Rauhan- ja ihmisoikeusjärjestöjen vuosia jatkunut työ kansainvälisen asekauppasopimuksen aikaansaamiseksi palkittiin, kun 154 valtiota äänesti huhtikuun alussa sopimuksen puolesta YK:n yleiskokouksessa. Sopimuksen käytännön merkitys selviää kuitenkin vasta myöhemmin.
Asekauppasopimus kieltää tavanomaisten aseiden ja asejärjestelmien viennin silloin, kun tiedetään, että aseita käytetään sotarikoksiin tai rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Lisäksi sopimus kieltää aseviennin, jos on olemassa merkittävä riski, että aseita käytetään vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin. Valtioiden tulee myös valvoa asevientiään ja raportoida siitä YK:lle.
Sopimus sisältää sitä ajaneiden järjestöjen kaikki keskeisimmät vaatimukset ja sitä voidaan pitää ihmisoikeustyön kannalta riittävän hyvänä. Suomen Amnesty Internationalin toiminnanjohtajan Frank Johanssonin mielestä sopimus olisi voinut olla tiukempi ja laajempi, joskaan se ei sisällä yhtään todella suurta pettymystä.
Iran, Pohjois-Korea ja Syyria vastustivat
Asekauppasopimusta alettiin valmistella jo 1990-luvun puolivälissä Costa Rican entisen presidentin, rauhan Nobelilla palkitun Oscar Ariasin kutsuttua muita palkittuja pohtimaan kansainvälistä asekauppaa.
Sopimus oli lähellä jo heinäkuussa 2012 järjestetyssä asekauppakonferenssissa, mutta Yhdysvallat vaati viimeisenä päivänä neuvotteluille lisäaikaa.
Uusi asekauppakonferenssi järjestettiin New Yorkissa maaliskuussa 2013. Iran, Pohjois-Korea ja Syyria estivät yksimielisen päätöksen. Siksi sopimus vietiin äänestettäväksi YK:n yleiskokoukseen, jossa se hyväksyttiin, vaikka samat kolme maata äänestivät vastaan.
Sopimuksen painoarvon kannalta on kuitenkin huomattavaa, että vastaan äänestäneet maat ovat maita, jotka ovat jo nyt erilaisten kansainvälisten pakotteiden alaisia ja käyttävät aseita omia kansalaisiaan vastaan.
23 maata äänesti tyhjää. Tämä ryhmä, johon kuuluvat isot asekauppavaltiot Venäjä ja Kiina, on merkittävämpi kuin sopimusta vastustaneet maat.
Maailman suurin aseviejä Yhdysvallat hyväksyi sopimuksen, mutta sen virallinen vahvistaminen eli ratifioiminen maan senaatissa voi olla vaikeaa. Sopimus tulee voimaan, kun 50 valtiota on ratifioinut sen. Jos suurimmat aseviejävaltiot eivät ratifioi tai noudata sitä, sopimuksen merkitys jää heikoksi.
Suomi on toiminut aktiivisesti sopimuksen aikaansaamiseksi ja kuului YK:ssa sopimusta esittäneisiin valtioihin. Erityisesti Erkki Tuomiojan ulkoministerikaudella asekauppasopimus on ollut tärkeällä sijalla ulkopoliittisessa keskustelussa.
Maailmassa myydään aseita joka vuosi 30 miljardilla eurolla. Osaa niistä käytetään ihmisoikeusloukkauksiin. Vaikka asekauppasopimus ei poista näitä loukkauksia, Frank Johansson pitää sitä eräänlaisena silmukkana ihmisoikeuksia edistävässä verkossa. Mitä enemmän verkossa on silmukoita, sitä tiheämpi se on, ja sitä helpompaa on taistelu ihmisoikeusloukkauksia vastaan.