Joulukuussa 2011 puhelin soi Almatyssa Kazakstanissa. Siihen vastaa 35-vuotias toimittaja Zhanar Kassymbekova.

Puhelu tulee maan lounaisosasta, Zhanaozenin öljyntuotantoalueelta. Soittaja pelkää, että poliisi aikoo nujertaa alueen työläiset voimakeinoin.

Kassymbekovasta tuntuu, että jotain kamalaa tulee tapahtumaan.

Puhelinsoitosta alkaa Kassymbekovan elämän haastavin työjakso. Hän on jo kuukausia seurannut poliisin ja lakkoilevien työntekijöiden konfliktin kehittymistä.

Zhanaozenin työntekijät vaativat parempia työoloja. Kun öljy-yhtiö ei suostunut neuvotteluihin, työläiset menivät lakkoon toukokuussa. Joulukuussa lakko jatkuu jo kahdeksatta kuukautta.

Lakko on alkanut vaikuttaa myös nousevan öljymahdin öljyntuotantoon. Lakkojohtajia ja heidän perheenjäseniään on uhkailtu ja murhattu.  16. joulukuuta on Kazakstanin itsenäisyyspäivä ja Zhanaozenin kaupungin keskusaukiolla järjestetään juhlat. Samalla aukiolla tuhannet lakkolaiset ovat osoittaneet rauhanomaisesti mieltään jo kuukausia.

Yhtäkkiä kaupunki täyttyy mellakkavarusteisista poliiseista.

“Ihmiset anelivat puhelimessa: auta meitä”, Kassymbekova muistelee.

Perhetragedia teki toimittajan

Herkästi naurava Zhanar Kassymbekova on elänyt lähes koko elämänsä Kazakstanin entisessä pääkaupungissa Almatyssa. Perheeseen kuuluvat vanhemmat ja kaksi veljeä perheineen.

Aviomiestä päättäväisen feministin on ollut vaikea löytää, sillä Kassymbekovan mukaan hänen on vaikea mahtua kazakstanilaisten miesten olettamaan vaimon muottiin.

Viitisen vuotta sitten Kassymbekovan maailma järkkyi, kun hänelle läheinen serkku menehtyi. Kaksi poliisia olivat kutsuneet serkun illalliselle, raiskanneet ja pudottaneet hänet alas kerrostalon yhdennestätoista kerroksesta.

Perhe teki rikosilmoituksen, mutta poliisi ei tutkinut tapausta. Patologi ei tutkinut raiskausta, koska lääkäri suojeli poliisia.

“Tapaus kertoo paljon Kazakstanissa rehottavasta korruptiosta. Syyttäjä totesi lopulta, että kyseessä oli itsemurha.”

Serkun kuoleman aikoihin Kassymbekova työskenteli yksityisellä puolella mainos- ja myyntiedustajana.

“Jätin alan, koska näin monia yhteiskunnallisia ongelmia, enkä voinut enää sulkea silmiäni.“

Jonkin aikaa Kassymbekova työskenteli opiskelijajärjestöissä ja kirjoitti satunnaisesti lehtijuttuja vapaana toimittajana.

Sitten ystävä kutsui hänet mukaan itsenäiseen Respublika-lehteen. Kassymbekova suostui heti. Työ suositussa yhteiskuntakriittisessä lehdessä oli suuri kunnia.

Joukkosurman päivä

Joulukuun 16. päivä 2011 on kulunut 20 vuotta siitä, kun Neuvostoliittoon kuulunut Kazakstan itsenäistyi. Päivästä tulee joukkosurman päivä.

Kassymbekovan puhelin soi lakkaamatta. Pian alkaa tihkua tietoa kymmenistä kuolleista ja sadoista haavoittuneista. Eräs nainen kuvailee, miten kaksi poikaa kuoli hänen edessään, kun luodit olivat osuneet heitä päähän ja rintaan.

Iltapäivällä Zhanaozenin kaupungin puhelinverkko suljetaan. Linja pysyy suljettuna kuukauden. Presidentti Nursultan Nazarbajev julistaa alueelle poikkeustilan.

Kassymbekova pyytää päätoimittajaltaan lupaa lähteä Zhanaozeniin. Hän haluaa nähdä omin silmin,  mitä siellä tapahtuu.

Lakkoon on osallistunut kaikkiaan 15 000 ihmistä. Lakkoilijat ovat saaneet kaupunkilaisilta tukea ja ruoka-apua. Nyt he kaikki ovat vainon kohteena. Ja monet heistä luottavat Kassymbekovaan.

Joukkosurmaa seuraavana aamuna Kassymbekovan lento saapuu Zhanaozenistä 150 kilometrin päässä sijaitsevaan Aktaun kaupunkiin. Tunnelma siellä on painostava. Kaduilla on tuhansia poliiseja ja sisäministeriön erikoisjoukkoja.

Aktaussa Kassymbekova tapaa riippumattoman K+-tv-kanavan ja Al Jazeeran toimittajat. Yhdessä he lähtevät aavikon halki kohti öljyntuotantoaluetta.

