Yritin taannoin katsella Yleisradion Nenäpäivä-show’ta masentumatta. Ei onnistunut.

Kaiken järjen mukaan olisi pitänyt olla iloinen. Kaikki siellä ruudussakin olivat. Joukko tunnettuja suomalaisia esiintyi, hehkutti, jakoi tietoa, iloitsi, liikuttui, ajeli toisiltaan karvoja. Koko touhu johti lopulta miltei kolmen miljoonan euron keräyspottiin maailman apua tarvitseville joiden tarinoilla väännettiin kotikatsomoiden suupieliä alaspäin.

Nenäpäivän keskiössä tuntuu hyvän tekemisen ohella olevan yhteishengen nostattaminen. Kerätään porukalla rahaa, jotta kaikkein heikoimpien ei tarvitsisi kärsiä. Eli vähän niin kuin verojen maksaminen, paitsi hauskempaa. Ja seuraavaksi esiintyy Robin!

Onko Nenäpäiväkeräykseen osallistuminen jotenkin väärin? Ehdottomasti ei. Melkein kolme miljoonaa euroa on iso summa rahaa. Se tosin kalpenee hallituksen tänä vuonna kehitysapuun varaaman 1 118 miljoonan rinnalla. (Summa on muuten 0,55 prosenttia bruttokansantulosta, eli uupuu yhä noin 300 miljoonaa kansainvälisten sitoumustemme mukaisesta 0,7 prosentista.)

Nenäpäivän missioonkin kirjattuna tehtävänä on ”edistää globaalia oikeudenmukaisuutta viihteen ja yhteisen kansanliikkeen voimalla”. Globaalia oikeudenmukaisuutta – jota ei ole – tulisi totta vie edistää. Epäilen tosin, että tavoitteen ajamiseksi tarvitaan aktivismia sekä radikaalia muutosta maailmankaupan sääntöihin. Viihteen suhteen olen epäilevämpi. Varsinkin jos viihteen keskellä vaietaan kokonaan kärsimyksen syistä.

Eniten näissä spektaakkeleissa vaivaa juuri politiikan ja talouden täydellinen häivyttäminen kärsimyksellä mässäilevien tunteiden tieltä. Tai kuten Lilie Chouliaraki kuvaa Frank Johanssonin toimittamassa kirjassa Hyvän tekeminen ja valta: ”[Humanitarismin] ja spektaakkelin suhde tulisi nähdä säälin politiikan tyypillisenä piirteenä. Tuossa politiikassa kyllä puhutaan epäoikeudenmukaisuudesta, mutta sen sijaan että vaadittaisiin voimavarojen uudelleen jakoa kärsimyksen lopettamiseksi maailmassa, ihmisiin vedotaan moraalisesti etäisen kärsimyksen lievittämiseksi.”

Kännykät kourassa naputtelemme lahjoituksia järjestöille, jotka löytävät euroillemme varmasti tärkeää käyttöä. Pienellä vaivalla hyvä mieli. Samalla elämämme kuluttajina ja kansalaisina jatkuu, osana maailmanlaajuista järjestelmää, joka takaa äärimmäisen köyhyyden jatkuvan.

Pahaa tekee.