Vaateketjuihin on helppo suunnata, kun on kiire. Ne myös houkuttelevat heräteostoksille isoilla näyteikkunoillaan. Pitäisikö tiedostavan kuluttajan hylätä ketjut tykkänään?
Eettisestä muodista kirjaa kirjoittavan Rinna Saramäen mielestä ei. Tosin ostokset kannattaa suunnitella hyvissä ajoin etukäteen ja välttää kiireessä hankittuja virhevaatteita.
”Etsi tuote, jonka todella haluat. Mutta ennen ostamista esitä kiperiä kysymyksiä, mieluiten sähköpostilla suoraan myyjäfirmalle.”
Vaatesuunnittelijaksi valmistunut Rinna Saramäki on itse käynyt kirjaansa varten pitkää kirjeenvaihtoa monien eri vaatealan yritysten kanssa.
Kirjeenvaihto balettitossuja ja ballerina-kenkiä valmistavan Blochin kanssa paljasti epäsuorasti, että yrityksellä on oma tehdas Thaimaassa. Maassa on juuri tehty maanlaajuinen minimipalkkauudistus, joten Saramäen mielestä tuotantopaikasta voisi ylpeillä. Bloch taitaa kuitenkin häpeillä tehdastaan imagosyistä.
”Yritykset eivät tiedä, mikä kuluttajia kiinnostaa. Suurin osa sanoo, ettei näistä asioista kysytä”, Saramäki kertoo.
Kyselemällä visaisia kysymyksiä Saramäki on päässyt kulissien taakse. Kun asiakaspalvelun tiedot loppuvat, vastaajana voi olla vaikka sisäänostaja, kuten NoaNoan tapauksessa.
Kuluttajat väsyneitä kuninkaita
Lokakuussa ilmestyvässä Saramäen kirjassa pohditaan, voiko yksittäinen kuluttaja vaikuttaa muotibisneksen epäkohtiin.
”Ihmisiä on alkanut ärsyttää, että aina puhutaan vain siitä, mitä kuluttajien pitäisi tehdä. Sen sijaan pitäisi miettiä, mitä päättäjät voisivat tehdä”, toteaa yritysvastuututkija Outi Moilala.
Myös Moilala on kirjoittanut kirjan aiheesta. Syksyllä ilmestyvä Tappajafarkut ja muita vastuuttomia vaatteita pureutuu ongelmaan toisesta näkökulmasta. Moilala käsittelee suomalaisten yritysten, kuten Luhdan, Marimekon ja Reiman vastuullisuutta sekä valottaa elämiseen riittämättömiä palkkoja, farkkujen hiekkapuhallusta ja muita eettisiä ongelmia.
Kuluttajat toivovat yleensä, että heille annettaisiin valmiita vastauksia, kuten mustia listoja yrityksistä, joita boikotoida.
”Vastuullisuus koostuu lukuisista osista, joten kokonaisuuksia on vaikea vertailla keskenään”, Moilala sanoo. Yleensä jokin osa-alue on jollain yrityksellä paremmin hoidettu kuin muilla ja toinen taas rempallaan.
Jätit jääneet jälkeen
Moilala on työskennellyt kansainvälisen vaateteollisuuden eettisyyden puolesta kamppailevan Puhtaat vaatteet -liikkeen parissa. Sen kampanjaverkostoista ainoastaan Sveitsissä on liikennevalo-järjestelmä eri merkkien eettisyyden arvioimiseksi.
Moilala neuvoo kuluttajaa ensin kysymään itseltään, tarvitseeko uutta vaatetta varmasti. Jos vaatteen tarvitsee, yksi tapa toimia eettisesti on valita vaate, joka on valmistettu teollisuusmaissa, joissa työolosuhteet ovat yleensä valvottuja.
Tiedostavien kuluttajien hampaissa ovat isoimmat ja näkyvimmät yritykset, kuten ruotsalainen H&M-muotiketju tai urheiluvalmistajat Nike, Adidas ja Puma. Ne ovat joutuneet taipumaan painostuksen edessä ja maineensa likaantumisen pelossa. Pitäisikö siis kuluttajien suosia juuri näitä valokeilaan joutuneita, joiden on pakko petrata?
Moilalan mukaan mainitut jättiläiset ovat aikanaan tehneet hyviä asioita. Ne ovat esimerkiksi julkistaneet tehtaansa. H&M:ää ja Nikeä valvoo Fair Labor Association. Mutta parannuksista on jo aikaa ja viime vuosina jätit ovat jääneet jälkeen hyvässä kehityksessä.
Isoista firmoista toivoa herättävänä esimerkkinä Moilala tuo esiin espanjalaisen Zara-ketjun. Se on pystynyt vastaamaan kansalaisjärjestöjen vaatimuksiin.
”Zaran emoyhtiö Inditex on maksanut hyvin korvauksia tehtaiden romahduksissa vammautuneille ja kuolleiden omaisille. Inditex on myös päästänyt ammattiliitot valvomaan käyttämiensä tehtaiden työoloja.”
Karsiminen voi olla miellyttävää
Rinna Saramäestä tuntui vuosia, että jokin hänen suhteessaan vaatteisiin oli pielessä. Silti hän ei osannut irtautua osteluhingusta.
”Kun vaate oli riittävän kaunis, tuntui tuskalliselta jättää se ostamatta, vaikka sille ei ollut käyttöä. En kai osannut pitää esteettisen asian arvostamista erillään omistushimosta.”
Työstäessään kirjaansa hän kuljetti suuren osan vaatteistaan kellariin ja kokeili erilaisia tapoja pärjätä vähemmillä asukokonaisuuksilla.
”Pitää hankkia sopiva määrä sellaisia vaatteita, joita rakastaa ja joita käyttää paljon. Kun perusta on luotu, voi ostaa trendikkään asusteen vaikka joka sesonki. Muodista ei tarvitse kokonaan luopua.”
Saramäen suhde vaatteisiin on muuttunut paljon. Hän kokee lopputuloksen vapauttavana. Vaatekaappiin voi kiireessä työntää käden ja ottaa ulos mitkä tahan-sa asun osat ja kokonaisuus toimii.
”Ei karsimisen tarvitse olla ankeaa, vaan sen voi tehdä miellyttävästi. Kun rahaa säästyy turhilta ostoksilta, voi vaikka teettää sopivan ja mieleisen asun ompelimossa.”
Reilu T-paita maksaa neljä euroa enemmän
Rinna Saramäen laskelmien mukaan ompelijan palkan nostaminen elinkelpoiselle tasolle Bangladeshissa nostaisi kuvitteellisen T-paidan vähittäismyyntihintaa 2,45 euroa. Jos T-paidasta halutaan täysin reilu, täytyy kuluttajan maksaa vajaa neljä euroa ”riistopaitaa” enemmän. Ompelijan palkka on pienimpiä kulueriä koko vaatteen tuotannossa, joten sen merkitys on mitätön esimerkiksi kankaan hintaan verrattuna. Suurin osa lisähinnasta kuluttajalle tulee muusta tuotantoketjusta, jonka osat nostaisivat vastaavasti hintojaan kallistuneen tuotteen mukaan.
Laskelmat perustuvat massatuotantoon eli oletukseen, että iso vaateketju ryhtyisi reiluksi. Eettisesti tuotetut vaatteet ovat yleensä paljon tavallisia kalliimpia siksi, että niiden tuotantoerät ovat pieniä.