Kymmenen vuotta sitten juna ajoi päälleni, ja menetin toisen jalkani. Sen jälkeen luulin säästyväni ainakin miesten ahdistelulta. Olin väärässä. Onneksi minulla on tämä keppi.
Tarvitsin keppiäni itsepuolustukseen viimeksi muutama päivä sitten, kun olin kotini lähellä pysäyttämässä taksia. Näin muutaman alaikäisen pojan odottelevan kadunkulmassa ja kun olin heidän kohdallaan, yksi pojista yritti tarttua kiinni rintoihini. Ehdin väistää nopeasti, jolloin hän kaatui naamalleen katuun. Hän tulistui, ja alkoi haukkua minua huoraksi. Kun hän lähestyi minua uudelleen, napautin häntä kepillä nenään. Siitä alkoi valua verta. Sen jälkeen pojat eivät enää puhuneet minulle. Viereisen kaupan ihmiset näkivät koko tilanteen, mutta vasta, kun olin tilanteen yläpuolella, he kehuivat, että hyvä, juuri tuon ne ansaitsivat.
Jokin tässä kulttuurissa sanoo, että et ole mies, jos et ahdistele naisia. Yleensä ahdistelu on sanallista, ja mies haluaa vain vakuuttaa uskaltavansa puhua naisille. Egyptiläiset naiset eivät pidä huutelusta ja kommentoinnista, vaikka miehet luulevat imartelevansa naisia sanoillaan. Usein ahdistelu on myös fyysistä. Kerran istuin bussissa keskittyneenä kirjaani, kun havahduin siihen, että tuntematon keski-ikäinen mies hinkkasi sukupuolielimiään jalkaproteesiani vasten.
Kulttuurissamme naisen vaikeneminen tarkoittaa hyväksyntää. Toisaalta jos taistelet vastaan, olet huono nainen. Itse en ole koskaan hiljaa, jos havaitsen ympärilläni jotain väärää. Perheeni käsitys naisesta on hyvin perinteinen, mutta olen oppinut paljon isoäidiltäni, joka oli vahva nainen. Hän eli lapsuutensa 1900-luvun alussa ja oli kylän ensimmäinen koulun käynyt tyttö. Kylän muut tytöt kiusasivat häntä siitä. Isoäitini muistutti aina, ettei tytön auta pillittää, jos ei halua menettää arvokkuuttaan.
Joskus tilanteet ovat hyvin vaarallisia. Kerran olin ylittämässä katua, kun eräs mies alkoi jahdata minua autonsa kanssa ja haukkui kovaan ääneen kiharaa tukkaani. Mies yritti ajaa päälleni, joten en keksinyt muuta kuin lyödä kepilläni auton toisen sivupeilin säpäleiksi. Mies alkoi huutaa entistä kovempaa, että olen hullu. Seuraavaksi hajotin takavalon. Hän avasi oven ja alkoi uhkailla minua. Iskin oveen. Lopulta hän ehkä säikähti ja kaasutti pois. Kukaan ei puuttunut tilanteeseen.
Vallankumouksen jälkeen monet ovat saaneet rohkeutta puolustaa itseään. Valitettavasti tuntuu, että väkivaltaan auttaa vain väkivalta. Joskus olen peloissani, sillä on hyvin mahdollista, etten voita tappeluita joka kerta. Myös mieheni on usein huolissaan ja haluaisi kulkea kanssani. Ehkä jollain on veitsi taskussaan tai kokonainen joukko miehiä takanaan.