05:00

Ennen kuin aurinko nousee Jharkandin maakunnassa itäisessä Intiassa, herää Sushila Kerketta, 35. Hän kasaa sänkynsä lattialta. Hän pesee kasvonsa ja harjaa hiuksensa ja avaa puisen oven pimeälle pikkupihalle. Hän kiiruhtaa kapeaa turkoosiksi maalattua käytävää pitkin töihin. Sitten joskus nousee aurinko.

Lalpurissa asuva Kerketta on intialainen kotitaloustyöntekijä – tai arkisemmin ilmaistuna palvelija. Hän muun muassa lakaisee ja pesee lattioita, pyyhkii pölyjä ja tiskaa astioita päivittäin viidessä eri taloudessa.

10:00–12:30

Riisi keinuu vadissa, nuoren naisen pehmeässä otteessa. On valikoitava tarkasti huonot jyvät hyvien joukosta pois. Myös Nibha Kerketta, 20, on noussut aamulla aikaisin töihin, siivonnut kolme taloutta ja nyt hän valmistaa lounaan perheelle ja valmistautuu sitten iltapäivän töihin. Hän silppuaa valkosipulia ja chiliä, häätää katossa ja nurkissa juoksevia rottia tiehensä. Ne haistavat hyvän.

Nibha Kerketta aloitti kotitaloustyöntekijän ammatin lapsena, aivan kuten hänen äitinsä, joka aloitti työn 7-vuotiaana. Aivan kuten hänen äitinsä, nykyisin yli 60-vuotias Phoolmoni Kachhap, joka teki palvelijan työtä jo pikkutyttönä.

Ammatit periytyvät Etelä-Aasiassa, kotitaloustyönteko usein äidiltä tyttärelle. Kun Phoolomi Kachhapin mies kuoli 25 vuotta sitten, hän joutui ottamaan kaikki viisi lastaan mukaansa työpaikalle. Hän laittoi heidät istumaan pöydälle ja pyysi vanhinta eli Sushilaa auttamaan. Lähistöllä ei ollut ketään, joka olisi voinut hoitaa lapsia.

Kaikki perheenjäsenet ovat aloittaneet koulun ja lopettaneet sen, koska perheen talous on kaivannut lisätuloja. Myös Phoolmonin tyttären Sushila Kerkettan mies kuoli, ja tytär Nibha halusi aloittaa tienaamisen. Naisten taloudessa asuu nykyisin lisäksi 13-vuotias sukulaistyttö Puja Kachhap, joka tekee töitä ja käy koulua. Hänen isänsä kuoli vuosi sitten ja hän jäi isoäitinsä, tätinsä ja serkkunsa luokse asumaan.

13:30–16:00

Puoli kahdelta Sushila Kerketta tulee syömään lounasta, jonka hänen tyttärensä on valmistanut. He eivät ehdi tavata, sillä tytär Nibha Kerketta on lähtenyt jo takaisin töihin.

Naisten työpaikat ovat kävelymatkan etäisyydellä. Heidän päivänsä rytmittyy kotitaloustöiden ja omien kotiaskareiden, ruoanlaiton, siivoamisen ja syömisen mukaan. Arki toimii lukujärjestyksen tarkkuudella. Nopeita viuhahduksia: Sushila Kerketta vie riisiä myös äidilleen, jolla on sairas olo. Tehokkaita liikkeitä, riisiä omaan suuhun ja taas askeleet kapeilla käytävillä. Lounas on syöty, ja on jatkettava töitä.

Palvelijan työ on joustavaa. Se on työ, jonka lomaan voi vaikkapa tehdastyötä helpommin yhdistää omat kotityöt, lastenhoidon, imetyksen. Naisten elinpiiri on pieni, mutta he liikkuvat paljon. Kun Sushila on lähtenyt, juoksee Puja Kachhap paikalle, avaa lettinsä ja riisuu koulupuvun. Ei hän syö, hän juoksee töihin ja sieltä tukiopetukseen. Hän siivoaa ja tiskaa aamuisin tunnin ennen kouluun menoa ja koulun jälkeen toisessa taloudessa toisen tunnin.

