Artikkelikuva
Cape Coastin orjalinnan puiset perustukset iskettiin 1600-luvulla maahan ruotsalaisvoimin.

Orjakaupan viimeinen linnake

Ghanan vanhoista orjalinnoista laivattiin aikoinaan miljoonia mustia orjiksi Amerikkaan.

K alastajien kädet kiskovat meren syvyyksistä loputtoman pitkää nuotan köyttä. Osa miehistä korjaa rannalla keskittyneesti verkkoja, jotka ulkomaiset troolarit ovat rikkoneet.

Viitisen sataa vuotta sitten kalastajien esi-isät todistivat  toisenlaisten tunkeutujien vyöryn rantavesilleen.

Siitä muistuttaa ylhäisessä yksinäisyydessään häämöttävä Cape Coastin linna. Sen pihalle kerääntynyt kymmenien turistien joukko on valmiina museoidun linnaan opastettuun kierrokseen.

Valkoisten muurien ympärillä liitelevät mustat linnut alleviivaavat paikan historian synkkyyttä.

Opas kertoo, että Länsi-Afrikkaan perustettiin vuosisatojen kuluessa yhteensä nelisenkymmentä orjalinnaa. Niistä valtaosa sijaitsee Ghanassa. Edelleen entistä Kultarannikkoa kehystävät lähes kolmenkymmenen linnan rauniot. Osa niistä on toiminut vankiloina, yhdestä tehtiin majakka.

Ghanan kivinen rannikko on syvempi kuin Länsi-Afrikan loivemmat hiekkarannikot, joten laivat pääsivät helpommin raaka-aineiden luokse.

Tämänkin linnan uumenien ahtaissa kellareissa istui vuosisatojen ajan afrikkalaisia orjia. He odottivat laivamatkaa Amerikan pakkoplantaaseille.

Länsi-Afrikan orjakaupan suurimmat linnat Cape Coast ja Elmina ovat nyt Ghanan tunnetuimpia turistikohteita. Niissä käy vuosittain tuhansia turisteja ja orjien afroamerikkalaisia jälkeläisiä.

Silmissä kiilui kulta

Portugalilaiset saapuivat nykyisen Ghanan rannikolle vuonna 1482, kymmenen vuotta ennen kuin Kristoffer Kolumbus ”löysi” Amerikan. Silmissä kiilui kulta – ja sitä löytyikin aivan lähistöltä.

Tulijat rakensivat Elminan muurit kauppatoimintansa suojaksi, paikallisen kuninkaan suostumuksella.

Aluksi orjakauppa keskittyi pääasiassa portugalilaisille. He olivat alkaneet kartoittaa Afrikan rannikkoa ja solmia kauppasuhteita paikalliskuninkaiden kanssa jo 1400-luvun alussa. Kustannuksista vastasi Portugalin prinssi Henrik. Ensisijaisesti kauppiaat etsivät kultaa ja norsunluuta.

Orjakauppa käynnistyi varsinaisesti vuonna 1510, kun valloitetun Latinalaisen Amerikan pakkotyöhön pakotetut intiaanit alkoivat menehtyä eurooppalaisten tuomiin sairauksiin. Näin afrikkalaiselle työvoimalle syntyi uudenlainen tarve.

Ihmisistä kauppatavaraa

Elminan linnaan mahtui enimmillään tuhat miesorjaa, ja muutama sata naista. Orjat istuivat ketjuihin kahlittuina pitkissä kellarihuoneissa. Heitä oli monista kieliryhmistä, joten kommunikointi ja vastarinnan luominen oli vaikeaa.

Naiset suljettiin kuvernöörin parvekkeen alle kaltereiden taakse. Päiväsaikaan naisorjat tuotiin pihalle, jotta linnanvaltias saattoi valita itselleen seuralaisen, kertoo linnan opas. Raskaaksi tulleiden naisten lapsista kasvatettiin valkoisten palvelijoita.

Eurooppalaiset tulijat huomasivat, et­teivät alueen ihmiset olleet yhtenäisiä ja käyttivät eripuraisuutta hyväkseen. Rannikon paikallisasukkaat toimivat välittäjinä, kun afrikkalaiset kuninkaat alkoivat myydä sisämaasta kaapattuja ihmisiä.

