Senait Kidane, 43, tuli Eritreasta Tanskaan 19 vuotta sitten. Hän kotiutui Kööpenhaminaan, avioitui ja sai kaksi lasta. Kun lapset opettelivat pyöräilemään, äiti katseli vierestä.
”Eritreassa vain pojat oppivat pyöräilemään”, Kidane kertoo.
Kun Kidane sai työpaikan asukasyhdistyksestä, hänen piti matkustaa hankala yhteys junalla ja bussilla, mihin tuhrautui paljon aikaa.
Viime kesänä Senaitin rappukäytävään ilmestyi kutsukirje naisten ilmaiselle pyöräilykurssille.
Tanskan Punainen risti ja Pakolaisneuvonta ovat järjestäneet siirtolaisnaisten pyöräilykursseja kymmenisen vuotta. Kovan kysynnän takia myös Kööpenhaminan kaupunki alkoi vuosi sitten tarjota pyöräilyopetusta aikuisille, ja sellainen kurssi Kidanen pihassa alkoi viime kesänä.
Pyöräilyn opettajina toimivat pääasiassa vapaaehtoiset naiset. Yksi heistä on Tina Grammelstorff.
Kun Kidane tuli ensimmäiselle tunnille, Grammelstorff ojensi hänelle matalasatulaisen harjoituspyörän.
”Minua jännitti aivan kamalasti. Pelkäsin kaatuvani”, Kidane kertoo.
Vakuutusyhtiössä työskentelevä Grammelstorff on vetänyt naisten pyöräkursseja kolme vuotta ja laskee opettaneensa yli sata naista pyöräilemään. Aluksi hän antaa naisille kotiläksyksi ohjeen laittaa ruokaa yhdellä jalalla. Se kehittää tasapainoa. Mutta Kidane ei läksyjä tarvinut.
”Tina neuvoi minua polkemaan eteenpäin ja sanoi pitävänsä takapakkarista kiinni. Kun pääsin vauhtiin, vilkaisin varjoani eikä Tinaa näkynyt enää missään”, Kidane kertoo.
Samalla viikolla Kidanen aviomies osti vaimolleen mustan polkupyörän ja kypärän. Vaikka kulku oli vielä vähän huteraa, innostunut Kidane alkoi heti käydä pyörällä töissä.
”On ihanaa olla liikkeellä pyörällä. Bussissa on aina tunkkainen ilma, nyt hengitän raitista ilmaa, säästän kuukausikortin verran rahaa ja paljon aikaa.”
Leikki haihduttaa pelon
Kööpenhaminalaisella Valbyn asuinalueella kerrostalojen keskellä on laakea asfalttikenttä. Tänään koripallonpelaajilla ei ole kentälle asiaa, koska naiset treenaavat pihassa pyöräpelejä.
Rytmipedagogi Grete Møller Andersen juoksee takaperin ja pullauttaa saippuakuplia.
”Nyt, naiset, nostakaa oikea käsi tangolta ja yrittäkää rikkoa niin monta kuplaa kuin ehditte”, Møller Andersen huutaa tanskaksi.
”Ja nyt, vaihtakaa vasen käsi. Ja nyt, potkaiskaa kuplia vasemmalla jalalla!”
Kentällä käy aikamoinen vipinä ja melkein sattuu muutama törmäyskin. Kuten Kööpenhaminan naisten pyöräkursseilla yleensä, tänäänkin harjoittelijat ovat kotoisin Lähi-Idästä, Turkista, Afganistanista ja Itä-Afrikasta. Naiset kiemurtelevat kohti kuplia, nauravat ja kiihdyttävät taas.
Pelien tarkoituksena on saada naiset leikkimään ja unohtamaan olevansa pyörän satulassa. Samoja pelejä Møller Andersen käyttää alle kouluikäisten lasten pyöräkerhossa.
Kentän laidalla seisova Grammelstorff neuvoo naisia siirtämään jalkaa polkimella siten, että pedaaliin osuu päkiä, ei jalan keskikohta. Parilla huivipäisellä pyöräilijällä takaraivolle luiskahtanut kypärä vaatii korjaamista.
”Vaikeinta on seurata muita samalla kun keskittyy ajamiseen”, huoahtaa Soraya Amiri pysäköidessään kahvitauolle.
Myös Amiri on asunut Tanskassa 19 vuotta, mutta innostui pyöräilystä vasta viime vuonna erottuaan lastensa isästä. Teini-ikäiset pojat jäivät isänsä luokse asumaan, ja Amirilla oli yhtäkkiä paljon vapaa-aikaa. Hän lopetti työt päiväkodissa ja aloitti sosiaalityön opinnot. Tavoitteena on kodinhoitajan ammatti.
”Kodinhoitajat liikkuvat työpaikasta toiseen pyörällä. Pyöräilytaito on ehdoton vaatimus, kun hakee työpaikkaa. Siksi tulin kurssille.”
Amiri harrastaa lenkkeilyä ja kuntosalilla käymistä, mutta pyöräilyssä on hänestä aivan omanlaisensa hohto.
”Pyöräily on muuttanut elämääni monella tavalla. Olen itsevarmempi ja tunnen, että minulla on nyt enemmän valtaa omaan elämääni. Jos haluan lähteä ostoksille tai tapaamaan kaveria, sen kuin menen.”
Lue myös: