Nepalissa orjuus on vanha ja sitkeä perinne. Vielä 2000-luvun vaihteessa yli 12 000 nepalilaistyttöä myytiin orjiksi varakkaisiin perheisiin.

Orjuus takautuu 1600-luvulle. Vuosisatojen ajan Lounais-Nepalissa sadat tuhannet vähävaraiset perheet joutuivat maa- ja velkaorjuuteen ylemmille kasteille. Vuonna 2000 Nepalin hallitus lakkautti orjuuden, jolloin yli 200 000 ihmistä vapautettiin.

Vapautettujen köyhyys kuitenkin jatkui. Useissa perheissä nähtiin nälkää, ja ne ottivat lainaa kylän muilta perheiltä tai maanomistajilta. Perheet eivät kuitenkaan pystyneet maksamaan lainojaan takaisin.
Tämä ajoi ne velkakierteeseen, jonka tuloksena perheet alkoivat myydä tyttäriään orjiksi.

Maassa, jossa tyttöjen asema on poikia huonompi, tytöt kärsivät ensimmäisinä köyhyyden seurauksista. Lakkautettu orjuus otti uuden muodon. Myytyjä tyttäriä alettiin kutsua työskenteleviksi tytöiksi, kamalareiksi.

Tavallisesti kamalari-tyttö on palveluksessa useita vuosia. Erityisen suuri kysyntä on 8–12-vuotiaille tytöille. Kamalarin tavallisimpia tehtäviä ovat kotitaloustyöt: siivous, pyykinpesu, tiskaus, ruuanlaitto, ostosten tekeminen, lastenhoito, kotieläimistä huolehtiminen ja maataloustyöt. Työt aloitetaan auringon noustessa ja lopetetaan, kun isäntäperhe jo nukkuu.

Kansalaisjärjestöjen työn ansiosta suurin osa tytöistä on vapautettu. Tällä hetkellä tyttöjä on töissä enää noin 600, mutta heitä on vaikea paikantaa. Omistajat saattavat salata tyttöjen olemassaolon lukitsemalla heidät taloihinsa.

”Onnellisin muistoni on, kun Plan -järjestö vapautti minut orjatyöstä”, kertoo Rejika, 19. Hän työskenteli kamalarina 11-vuotiaasta 14-vuotiaaksi.

”Vanhempieni ajattelu on muuttunut. He lähettivät minut kamalariksi, mutta tukevat minua nyt opinnoissani ja uskovat, että voin saavuttaa paljon”, Rejika kertoo.

Plan Nepal on vapauttanut kamalari-orjuudesta jo yli 4 000 tyttöä. Se myös valistaa perheitä ja yhteisöjä kamalari-järjestelmän haitallisuudesta ja kannustaa vanhempia kouluttamaan tyttärensä.

Subas Rani, 20, myytiin orjaksi kahdeksi vuodeksi, jonka aikana hänen perheensä velka lyhentyi 60 euroa.

”Talvet olivat kylmiä, eikä minulle annettu vaatteita tai peltotöissä edes kenkiä. Jos perheen lapset itkivät, minua syytettiin heidän lyömisestään”, Subas Rani kertoo.

Nyt hän haaveilee laulajan ammatista.

”Kamalarina en laulanut. Tuntuu, että sain ääneni takaisin vapauden myötä.”

”Söin aamulla töiden lomassa ja jatkoin työntekoa iltaan asti. Tein perheelle illallisen ja tarjoilin ruokaa ja juomaa useiden tuntien ajan. Sain syödäkseni vasta, kun kaikki menivät nukkumaan. Elin päivät jatkuvassa nälässä”, Anita, 20, muistelee.

Anita ei ollut päässyt kouluun orjavuosiensa aikana. Vapautumisen jälkeen hän jatkoi koulunkäyntiä epävarmana. Innostus heräsi kuitenkin nopeasti henkiin ja Anita sai toiset opiskelijat nopeasti kiinni. Loppukokeissa hän sai koulunsa parhaat paperit.

”Vapauteni ja mahdollisuus opiskeluun ovat inspiroineet minua kouluttautumaan opettajaksi”, Anita sanoo.

12 vapautunutta kamalaria kuvasi elokuussa elämäänsä Meeri Koutaniemen vetämässä työpajassa. Heidän kuvistaan syntynyt verkkonäyttely avautui 6.10. Plan Suomen kotisivuilla plan.fi.