Senegalilainen kyläpäällikkö Moussa Dieng sytyttää sähkölampun. Hän on silmin nähden tyytyväinen eikä syyttä. Diaglé Ngorin kylä on etuoikeutettu: vain neljänneksellä Senegalin maaseudun asukkaista on sähköt.
Kaupungeissa osuus on 70 prosenttia.
”Tätä kuilua ei kurota umpeen perinteisin menetelmin”, toteaa sähköntuotannon johtaja Ibrahima Niane työhuoneessaan Senegalin energiaministeriössä.
”Maamme sähköntuotanto perustuu 90-prosenttisesti tuontiöljyyn. Valtion sähköyhtiöllä SENELECillä on vaikeuksia jo nykyisten voimalaitosten ja verkon ylläpidossa. Verkon merkittävään laajentamiseen ei ole varaa.”
Tästä huolimatta Senegalin hallitus on asettanut presidentti Macky Sallin johdolla tavoitteekseen, että vuoteen 2016 mennessä 60 prosentilla maaseudun asukkaista on sähköt. Suunnitelma perustuu noin tuhannen syrjäkylän osalta aurinkovoimaan.
”Senegalissa aurinko paistaa keskimäärin 3000 tuntia vuodessa. Sijaintimme on aurinkoenergian kannalta yksi maailman suotuisimmista”, toteaa Senegalin uusiutuvien energioiden järjestön ANERin pääjohtaja Djiby Ndiaye.
”Tähtäämme siihen, että tulevaisuudessa joka majan katolla on aurinkopaneeli.”
Ulkomaisten kehitysrahoittajien toivotaan innostuvan tukemaan puhtaan teknologian investointeja.
Hallituksen suunnitelmien mukaan Senegaliin rakentuu hajautetun aurinkovoiman lisäksi vuoteen 2017 mennessä yhteensä sadan megawatin edestä aurinkosähkövoimaloita, jotka myyvät sähkönsä SENELECin verkkoon.
”Senegal on saanut kiitosta demokratiakehityksestään ja pystyy tarjoamaan ulkomaisille yrityksille afrikkalaisittain poikkeuksellisen vakaan toimintaympäristön. Uusiutuvaa energiaa tukeva lainsäädäntö on meillä pidemmällä kuin juuri missään muualla Afrikassa. Meillä on myös puhtaan energian edistämiseen vihkiytyneitä instituutioita. Alan yritysten kannattaa siis investoida Senegaliin”, Ndiaye mainostaa.
Aurinkosähkö parantaa oppimista
Moussa Dieng kierrättää minua kylässään talolta talolle. Asukkaat esittelevät hiljattain asennettuja aurinkopaneelejaan. Kannoillemme kertyy lapsilauma, joitakin aikuisiakin. Yksi heistä puhuu kännykkään.
”Ennen matkapuhelimet käytiin lataamassa seitsemän kilometrin päässä Kaolackin kaupungissa”, Dieng kertoo.
Ei ihan helppoa, kun kylässä on vain pari autoa, joiden kunto ei vakuuta. Nykyisin laturit kytketään kodin pistorasiaan.
Sähköasentaja ja tekninen assistentti Wagane Faye työskentelee Kaolackin alueella saksalaisen kehitysyhteistyöhankkeen koordinaattorina. Hänen mielestään aurinkosähköteknologia on käynnistänyt alueen kylissä uuden aikakauden – vaikka useimmilla perheillä on käytössään vaatimaton 50 watin paneeli.
”Lapset lukevat iltaisin läksynsä sähkölampun valossa. Joissakin kyläkouluissa tutustutaan tietotekniikkaan. Opettajat raportoivat oppimistulosten parantuneen merkittävästi aurinkosähkön myötä”, Faye kuvaa.
Lisäksi perheet pääsevät radion tai television välityksellä kiinni nykyaikaan.
Tiiviimmin rakennettuihin kyliin pystytetään miniaurinkovoimaloita, joista taloudet voivat ostaa sähköä varallisuutensa ja tarpeidensa mukaan.
”Osaan kylistä on syntynyt uusia elinkeinoja maanviljelyn ja karjankasvatuksen rinnalle. Kädentaitajista on kehittynyt tehokkaampien työkalujen ansiosta vaikkapa räätäleitä, seppiä tai puuseppiä”, Faye kertoo.
Paneelien huolto kuntoon
Aurinkosähköteknologia on yksinkertaista, ja paneeleissa havaitaan vain harvoin vikoja. Niiden käyttöikäkin on pitkä, 20–40 vuotta, jos niitä huolletaan.
”Vuosien varrella kehityshankkeet ovat lahjoittaneet kyliin aurinkosähköjärjestelmiä, eikä kukaan ole huolehtinut laitteistojen ylläpidosta. Paneelit ovat peittyneet pian pölyyn, ja joidenkin kuukausien jälkeen akutkin ovat lakanneet toimimasta”, sanoo sähköasentaja Léopold Kama, joka viimeistelee asennustyötä Diaglé Ngorin naapurikylässä Keur Ngorissa.
Kaman kollegan Aliou Dioufin mukaan syrjäseudut ovat yhä täynnä toimimattomia paneeleja.
Samaan tilanteeseen on päädytty viime vuosina Dakarissa aurinkoon perustuvien katuvalojen osalta.
Hallituksen suunnitelman mukaan katuvalaistus hoidetaan jo kuluvalla vuosikymmenellä kautta maan aurinkosähköllä. Taksikierros öisessä Dakarissa kuitenkin paljastaa, etteivät ainakaan pääkaupunkiin asennetut valaisimet toimi. Taksinkuljettajat vahvistavat, että ne luovat enintään heikkoa kajastusta ja ovat kansalaisten silmissä vitsi.
”Kaupungilla ei ole ollut varaa paneelien ylläpitoon. Olemme tiedostaneet ongelman, joka on merkittävä myös aurinkovoiman uskottavuuden kannalta”, energiaministeriön Niane toteaa.
Asentaja Léopold Kaman mukaan Kaolackin alueella virheistä on kuitenkin opittu.
Aurinkosähköjärjestelmiä tarjotaan nykyisin kuluttajille paketteina, joihin kuuluu lähes aina sopimus laitteiston ylläpidosta. Paikalliset sähkömiehet vastaavat niin asennuksista kuin korjauksista.
Dakarin yliopiston aurinkoenergian tutkimuslaitoksen tutkijan ja uusiutuviin energioihin keskittyvän Eolsenegal-yrityksen johtajan Bineta Kamaran mielestä tärkeää on myös se, että sähkön loppukäyttäjät osallistuvat nykyisin lähes kaikissa hankkeissa kustannuksiin.
”Kun kansalaiset joutuvat maksamaan sähköstä, he sisäistävät paremmin paneeliensa arvon ja motivoituvat huolehtimaan niistä.”
Diaglé Ngorissa perheet maksavat sähköstään kuukausittain 3300 Länsi-Afrikan frangia eli noin viisi euroa. Kuluista he selviävät maataloustuotteiden torimyynnillä ja Dakarissa työskentelevien perheenjäsenten ansioilla.
Wagane Faye on vakuuttunut siitä, että Diaglé Ngorin asukkaat tietävät tarkoin, mihin ovat sitoutuneet, ja ovat halukkaita ponnistelemaan kylänsä kehityksen puolesta.
”Maankamaramme köyhyyttä voidaan pitää myös siunauksena, sillä fossiilisten energiavarojen puute estää meitä viivyttelemästä energiauudistuksissamme”, Djiby Ndiaye pohtii.