Suomalaiseen Yhteiskouluun, johon hakeutuu oppilaita eri puolilta pääkaupunkiseutua, hän pääsi lukiokavereidensa luona käydessään tutustumaan Helsinkiin laajemmin.
Helsingistä onkin tullut hyvä mittatikku ja tutkimuksen kohde.
”Maailman mittakaavassahan tämä on hyvin toimiva kaupunki. Tästä on onnistuttu tekemään puhdas ja siisti, ja slummiutuminen ja monet sosiaaliset ongelmat on vältetty. Mutta samaan aikaan sitä huomaa, miten paljon on tehty myös sellaisia ratkaisuja, jotka eivät päde enää 20 tai 30 vuoden kuluttua.”
Lukion jälkeen Neuvonen pääsi Helsingin yliopistoon lukemaan filosofiaa, ensi yrittämällä. Mutta ei hän niitä ole, jotka ahmivat filosofian klassikot jo teininä. Neuvosta kiinnostivat monet asiat, ja filosofia vaikutti lupaavimmalta oppiaineelta päästä yhdistelemään erilaisia näkökulmia.
”Maailma ei mene sellaisena lineaarisena kehityksenä eteenpäin, että minä eläisin täysin samanlaista elämää kuin omat vanhempani silloin kun olin lapsi. Siksi tuntui jotenkin tarpeelliselta yrittää ymmärtää asioita mahdollisimman monipuolisesti”, hän muistelee.
”Voi sanoa, että ennemmin kuin ammattina, ajattelin filosofiaa välineenä.”
Monipuolisesta kiinnostuksesta kielivät myös sivuaineet: morfologis-ekologinen eläintiede, sosiaalipsykologia ja semiotiikka. Siviilipalveluksen Neuvonen suoritti Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa, mikä osaltaan viitoitti monitieteiseen suuntaan.
”Mä toivoisin, ettet kertoisi…”
Parikymppisenä, vuonna 1995, Neuvonen oli perustamassa opiskelukavereidensa kanssa Dodoa. Dodo ry on urbaani ympäristöjärjestö, jonka toimintamuotoja ovat kaupunkikävelyt, työpajat, festivaalit, keskustelut ja kouluvierailut.
”Sitä siinä harrastettiin koko opiskeluaika”, Neuvonen kertoo. ”Siinä oppi, miten yhteiskunnallista keskustelua käydään, ketkä siihen osallistuvat ja miten uusia ja vanhoja teemoja liitetään yhteen. Yleisötapahtumien järjestämisessä tuli myös opiskeltua sellaista asioiden yhdessä tekemistä, joka on periytynyt tähänkin.”
Tähän, eli Demos Helsingin toimintaan. Ja tänne, Eteläiseen Helsinkiin Laivurinkadulle, jonka kivijalkatoimistossa ajatushautomo on toiminut siitä lähtien, kun Neuvonen ja hänen opiskelukaverinsa Roope Mokka sen vuonna 2005 perustivat.
”Mä toivoisin, ettet kertoisi Demoksesta sillä tavoin kronologisesti, että ensin oli kaksi tyyppiä ja sitten oli enemmän tyyppejä, vaan ennemminkin nykytilanteesta käsin”, Neuvonen pyytää.
Perustajakeskeisyys ei nimittäin tee hänen mielestään oikeutta sille, että Demoksen kaikki tutkijat – kaikilla siis on sama titteli – ovat tasa-arvoisia ja jakavat päätöksenteon vastuun ja työtehtävät sekä omistajuuden ideoista.
Tehdään siis niin.
Ajatuskokeita ja oikeita kokeita
Ajatushautomo Demoksen toiminnan tavoitteena on yhteiskunta, jossa ihmisillä on taitoja ja halua olla yhdessä ratkaisemassa yhteiskunnan suuria ja pieniä haasteita.
Tämä tarkoittaa sitä, että suuria ongelmia – vaikkapa ilmastonmuutosta, nuorten syrjäytymistä tai ikäihmisten yksinäisyyttä – ei jätetä vain asiantuntijoiden ja poliitikkojen ratkaistavaksi. Demoksen ihanneyhteiskunta siis toimii ikään kuin alhaalta ylöspäin.
Yksi Demoksen työkaluista on designajattelu. Se on kokonaisvaltainen ja kokeellinen tapa tarttua ongelmiin.
Designajattelun juuret ovat muotoilussa. Tuotetta – vaikka tuolia – suunnitteleva muotoilija pyrkii hahmottamaan tehtävänsä kokonaisvaltaisesti: millä eri tavoilla ja millaisten tilojen sisustamiseen tuolia käytetään, miten tuoliin käytettävä puu käyttäytyy eri olosuhteissa, mitä rakennusaineet maksavat, millaisia työvälineitä tuolin rakentaja käyttää, miten tuoli pakataan ja kuljetetaan?
Otetaan sitten esimerkiksi vähähiilinen yhteiskunta. Perinteinen ajattelumalli on, että saastuttavista menetelmistä tulee luopua. Se tapahtuu parhaiten lainsäädännöllä ja tekemällä saastuttaminen niin kalliiksi, että markkinat ovat pakotettuja kehittämään vähäpäästöisempiä teknologioita.
Tätä ajatuskulkua eivät demoslaisetkaan suinkaan kiellä, mutta designajattelun kokonaisvaltainen ja kokeellinen ongelmanratkaisu vaatii myös tukun muita vastauksia: kenen intresseissä on toivottuja ratkaisuja edistää, minkälaisen osan ne ihmisten elämässä saavat ja miten niistä tehdään valtavirtapolitiikan päämääriä.
”Meidän uskomuksen mukaan resurssitehokkaaseen vähähiiliseen yhteiskuntaan johtavien asioiden pitää näkyä sekä ihmisten että poliitikkojen elämässä monipuolisemmin kuin mitä se tähän asti on näkynyt.”
Neuvonen muistuttaa, että suurin osa yhteiskunnan ongelmista on niin sanottuja häijyjä ongelmia. Ne ovat uniikkeja, niihin ei siis ole olemassa ennalta oletettuja ratkaisumalleja.
”Asioita pitää viedä eteenpäin sekä ajatuskokeilla että ihan oikeilla kokeilla – onnistumisilla ja erehtymisillä.”
Nimenomaan kokeilusta, ennemmin kuin esimerkiksi kannanotosta, on kyse myös Neuvosen ja hänen puolisonsa, niin ikään tutkijana Demoksessa työskentelevän Tuuli Kaskisen asumismuodossa: kommuuni tuttavapariskunnan kanssa toimii jo neljättä vuotta.
Isot yritykset pelkäävät
Mutta ei Demoksen syntyäkään tyystin malta sivuuttaa. Kuutisen vuotta sitten Neuvonen ja Mokka, tuoreet maisterit, etsivät kumpikin pysyvämpää paikkaansa työelämässä. Neuvonen kuvaa ”mukavaksi onnenkantamoiseksi”, että heidän huomionsa kohdistui brittiläisiin, 90-luvulla vahvassa nousussa olleisiin think tank -organisaatioihin. Vuoden päivät ajatusta hauduteltiin, koska Suomesta esimerkkiä ei löytynyt.
”Kahdestaan me se perustettiin, koska tuntui, että tuollaisen asian rakentaminen isommalla porukalla olisi vaikeaa. Mutta selvää oli, ettei mitään kahden ihmisen organisaatioita ole olemassa.”
Uusia työntekijöitä on palkattu mahdollisuuksien mukaan, mutta ei pätkätöihin vaan vakipesteihin.
”Siihen on pyritty, että tämä on kaikille selvästi se päähomma ja kaikki sitoutuisivat tähän. Tämä on ollut meille tärkeä periaate, koska me uskomme, että tähän suuntaan yhteiskunnan täytyy mennä: tarvitaan erilaisten taitojen ja aivojen yhteenlaittamista, ja sitä ei voi tehdä niin, että on mestari, jonka ympärillä on erilaisia kisällejä puuhaamassa.”
Nyt demoslaisia on yhdeksän. Sellainen porukka mahtuu kivasti yhden pöydän ympärille, mutta riittää jo erikokoisten tiimien variointiin.
Demoksen toiminnan lähtökohta on riippumattomuus: kaikki mitä tehdään, myös julkaistaan, sellaisenaan. Yhteistyö suurten yritysten kanssa antaa vielä odottaa itseään.
”Yrityksille tämä on vieras toimintamalli”, Neuvonen kertoo huomanneensa. ”Ne voivat kyllä tilata tutkimuksen, jos se jää heille itselleen. Mutta työn julkaiseminen ilman heidän sananvaltaansa on ollut vaikea ajatus monelle.”
Ei juoksua valmiilla uralla
Jälkeenpäin tarkasteltaessa ihmiselämän vaiheita on näppärä järjestellä loogiseksi jatkumoksi. Neuvonen kuitenkin kiistää sekä urapolkunsa suunnitelmallisuuden että puhtaan sattuman.
”Koen olleeni tosi aktiivinen oman uran tekijä, mutta sitä uraa ei ole juostu millään valmiiksi määritellyllä radalla”, Neuvonen pohtii.
”Se, mitä mä lukioaikana ajattelin, että olisi hauska saada olla tekemisissä isojen tärkeiden kysymysten kanssa ja soveltaa monenlaisia taitoja, on toteutunut.”