Miehellä on siisti tumma puku, kravatti, lyhyt tukka ja terävä sana. Mutta hänen katseensa on lämmin. Hän puhuu asiallisesti.

Hän on Suomessa edustamassa Etiopiaa. Ei nopeilla kintuilla, kuten olympialaisten pikajuoksijat, vaan päällään, kuten edustavat ajattelijat, kärkevät kirjoittajat, ihmisoikeuksista ja yhteiskunnasta tietävät.

Solomon Hailemariam, 40, on kirjailija ja Etiopian Penin perustaja. Hän opettaa mediatietoa kotikaupunkinsa yliopistossa Addis Abebassa ja on kirjoittanut lehtiin ja kääntänyt kirjallisuutta laajasti.

Kirjailija elää maassa, joka saa jatkuvasti risuja kansainvälisiltä ihmisoikeusjärjestöiltä sanan- ja ilmaisunvapauden loukkauksista. Moni toimittaja tai toisinajattelija on pidätettynä tai saanut kohtuuttoman tuomion vankilaoloihin, jotka ovat epäinhimilliset.

”Kyse on paljolti terrorismin vastaisista laeista. Periaatteessa millainen tahansa hallinnon vastainen teko tai teksti voidaan tulkita Etiopiassa terrorismiksi. Ja samalla hallinnolla on oikeus esimerkiksi salakuunnella puheluita, lukea sähköpostinvaihtoa. Se, miten hallinto käyttää lakia omaksi hyväkseen, ei ole lainkaan reilua.”

Etiopiassa journalistina olo voi olla helvettiä. ”Tarkoitan, hyvin vaativaa”, hän yskäisee päälle. Mutta pelätä ei saa.

Kirjailija korostaa, että Etiopian valtio haluaa journalismia, joka puhuu pehmeitä ja nukkuu yönsä hyvin. Hallitus ei kestä kritiikkiä. Maan autoritäärinen valtapuolue täyttää parlamenttipaikat: vuoden 2010 vaaleissa parlamenttiin saatiin vain yksi opposition edustaja. Vaalivilppiä epäiltiin kotimaassa ja ulkomailla. Etiopian seuraavat vaalit ovat vuonna 2015.

Hailemariam näplää takkinsa hihaa, miettii hetken ja huomauttaa, että nykyään Etiopia elää rauhallista aikaa. Myös sen historia on tasainen verrattuna Somalian tai Sudanin kaltaisten naapurivaltioiden tilanteisiin. Silti demokratian ja ihmisoikeuksien toteutumattomuus ovat Afrikan sarvessa sijaitsevan valtion häpeäpilkkuja. Maa on tyyni, mutta aikapommi tikittää hiljaisena mullan alla.

”Ja se tarkoittaa pelkoa, mutta myös toivetta paremmasta.”

Maailma ei merkitse rahaa

Hailemariamilla on siisti tumma puku, joka hinkkautuu seinää vasten, kun kädet alkavat puhua suun kanssa kilpaa. Mutta mies ei sitä huomaa. Hänellä on kravatti, lyhyt tukka ja alati innostuva sana. Hänen katseensa on edelleen lämmin.

”Muistan kun ala-asteella äidinkielenopettajani, joka oli entinen sotilas ja kranaatin haavoittama, luki runoni koko luokan edessä. Se oli huikeaa! Sillä mitä kirjoitin, oli merkitystä!”

Hailemariam rakastaa kirjoittamista ja lukemista kaikkein eniten. Nuorena yliopisto-opiskelijana hän saattoi sulkeutua huoneeseensa ja lukea kaksi päivää.

”Saatoin itkeä, lukea Dostojevskiä ja itkeä.”

Kirjat saivat aikaan tunteita, ja siitä Hailemariam piti.

”Kun löysin lukemisen ja kirjoittamisen, ymmärsin että maailma ei merkitse rahaa. Se oli hyvin ainutlaatuista ja yksityistä onnea.”

Hailemariamin tekstejä, kaunokirjallisia ja journalistisia, alkoi ilmestyä Etiopian ainoaan suurikokoiseen päivittäin ilmestyvään sanomalehteen. Kaikki oli ihanaa kuin vastarakastuneella konsanaan. Kunnes Hailemariam ymmärsi, että journalistina hänellä on myös valta ja vastuu.

”Kun toimittaja alkaa ajatella itse ja kritisoida esimerkiksi hallintoa, yhtäkkiä lehti ei enää haluakaan julkaista kirjoituksia. Sitä oli äärimmäisen vaikea hyväksyä, enkä voinut enää jatkaa työtäni toimittajana.”

Etiopiassa ei ole vapaata mediaa, Hailemariam tokaisee. Varsinaisten toimittajan töiden jälkeen hän keskittyi median tutkimiseen ja opetustöihin.

Intohimoa ja sivistystä

Hailemariamilla on siisti puku, jonka selkäpuolella on pölyn muodostamia raitoja, kravatti, lyhyt tukka ja vilkas sana. Hänen katseensa on innostunut kuin pikkupojan.