18:00–22:00

Alkaa tihuttaa. Nibha Kerketta lakaisee maata. Pihalla seisoo pisaroista huolimatta naapureita, naiset vaihtavat kuulumisia. Heistä suuri osa tekee kotitaloustyötä ja he tuntevat ja tietävät paikalliset työnantajat, palkkauksen, ikävät ja mukavat uutiset.

Sushila Kerketta kertoo kylässä jokin aikaa sitten sattuneesta tapauksesta: Palvelija laittoi ilmankuivaimen päälle kysymättä lupaa työnantajaltaan. Työnantaja löi palvelijaa. Ryhmä naisia ryhtyi toimiin solidaarisuuden nimissä. Nibha-tytär sanoo olleensa mukana ryhmässä. He kävelivät poliisiasemalle ja vaativat tapahtuneen tuomista julki.

Mahdollisuus vaikuttaa omaan elämään toistuu naisten puheissa – tai sen puute. Perheen vanhin Phoolmoni Kachhap puhuu kohtalosta ja uskoo vakaasti siihen, että perheen kaikkien naisten kohtalona on palvelijan työ. Hän murehtii jo, miten saada Puja-tyttö naimisiin pian. Tyttö ei itse ajattele samoin, ei todellakaan, hän korottaa ääntään hieman. Hän haluaa käydä koulua.

Sade ropisee vasten kattoa, ja maa on iltaan mennessä mutavelliä. Turkoosien seinien takana katsotaan televisiota ja syödään iltaruoka. Puja Kachhap näppäilee kaukosäädintä ja vaihtaa musiikkikanavalta toiselle. Sitten hän tanssii hieman Bollywoodin rytmeissä. Televisiossa tanssii hänen kanssaan Brabhu Deva, nuoren tytön idoli.

Näin naiset itse kertovat:

Puja Kachhap, 13:

”En halua työskennellä tai mennä naimisiin vaan käydä koulua. Suosikkiaineeni on englanti ja inhokki on sanskrit. Minun luokallani tai kavereiden joukossa ei ole ketään, jonka täytyy tehdä myös töitä. Olen tehnyt kotitaloustöitä vuoden ajan. Mutta en mieti työn määrää tai tulevaisuuttani juuri nyt, tiedän vaan, että haluan tulla joksikin. Harrastan tanssia ja opetan nuorempia: katson televisiosta tanssijoiden liikkeitä ja opettelen ne ensin itse ja sitten opetan koulussa muille oppilaille ja opettajillekin.”

Nibha Kerketta, 20:

”A loitin palvelijan työt 12-vuotiaana, mutta jo sitä ennen autoin isoäitiäni siivoustöissä. Koulunkäynti ei enää kiinnostanut, kun olin joutunut pitämään siitä taukoa. Olen tyytyväinen työhön, koska se antaa rahaa tarpeisiini ja voin joskus laittaa hieman säästöön tai ostaa koruja. Työn ja palkan avulla voi olla itsenäinen. En ole vielä naimisissa, mutta kun äitini päättää lähettää minut naimisiin, niin olen valmis. Jos mies on kaupunkilainen, jatkan kotitaloustöitä; jos hän on maaseudulta, teen maataloustöitä. Haluan kaksi lasta ja hyvän tulevaisuuden. Se tarkoittaa hyväkäytöksistä aviomiestä ja hyvää ympäristöä, jossa elää pientä ja iloista elämää. Äitini etsii minulle jotakuta, joka ei ole kovin köyhä eikä rikas. Jos saan tyttären, en halua, että hän tekee kotitaloustyötä, vaan opiskelee tohtoriksi.”

