Sadussa pieni tulitikkutyttö kulkee paljain jaloin jäisellä kadulla ja katselee ikkunoissa loistavia kynttilöitä. Tyttö lämmittelee polttamalla tulitikkuja ja kuolee.

Kun olin lapsi, vanhemmat muistuttivat, että Suomessa sellaista ei tapahdu.

Mutta entä satu vauvasta, joka ei pysty hengittämään? Vauva lähetetään terveyskeskuksesta pois, koska hänellä ei ole oleskelulupaa. Se tapahtui Suomessa.

Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunta päätti marraskuussa, että paperittomille lapsille ja raskaana oleville naisille myönnettäisiin laajat terveyspalvelut samaan hintaan kuin helsinkiläisille.

Poikkeuksellisesti päätös kiersi vielä kaupunginhallituksen kautta. Kiistassa toistuvat samat argumentit kuin aina väittelyissä vähäosaisimpien ihmisten auttamisesta. Toiset puhuvat etiikasta, toiset rahasta. Uskon, että kiistojen taustalla on kyse myös jostain mutkikkaammasta. Siitä, että ihmisten äärimmäinen epätasa-arvo on kysymys, jota on mahdoton kohdata.

Harvardin yliopistossa keskusteltiin taannoin eriarvoisuuden psykologiasta. Tilaisuudessa professori Jon Hanson totesi, että eriarvoisuus aiheuttaa ihmisille aina epämukavan olon. Toiset reagoivat siihen pyrkimyksellä edistää tasa-arvoa, toiset rationalisoimalla eriarvoisuutta. Hansonin mukaan mikä tahansa itseen kohdistuva uhka voi saada tasa-arvon kannattajan muuttamaan näkemystään.

Paperittomien hoitoon, kerjäläisiin ja pakolaispolitiikkaan liittyvissä keskusteluissa toistuu myös argumentti, että auttaminen olisi tehokkaampaa muualla. Argumenttia käyttävät usein samat ihmiset, jotka vastustavat muualla tapahtuvaa auttamista, mikä saa joskus epäilemään niiden vilpittömyyttä.

Mutta myös vilpittömään haluun auttaa liittyy ongelmia. Miten auttaa haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä ilman, että apu uudistaa valtarakenteita? Miten toimia tasa-arvoisesti ihmisten kanssa, joilta puuttuvat kaikki antajalle itsestään selvät mahdollisuudet? Mitä on se tehokas apu, jota voisimme ”muualla” antaa? 

Suomessa ei ole pieniä tulitikkutyttöjä. Siihen tarinaan olemme kasvaneet. Siksi tänne saapuvat, haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset on helppo kokea uhkaksi. He uhkaavat tarinaa meistä itsestämme ja avaavat kysymyksiä, joihin ei ole helppoja vastauksia. Mahdottomien kysymysten äärellä kannattaa vastata edes niihin, joihin vastaus on helppo. Esimerkiksi: pitääkö sairaan lapsen saada hoitoa? No, pitää.