Kun seurue saapuu Zhanaozenin edustalle, matkanteko pysähtyy. Sisäministeriön erikoisjoukot piirittävät kaupunkia. Ilmassa lemuavat edellispäivän tulipalot. 

Toimittajat suuntaavat naapurikaupunkiin Shepteen. Myös siellä poliisit ovat ampuneet siviilejä.

Massiivisten lakkojen perimmäinen syy paljastuu paikan päällä.

”En ollut osannut pahimmissa painajaisissanikaan kuvitella sellaista köyhyyttä, olin shokissa”, Kassymbekova muistelee.

Kazakstanin odotetaan nousevan lähivuosina maailman kymmenen suurimman öljyntuottajan joukkoon, mutta öljytyöläisten olot ovat huonot. Saadakseen työpaikan, he joutuvat maksamaan lahjuksia. Asunnot ovat rapistuneita alueella, jossa lämpötila laskee talvella 40 pakkasasteeseen.

Myöhemmin Kassymbekova yrittää jälleen Zhanaozeniin. Lopulta seurue pääsee perille. Ilmassa väreilee palaneen käry ja pelko.

Poliisit pysäyttelevät ihmisiä kaduilla ja sullovat heitä poliisiautoihin. Poliisiasemilla Kassymbekova näkee kymmeniä verisiä miehiä rivissä seinää vasten. Ruumishuoneella lepää luotien lävistämiä ihmisiä, joista omaiset joutuvat maksamaan lunnaita.

Virallisen tiedon mukaan Zhanaozenissa kuoli 16 ihmistä, Shetpessä yksi. Kaupunkilaiset kuitenkin kertovat Kassymbekovalle lähes sadasta kuolleesta. Ruumiita on piiloteltu naapurikaupunkeihin.

Viranomaisten kerrotaan sittemmin kiduttaneen ihmisiä, jotta he antaisivat vääriä todistajanlausuntoja oikeudessa. Tarkoituksena on saada leimattua lakkolaiset syyllisiksi levottomuuksiin.

Vainon kohteeksi

Seuraavana keväänä, vuonna 2012, Kassymbekova vierailee Zhanozenissa muutaman viikon välein.

Hän haastattelee kidutettuja, raiskattuja ja omaisiaan etsiviä. 

Kassymbekova itse kärsii posttraumaattisesta stressistä ja unettomuudesta. Masennus johtaa lopulta sydänvaivoihin.

Kassymbekova raportoi tiuhaan tahtiin Respublikaan ja joutuu pian itsekin vainon kohteeksi. Hänen perheensä Almatyssa alkaa saada häirintäpuheluita. Lehti vaihtaa nimeään toistuvasti ja muuttaa myös lukuisia kertoja työrauhan takaamiseksi. Toimittajien kimppuun hyökätään kaduilla ja kahviloissa.

Itsenäisiä medioita ja oppositiopuolueita vainotaan entistä enemmän Zhanaozenin joukkosurman jälkeen, kun itsevaltaisen presidentti Nazarbajevin hallinto ryhtyy peittelemään verityön jälkiä ja estämään kasvavaa kritiikkiä.

Kazakstanin turvallisuuskomitea uhkailee Zhanaozenista kirjoittavia toimittajia vankeudella. Syksyllä 2012 Kassymbekovan läheinen työtoveri pahoinpidellään kadulla.

Työ jatkuu

Marraskuussa 2012 tilanne kiristyy entisestään. Kazakstanin yleisen syyttäjän virasto julistaa kaikki maan keskeisimpien riippumattoman median ja oppositioliikkeiden edustajat ääriainekseksi.

Välttääkseen vankilatuomion Kassymbekovan lopettaa työnsä Respublikan toimittajana. Monen muun tavoin hän alkaa harkita muuttoa ulkomaille. Hän tuntee, ettei Kazakstanissa voi enää elää kuristumatta.

Kassymbekova hakee Puolaan opiskelemaan ja muuttaa toukokuussa 2013 Varsovaan. Hän aikoo opiskella englannin ja puolan kieltä ja suorittaa maisterintutkinnon journalismista.

Varsovassa päämajaansa pitävä ihmisoikeusjärjestö Open Dialog Foundation palkkaa tunnetun toimittajan riveihinsä. Järjestö raportoi Kazakstanin ihmisoikeusrikkomuksista ja lobbaa EU:n päättäjiä. EU on Kazakstanin tärkein öljytuotteiden vientikohde ja suurin ulkomainen investoija.

Kassymbekova on vienyt kansainvälisiä ihmisoikeustarkkailijoita, toimittajia ja EU:n poliitikkoja tutustumaan kotimaansa todellisuuteen. Kansainvälisen yhteisön huomiosta on hyötyä. Se auttaa kazakstanilaisia ihmisoikeusaktivisteja, oppositiopuolueiden jäseniä ja toimittajia säilyttämään henkensä. Osa vangituista on jopa vapautettu vankilasta.

“Vierailen nyt useammin perheeni luona kuin Kazakstanissa asuessani”, kiireinen toimittajanainen naurahtaa. “Aion jatkaa ihmisoikeustyötä, mutta seuraan Kazakstanin kehitystä nyt etäämmältä. Puolassa olen turvassa.”