Sushila Kerketta, 35:

”K un isäni kuoli, halusin osallistua perheen taloudelliseen selviytymiseen. En löytänyt kunnallisesta koulusta sellaista, mistä olisin pitänyt. Kun olin avioliitossa, en työskennellyt paljon ja raskauden aikana en lainkaan. Mieheni kuoli kymmenen vuotta sitten, ja aloitin taas työt. Siivoan viidessä talossa, ja saan palkkaa 400–700 rupiaa (n. 5–8€) kustakin taloudesta. Tiedän jotain työntekijän oikeuksista, mutta ne eivät kosketa minua. Monet täällä eivät saa lomaa, jos pyytävät – eivät vaikka syy olisi tärkeä – tai sitten loma otetaan heidän palkastaan pois. Odotan, että työnantajani kunnioittaa minua ja luottaa minuun. Heidän pitäisi myös antaa hieman lääkkeitä, jos tarvitsen niitä. Pärjäämme, koska meillä on Below Poverty -kortit ja niillä saa riisiä ja öljyä. Yhteiset tulomme riittävät juuri perustarpeisiin.”

Phoolomi Kachhap, yli 60:

”H alusin lapsilleni parempaa, mutta kun mieheni kuoli, vanhin tyttöni ei voinut käydä enää koulua. Me tarvitsimme hänenkin palkkansa talouteen. Se on meidän kohtalomme. Olen jo vanha, mutta minun pitää tienata. Siivoan kolme taloa päivässä, aikaisin aamulla. Saan palkkaa yhteensä noin 2200 rupiaa (noin 26 euroa) kuukaudessa. Sillä selviää ja saa 35 kiloa riisiä. Työnantajani ovat hyviä ihmisiä. He antavat joskus ruokaa. Viimeksi sain parempilaatuista riisiä kuin mihin minulla on varaa. En voinut syödä sitä, koska mahani tulee kipeäksi, sillä en ole tottunut niin hyvään riisiin.”

Faktoja kotitaloustyöstä Intiassa

• Keski- ja yläluokkaisissa intialaisissa talouksissa on kotitaloustyöntekijä tai useita. He tekevät erilaista siivoustyötä, hoivatyötä, pesevät pyykkiä ja laittavat 
• Intialaisten kotitaloustyöntekijöiden tarkkaa lukumäärää ei tiedetä. Jopa työjärjestö ILO totesi vuonna 2011, että arviot vaihtelevat 2,5 ja 90 miljoonan välillä.
• Kotien työntekijöistä arviolta 90 prosenttia on naisia ja tyttöjä. He ovat iältään noin 9–75-vuotiaita.
• Kotitaloustyö kuuluu epävirallisen työn sektoriin ja työntekijöiltä puuttuvat usein oikeudet esimerkiksi minimipalkkaan, sosiaaliturvaan, sairauslomaan ja eläkkeeseen. He ovat haavoittuvassa asemassa fyysisen, henkisen ja seksuaalisen hyväksikäytön suhteen.
• Kotitaloustyöntekijä voi työskennellä osa-aikaisena, täysipäiväisenä tai live in -työntekijänä, joka asuu ja on käytettävissä vuorokauden ympäri. Live in -työntekijät ovat usein nuoria tyttöjä ja heidän elinolosuhteistaan on vaikeinta saada tietoa.
• Kotitaloustyö on Intiassa kytköksissä ihmiskauppaan ja lapsityövoiman hyväksikäyttöön.

Syrjintää ja vastarintaa

”On monta syytä, jotka johtavat siihen, että kotitalous­työ on niin yleistä Intiassa. Valtavan eriarvoisuuden, keskiluokkaisten naisten työnteon yleistymisen ja sukupuolten epätasa-arvon lisäksi myös kasti määrittää edelleen sitä, kuka tekee likaisena pidetyn työn”, sanoo kotitaloustyönteosta Intiassa väitellyt Päivi Mattila. Mattilan väitöstutkimus keskittyy kotitalouksien työsuhteisiin sekä kotitaloustyön ja naisten elämänkulun suhteisiin.

Kastijärjestelmään kuuluu Mattilan mukaan tuhansia vuosia vanhoja sääntöjä siitä, kuka työskentelee sisällä, kuka ulkona, kuka lakaisee lattiat tai siivoaa vessat.