Solomon Hailemariam kurottuu kohti, ja paljastaa: Mutta tiedätkö, ei Etiopiassa ole lainkaan vaikea kirjoittaa romaania, siellä voi kirjoittaa romaaniinsa ihan mitä haluaa. Sillä ihmiset eivät lue – kenties he eivät osaa tai sitten se johtuu siitä, että etiopialaisilla ei ole lukemisen perinnettä. Ja hallinto tietää sen!

Kirjailijan esikoisromaani Love and Anxiety julkaistiin vuonna 2005 amharan kielellä.

”Se on rakkaustarina, mutta kirjoitin siihen kaiken, mitä tiesin: rakkauden, tiedon, filosofian. Siinä on intohimoa, elämässä on oltava intohimoa ja sivistystä!”

Kirjailijoiden sananvapausjärjestö Penin Hailemariam perusti vuonna 2008 julkaistuaan jo useampia kaunokirjallisia teoksia amharan tai englannin kielillä. Etiopian Penissä on kaksisataa jäsentä, joista noin 50 on aktiivisia. Kattojärjestö Pen Internationalin ajatuksen mukaisesti järjestö puolustaa ja edistää kirjallisuutta sekä ilmaisunvapautta kaikkialla maailmassa. Etiopiassa järjestön toiminnan keskiössä on muistuttaa ihmisiä kriittisen ajattelun tärkeydestä.

”Me pidämme järjestönä matalaa profiilia, jotta jäsenistä kukaan ei joudu vankilaan. Teemme sitä, mikä on mahdollista, se on strategiamme.”

Hailemariam ei usko provokaatioon vaan hitaaseen muutokseen. Jos käyttäytyy sivistyneesti, istuu alas ja keskustelee rauhallisesti, voi vaikuttaa maan hallintoon.

Mies itse koettaa toimia juurikin keskustelemalla. Ja lisäksi on tärkeä uskoa muutokseen. Hän korostaa olevansa optimisti, joka ajattelee, että jonain päivänä Etiopiassa voidaan käydä vuoropuhelua, johon kuuluu myös oikeus olla eri mieltä.

Etiopia on yksi Afrikan vauhdikkaimmin kehittyvistä valtioista. Muutosta hyvään on tapahtunut viime vuosien aikana monella rintamalla, kuten palveluissa ja terveydenhuollossa. Mutta muutos ei kosketa kaikkia ja kaikkea: miljoonat etiopialaiset elävät ruoka-avun varassa eivätkä demokratia ja ihmisoikeudet toteudu.

”Tietenkään taloudellinen kasvu ei ole pysyvää, jos esimerkiksi ihmisoikeudet eivät toteudu. Mutta uskon, että ennen vuoden 2015 vaaleja asiat ovat jo hieman paremmin. Olosuhteet voivat parantua, sillä kyllähän valtapuolueen jäsenetkin haluavat lapsilleen paremman maailman.”

Que sera, sera!

Hailemariamin katse on uupunut, mutta tyytyväinen. Hän on ollut Suomessa kaksi viikkoa puhumassa ja oppimassa ihmisoikeuksista ja ilmaisunvapaudesta. Pian hän lentää takaisin Addis Abebaan ja jatkaa tavallisia päiviään: herää aamulla varhain, syö kananmunia, skannaa katseellaan tarkasti päivän lehdet ja kirjoittaa.

Aamuisin kun muut nukkuvat, on aikaa tehdä tärkeimpiä asioita.

”En välitä, lukeeko kukaan tekstejäni. Minun vain pitää kirjoittaa. Ajattelen ja kirjoitan ajatukseni ylös. Sillä tavalla syntyy merkityksiä maailmaan.”

Uudet merkitykset kilpailevat vanhoiksi käyvien ja muutosta vastustavien kanssa. Kirjailija ajattelee, että mitä enemmän etiopialaisia opiskelee yliopistoissa, sitä enemmän he myös ajattelevat itse ja lukevat romaaneja. Silloin hidas muutos parempaan on väistämätön.

Mutta monet eivät usko hitaaseen muutokseen, Hailemariam tähdentää.

”Vaikka onnistuinhan minäkin perustamaan sananvapausjärjestön Etiopian kaltaiseen maahan siitä huolimatta, että ihmiset nauroivat idealle! Se vaati monen vuoden odotuksen, mutta se palkittiin.”

Hän hyräilee hieman Jay Livingstonin säveltämää kappaletta Que sera, sera ja tokaisee, että lopultahan ihmisten pitää kaikkialla maailmassa vain olla pilaamatta aikaa ja mennä ulos maailmaan omin sanoin: ”What ever will be, will be!”

Hailemariam toistaa jälleen, kenties kymmenennen kerran, että on ”tällainen optimisti, kaikesta huolimatta”. Hän ottaa mustan takin hetkeksi pois päältään. Sitten hän pukee sen takaisin päälleen, suoristaa selkänsä ja hymyilee.

Etiopialaisella miehellä on jälleen siisti puku (koska hän puhdisti sen itse), lyhyt tukka ja hersyvän iloinen sana. Hänen katseensa on väsynyt, mutta erittäin toiveikas.