Balkanin verinen historia sotineen, diktaattoreineen, humanitaarisine kriiseineen ja rajamuutoksineen on osa meidänkin eurooppalaista lähimenneisyyttämme. Mutta kaunokirjallisuutta, joka usein pystyy tuomaan historian lähemmäs kuin mikään tietokirja tai lehtikirjoitus, osuu alueelta käsiin valitettavan harvoin.

Onneksi on Anilda Ibrahimi (s. 1972), Albaniasta Sveitsin kautta Italiaan muuttanut runoilija ja romaanikirjailija. Hänen edellinen teoksensa, italiaksi kirjoitettu esikoisromaani Punainen morsian (2010) kertoi upean runollisesti suljetun Albanian mystisestä menneisyydestä. Tänä syksynä suomeksi ilmestynyt Ajan riekaleita puolestaan kiertyy Jugoslavian 1990-luvun sotien ympärille.

Romaanin päähenkilöt ovat 1970- ja 80-lukujen taitteessa syntyneet Jugoslavian serbi Zlatan ja albaani Ajkuna. Heidän vanhempansa ovat ystäviä ja Zlatanista ja Ajkunasta tulee pari jo varhain, vaikka kansalliskiihkon piinaamassa Kosovossa etniset rajat ylittäviä suhteita ei ole helppo pitää yllä.

Kun Kosovon sota syttyy 1990-luvun lopussa, Zlatan viedään rintamalle ja Ajkuna joutuu tuhansien muiden tavoin pakenemaan raakoja puhdistuksia. Molemmat päätyvät tahoillaan pakolaisiksi kotimaansa ulkopuolelle. Sota hajottaa perheet ja ystävät, ihmisiä kuolee ja katoaa, ja myös Zlatanin ja Ajkunan pitää rakentaa elämänsä uudelleen toistensa kohtalosta tietämättä.

Kun nuoruudenrakastetut vuosien jälkeen kohtaavat, moni asia on muuttunut.

Ajan riekaleita on nimensä mukaisesti romaani ajasta: muistoista, unohduksesta, muutoksesta ja siitä, mikä kaikesta huolimatta säilyy. Se on samalla kertomus ihmisen vahvuudesta ja hauraudesta, sodan julmuudesta ja siitä selviytymisestä.

Yksi romaanin teemoista on pakolaisuus. Sen henkilögalleriaan kuuluu ihmisiä joka puolelta maailmaa. Zlatan on onnekas, kuten eräs zairelainen turvapaikanhakija toteaa: ”Et tarvitse hyvää tarinaa komission vakuuttamiseksi. Te valkoiset olette sodissanne toistenne todistajia. Meidän sodissamme taas ei ole todistajia.”

Vähemmän onnekkaiden, vähemmän valkoisten on valittava sanansa tarkasti. Jos mielii saada turvapaikan, ei pidä sanoa lähteneensä pakoon, koska sotilaat polttivat kotitalon ja lapset olisivat kuolleet nälkään, sillä ne ovat ”ta­loudellisia ongelmia”. Sen sijaan tulee puhua uskonnosta, raiskauksista, väärään kansanryhmään kuulumisesta – poliittisista ongelmista.

Ajan riekaleita on hieno romaani, samaan aikaan surumielinen ja lohdullinen, yhteiskunnallinen ja runollinen. Kirkkaalla ja kuulaalla, näen­näisen yksinkertaisella kielellään Ibrahimi onnistuu kertomaan jotain olennaista ihmisenä olemisesta. Suuri kiitos siitä kuuluu Helinä Kankaan loistavalle suomennokselle.