Kylmän sodan jälkeen konfliktien ratkaisut ovat mutkistuneet. Palestiinalaisten kolmekymppisten maailma, tapa analysoida konfliktia ja jopa ihmisyyden määrittely ovat hyvin toisenlaisia kuin aiemmilla sukupolvilla.

Otsikoin kolumnini palestiinalaisten nuorten perustaman Facebook-ryhmän nimellä, koska haluan esitellä teille kolme dilemmaa, joita uusi palestiinalaissukupolvi käsittelee naamakirjassa.

Palestiinalainen DJ kirjoittaa: ”Väittely kahdesta tai yhdestä valtiosta on kuin 80-luvun musiikkia tanssilattialla. Se tekee comebackin parin viikon välein.”

Tässä viitataan siihen, onko Israelin ja Palestiinan ratkaisu oltava kaksi erillistä valtiota vai yksi yhteinen. Oma sukupolveni otti alistetun asemansa itsestään selvänä. Kun on kerran syntynyt kehitysmaassa ja arabina, on nykymaailmassa ’luonnollisesti alempana’.

Nykyiset palestiinalaiset näkevät itsensä eri tavalla: jo lähtökohtaisesti tavallisina ihmisinä.

He vilpittömästi ajattelevat olevansa tasavertaisia muiden ihmisten kanssa.

Tämä lähtökohta on hyvin radikaali. Radikaalisuus näkyy siinä, mihin tällainen ajatus johtaa.

Palestiinalaisten nuoremmat sukupolvet näkevät Israelin valtion rakentuvan etnisen paremmuuden ajatteluun.

Yksi etninen ryhmä, juutalaiset, alistaa palestiinalaisia. Ja tällaisen korjaaminen tarkoittaa sitä, että hierarkia on poistettava. Tähdätään siis yhden valtion ratkaisuun, jossa kaikki ovat tasavertaisia ihmisiä ja elävät ihmisiksi.

”Tasavertainen ajattelu” näkyy tällä hetkellä eri puolilla Lähi-itää – Israel mukaan luettuna. Kaikki epäterveet hierarkiat halutaan poistaa: uskonnolliset, etniset, taloudelliset, kielelliset. Se, että ryhmä juutalaisia alistaa palestiinalaisia, on lähtökohtaisesti sama kuin se, että shiialaiset alistavat sunneja tai rikkaat köyhiä.

Yksi yhteinen tasa-arvoinen maa on uuden sukupolven luonnollinen valinta. Tämä ajattelu on myös selvä merkki tulevaisuuden konfliktien suunnasta. Jos nyt vaaditaan tasa-arvoa kansallisvaltion sisällä, seuraava askel on nousta kansainvälistä epätasa-arvoa vastaan. Silloin me lännessä joudumme päättämään, miten jaamme kaiken.

Mutta palaan vielä Lähi-itään.

Nuorten palestiinalaisten lisäksi Facebookin palestiinalaiskysymyksessä ovat aktiivisesti mukana myös irlantilaiset ja eteläafrikkalaiset. Irlantilaisten omalla konfliktilla on pitkä historia. Heiltä saa nopeasti vertailukohtaa Palestiinan tilanteesta, historiallisen kontekstin. Irlantilaiset ovat myös osa EU:ta ja EU:n toimia palestiinalaisten suhteen seurataan tarkasti.

Eteläafrikkalaiset sen sijaan ovat tuoneet keskusteluun apartheid- ja bantustanmallit. Etelä-Afrikalla on myös merkittävä, poliittisesti aktiivinen juutalaisyhteisö. Tämä antaa eteläafrikkalaisille vahvaa osallistumispohjaa.

Palestiinalais-, irlantilais- ja eteläafrikkalaisakselilta löytyvät mielenkiintoisimmat analyysit toisestakin dilemmasta, Israelin boikotista eli BDS:stä.

BDS-liike on sukua Etelä-Afrikkaan kohdistuneelle boikotille. Se pyrkii samankaltaiseen kansainvälisyyteen. Boikotoinnin tehokkuudesta käydään kovaa keskustelua.

Kun eteläafrikkalainen ihmisoikeustaistelija ja nobelisti Desmond Tutu ja viimeksi isobritannialainen fyysikko ja kosmologi Stephen Hawkins liittyivät boikottiin, se alkoi saada uutta pontta.

Ensimmäinen dilemma on kahden ja yhden valtiomallin välillä, toinen on tapa päästä tilanteesta eteenpäin. Kolmas dilemma on ihmisläheisempi ja pienempi – muttei yhtään helpompi.

Ahmad-niminen henkilö kirjoittaa serkkuni Facebook-seinällä ristiriitaisia kommentteja homoseksuaalisuudesta. Laitan henkilökohtaisen viestin serkulleni ja kysyn: mitä ihmettä?

Serkkuni kirjoittaa: ”Ahmad on pienellä pakolaisleirillä asuva homoseksuaali. Eikä tietty ole tullut kaapista. Israelin salainen poliisi pakottaa ilmiantajaksi helposti, jos henkilöllä on salaisuuksia. Ja nykyisessä digimaailmassa on kivasti materiaalia jokaisesta ’poikkeavasta ihmisestä’.”

Serkku jatkaa vielä: ”Moni homo joutuu Israelin salaisen poliisin kätyriksi. Ahmad elää siitä, että ilmiantaa parhaat naapurinsa ja ystävänsä. Heidät joilla on itsetunto, aivot ja moraali. Usein kätyri on lähellä, kun ilmiannetut tapetaan omassa kodissaan. Näin kierre on valmis. Ympäristö epäilee kaikkia homoseksuaaleja tai vaikkapa niitä, joilla on avioliiton ulkopuolisia suhteita. Mutta sanopas jotakin tähän. Eikö ole ihan makaaberi tuo kuvio, jossa kaikki ovat toistensa uhreina? Jotenkin en voi deletoida Ahmadia pois ainoasta henkireiästään, keskustelemassa muiden arabihomojen kanssa Facebookissa.”

Jossakin vaiheessa ajattelee, että rohkeus ja aatteet ovat kaikki mitä tarvitaan kun muutetaan maailmaa. Tie kohti tasa-arvoa, ihmisarvoa ja ihmisyyttä, on kuitenkin paljon mutkikkaampi. Onneksi on Facebook.

Nyt päätän tähän, jotta ehtisin osallistua keskusteluun 17-vuotiaan anarkistipojan Facebook-seinällä.

Voitteko kuvitella mitä tapahtuisi, jos tupsahtaisin fyysisesti Nagevin pikkukylään 17-vuotiaiden arabianarkistikakaroiden keskuuteen?

Onneksi on digiaika. Aamutakki päälle, viisikymppisen kaksiteholasit, muki käteen, nyt meikäläinen muuttuu näkymättömäksi ja yhdeksi ”meikäläisistä” vieraassa ympäristössä.

Dilemmat suoriksi, ja Lähi-itä vapaaksi, lause kerrallaan.