Odotan linja-autoa Taipein pääasemalla. Matkustan Ilanin kaupunkiin, jossa paikallinen temppeli järjestää kiinalaisen uuden­vuoden juhlan. Juhlallisuuksiin osallistuu myös nukketeatteriryhmä The Puppet & Its Double. Olen ilmoittautunut teatterin vapaaehtoistyön­tekijäksi.

Ilanissa minua on vastassa teatterin johtaja Chen Chia-Yin. Hänen luotsaamansa teatteri on yksi Taiwanin kuuluisimmista. Pääasiassa aikuisille suunnatuissa esityksissään se hyödyntää kaikkia mahdollisia tekniikoita varjonukeista objektinukketeatteriin. Teatterilaiset tekevät itse taidokkaat nukkensa.

Autan ryhmää pystyttämään nukkenäyttelyn juhlakadun varrella sijaitsevaan uuteen stu­dioon. Kaksikerroksinen näyttelytila on kunnostettu tulipalon jäljiltä. Se on yksi lukuisista valtion omistamista tyhjillään olevista rakennuksista, joita pyritään hyödyntämään kulttuurikäytössä.

Studion ohi kulkeva tie suljetaan liikenteeltä viikonlopun kestävien juhlien ajaksi. Miljöö muistuttaa enemmän perinteistä maalaiskylää kuin modernia kaupunkia. Tien varrella on perinneruokia ja käsitöitä myyviä liikkeitä.

Kokonaisuuden kruunaa lukemattomilla yksityiskohdilla koristeltu temppeli. Tunnelmaa luo myös ohi lipuvasta hautajaiskulkueesta kantautuva, oboen ääntä muistuttavan suonan vaikeroiva ujellus.

On jo myöhäinen ilta, kun saamme nukkenäyttelyn valmiiksi.

Seuraavana päivänä juhlat pääsevät vauhtiin. Uteliaita kyläläisiä kiertelee paikalla. Heille on järjestetty paljon ohjelmaa. On juoksukilpailu, jossa kannetaan jumalpatsasta ja suomalaisillekin tuttu eukonkanto.

Edes rankkasade ei tunnu häiritsevän juhlijoita. Nukketeatteri ottaa osaa juhlakulkueeseen nukkeineen. Kotilomaiset nuket on alun perin valmistettu taiwanilaisesta maalarista Hung Tungista kertovaan näytelmään.

Seuraavaa päivää vietetään aurinkoisessa säässä. Lukuisat ihmiset käyvät pystyttämässämme näyttelyssä, jossa on myös mahdollisuus päästä kokeilemaan ja askartelemaan nukkeja.

Samaan aikaan alueen alku­peräiskansaan kuuluvat nuoret esittävät kadulla perinteisiä lauluja ja tansseja. Heidän iloinen esityksensä päättyy yllättäen koh­taukseen, jossa kaiuttimista kuuluu sarjatuliaseiden laukauk­sia. Kun kysyn syytä esityksen hurjaan lopetukseen, minulle kerrotaan, että monet alkuperäiskansoihin kuuluvat eivät halua esiintyä pelkkinä viihdyttäjinä, vaan mukaan tuodaan elementtejä heidän kohtaamastaan väkivaltaisesta historiasta.

Illan hämärtyessä juhlat muuttuvat unenomaisemmiksi. Sadat ihmiset kerääntyvät tielle pitkäksi jonoksi. He polvistuvat ja kantotuolissa kuljetettava jumalpatsas matkaa heidän ylitseen. Rituaalin tarkoitus on tuoda siunausta alkaneelle käärmeen vuodelle.

Kun seremonia on ohi, syttyy satojen metrien matkalle vedetty ilotulitenauha. Pauke on korvia huumaava. Ilma täyttyy savusta ja ruudinhajusta.

On pääkulkueen vuoro. Suuret, yli kaksimetriset jumalnuket kulkevat arvokkaina ohitseni. Niitä seuraavat kantotuoleissa kuljetettavat jumalpatsaat ja kaksi torvisoittokuntaa.

Patsaiden ja perinnemusiikin jälkeen on vuorossa yksi kulkueen oudoimmista osallistujista. Kuorma-auto, jonka lavalla vähäpukeiset showtytöt tanssivat korealaisen Gangnam style -hitin tahtiin.

Kun kulkue on tehnyt kaksi kierrosta, juhlat päättyvät. On aika purkaa näyttely. Tiellä savuavat vielä suuret tulet, jotka valaisevat nopeasti autioitunutta juhlapaikkaa.

Yöllä palaan Taipeihin. Aamulla vaatteeni haisevat savulta.