”Et oo tosissas! Mä olen aina halunnut päästä Suomeen”, huuhdahtaa tiskin takaa kurkistava tyttönen. Aurinko tuikkaa silmään ja Karibianmeri kuohuu selän takana. Joudun pyytämään tyttöä toistamaan lauseensa.
Tytön nimi on Michelle. Hän on 18-vuotias, asuu Mahahualin rantakylässä Meksikossa ja kertoo olevansa totaalinen Suomi-fani.
”Voisitko opettaa mulle vähän suomea, jooko?”, Michelle pyytää. No tottahan toki. Istahdamme nojatuoleihin rantabulevardin varrelle ja tyttö kaivaa esiin muistikirjansa.
”Tämä on oikeastaan tarkoitettu nuoteille, mutta haluan mieluummin oppia suomea kuin musiikkia.” Michelle tärisee innosta, kun kysyn mitä hän haluaa oppia. ”Kaiken! Ihan kaiken!”
Elämä Mahahualissa, Jukatanin niemimaalla on melko kaukana Helsingin kaduista. Pilvettömässä horisontissa siintää valtava risteilyalus ja pöydällä seisova jääteepullo helmeilee tiivistyneestä kosteudesta. Istumme Michelle äidin ja texasilaisen isäpuolen pyörittämässä rantaravintolassa. Aiemmin äiti oli kuulemma strippari. Siitä Michelle ei ole kovin ylpeä. Jollain oli kuitenkin tultava toimeen.
Opettelemme numeroita ja perussanoja, kuten minä, sinä, koira, vittu ja perkele. Y:n ja U:n erottaminen toisistaan tuottaa vaikeuksia, samoin ääkköset. Silti lempisanaksi sanakirjasta löytyy: ”Pöhköpää. Nämä kuulostaa kaikki niin hienolta!” Michelle hehkuttaa.
Michellen perhe muutti muutama vuosi sitten Mahahualiin, koska elämä Meksikon pohjoisosissa alkoi olla liian vaarallista. Kiristyvä huumesota toi ammuskelut kotikadulle ja jopa kaupassakäynti oli suunniteltava tarkkaan. Luodin tielle kun saattoi osua milloin vain. Tilanne ei ole parantunut, eikä Michelle haaveile paluusta entiselle kotiseudulle.
Suomesta Michelle innostui pari vuotta sitten, kun hän näki netistä pätkiä Duudsoneista. ”Ne pojat ovat niin söpöjä”, tyttö huokaisee. Internetistä Michelle on löytänyt myös Frans Eemil Sillanpään tekstejä ja kertoo, että yksi hänen tavoitteistaan on joskus lukea yksi Sillanpään kirjoista – kokonaan suomeksi. Tuttuja ovat tietysti myös bändit, kuten Apocalyptica ja Him. Suosittelemani Jukka Poika kolahtaa saman tien.
Kysyn Suomessa elämisestä haaveilevalta Michellelta, kuinka hän selviäisi pohjoisen pallonpuoliskon talvesta. Kelit kun ovat hieman erilaiset kuin täällä. ”Tykkään kylmästä ilmasta. Olen käynyt kylmissä paikoissa täällä Meksikossa. Pahimmillaan on ollut jotain -10˚C. Haluan ehdottomasti oppia laskettelemaan!”
Tapaamisemme lopulla Michelle tunnustaa tunteneensa itsensä aina ulkopuoliseksi kotimaassaan.
”Olen syntynyt Mexico Cityssä, mutta sieluni on Suomesta. Luulen että olen oikeasti kotona vasta sitten kun tallaan Helsingin kivisillä kaduilla.”