Palvelijan työ on sukupuolittunut ammatti siinä missä moni muukin. Mies- tai poikapalvelijoita on enemmän kuin useimmissa muissa maissa, mutta silti kotitaloustyöntekijöistä noin 90 prosenttia on tyttöjä tai naisia.

Kotitaloustyö periytyy

Intialaisen koulutusjärjestelmän heikkous on yksi syy siihen, miksi nuoret jättävät koulun kesken ja siirtyvät esimerkiksi kotitaloustöihin, Ihmisoikeusliiton pääsihteerinä työskentelevä Mattila korostaa. Ja mitä vähemmän ihmisellä on koulutusta, sitä vähemmän on tietoa vaihtoehdoista.

”Moni vanhempi suunnittelee, että lapsi menee kouluun, mutta kun tarvitaankin rahaa hautajaisiin tai myötäjäisiin, niin sitten toimitaan toisin”, Mattila kuvailee. Toisaalta koulutus on lisääntynyt Intiassa, ja yhä useampi köyhä on käynyt koulua.

Lisäksi tytöistä maksettavat myötäjäiset, tarjolla olevien töiden niukkuus ja se, että työnantajat haluavat usein palvelijan perheestä, jonka ovat havainneet luotettavaksi, vaikuttavat työn periytyvyyteen.

Sukupolvien välit ovat Intian köyhissä perheissä lyhyet. Kun lapset syntyvät nuorille vanhemmille, monta sukupolvea on elossa ja jakaa talouden samanaikaisesti. Ja lapset voivat myös paikata sairastuneen tai vanhan perheenjäsenen työssä.

”On myös eräänlainen initiaatio, että äiti tai isoäiti ottaa tytön mukaan töihin ja tämä oppii taidot”, Mattila sanoo.

Tärkeä ammatti

Syy kotitaloustyön tekemiseen on pääsääntöisesti köyhyys. Mattila korostaa, että ongelma on työoikeuksien puutteissa. Palvelijan työ ei sinänsä ole hyvä tai huono, eikä ammatin periytyvyys paha asia. Paha on tunne siitä, että ei ole vaihtoehtoja, ja ammattiin liittyvä stigma.

”Se on ongelma, jos lapsi joutuu lopettamaan koulun varhain. Ja se, että Intian valtio ei takaa julkisen koulutuksen laatua. Kotitaloustyön työllistävä vaikutus on todella tärkeä. Ammatin arvostus ja työntekijöiden oikeudet on saatava kohdilleen.”

Intia ei ole ratifioinut viime syyskuussa voimaan astunutta työjärjestö ILO:n kansainvälistä sopimusta kotitaloustyöstä. Mattila arvioi, että joissain osavaltioissa lainsäädäntö on kunnossa, mutta on aivan eri asia, miten tai kuka valvoo lakien toimeenpanoa käytännössä. Keskeiset kysymykset liittyvät esimerkiksi työntekijöiden minimipalkkaan ja työaikoihin.

Mattila korostaa myös työntekijöiden keskinäistä solidaarisuuden tärkeyttä.

”Kotitaloustyö sisältää paljon paikallisia käytäntöjä ja epävirallisia sopimuksia sekä vastarinnan muotoja”, hän sanoo.

Hän kuvailee Pohjois-Intian Jaipurissa tutkimiaan arkisen vastarinnan keinoja: Palvelijat eivät saa päättää, mistä kupista juovat tai missä istuvat. Silti jotkut palvelijat kieltäytyivät juomasta vain palvelijoille tarkoitetuista teekupeista tai istumaan ja syömään lattialla paikassa, jonka työnantaja heille osoitti.

”Tällainen vastarinta ei näy yhteiskunnan tasolla, mutta voi olla merkittävää yksittäisen ihmisen elämässä. Hienovaraisen vastarinnan kautta työntekijä tuntee voivansa vaikuttaa edes hieman elämäänsä.”