Kiinniotetuista 90 prosenttia oli paikallisten sotasaaliita, joita vaihdettiin eurooppalaisten kanssa erilaisiin hyödykkeisiin, kuten aseisiin, alkoholiin, vaatteisiin, ruutiin ja peileihin.

Eurooppalaiset hankkivat Afrikasta orjien lisäksi kultaa, norsunluuta ja puuta. Jalometallien merkitys kaupankäynnissä väheni 1600-luvulle tultaessa, samalla kun orjien vienti moninkertaistui. Uusien aluevaltausten myötä Amerikan plantaaseille ja sahateollisuuden työvoimaksi tarvittiin lisää orjia.

Ruotsi kultarannikolla

Orjakauppa oli koko 1500-luvun vahvasti espanjalaisten ja portugalilaisten monopoli. Maat nousivat löytöretkien myötä merkantilistisen maailmantalouden valtiaiksi. 1600-luvulla portugalilaisia seurasivat hollantilaiset, englantilaiset ja ranskalaiset.

Afrikassa raaka-aineiden hankintaan osallistuivat myös saksalaiset, tanskalaiset – ja hieman yllättäen ruotsalaiset. Tuohon aikaan Suomi oli osa Ruotsia. Jokainen valtio pyrki valtaamaan kaistaleen rannikkoa itselleen.

Cape Coastin orjalinnan puiset perustat iskettiin 1600-luvulla maahan ruotsalaisvoimin, Henrik Carloffin johdolla. Linna sijaitsee kymmenisen kilometriä Elminasta itään. Alun perin se nimettiin Carolusborgiksi Ruotsin kuninkaan Kaarle X Kustaan mukaan.

Ruotsin Afrikan komppania toimi vuosina 1649–63. Tuolloin ruotsalaisia laivoja toimi orja- ja muun hyödykekaupan parissa Kultarannikolla. Tanskalaisten puolestaan tiedetään ostaneen orjia ainakin Frederiksborgin linnaansa 1660-luvulla. He myös hallitsivat useita kauppapaikkoja ja linnoja Ghanan alueella. Molemmat maat olivat kiinnostuneita erityisesti kullasta, mutta orjiakin ostettiin paikallisiin tarpeisiin.

Cape Coastin linna päätyi lopulta osaksi Brittiläistä Kultarannikkoa. Elminan linnan taas valloittivat hollantilaiset portugalilaisilta 1600-luvun alussa.

Orjalinnan kellarissa

Cape Coastin linnan kellarin kivinen maa viettää alaspäin ja peittyy alhaalla kovaan hiekkaan. Aikoinaan kaikki elämä pimeässä kellarissa tapahtui lattialla: odottaminen, syöminen, nukkuminen, ulostaminen.

Sadeaikaan vesi tulvi sisään ja siivosi osan jätteistä, kertoo opas. Orjat kuljetettiin linnan keskusaukiolle peseytymään. Sadevesi kerättiin talteen pihan suuriin säiliöihin ja juotettiin orjille.

Aggressiivisimmat miehet suljettiin kellarin pimeimpään perähuoneeseen lukkojen taakse. Ne, jotka taistelivat vastaan suljettiin rangaistuskoppiin, jossa hapenpuute tappoi muutamassa päivässä. Tarkoitus oli varoittaa muita kapinoitsijoita.

Orjat odottivat linnassa laivan saapumista viikosta jopa kolmeen kuukauteen. Kun laiva ankkuroitui  linnan edustalle, orjat kuljetettiin maanalaista tunnelia pitkin ovelle, jolta ei enää ollut paluuta. Sotilaat pakottivat miehet liikkeelle seinien ja katon kurkistusluukuista aseilla uhaten.

Pisimpään kellarissa viruneet kuolivat usein laivamatkan aikana.

Historia toistaa itseään

Orjuus kiellettiin ensimmäisenä Britannian siirtomaissa vuonna 1833. Yhdysvalloissa orjuus lakkautettiin verisen sisällissodan päätteeksi vuonna 1865.

Afrikasta laivattiin 1400–1800-luvuilla yli 15 miljoonaa ihmistä orjaksi. Cape Coastin ja Elminan linnat olivat keskeisimmät orjuuden portit.

“Olisin kuollut täällä hetkessä”, sanoo amerikkalaisnainen orjalinnan aukiolla, kun vierailukierroksemme on päättymässä. Toinen amerikkalaisturisti pyyhkii kyyneleitään. Heidän mustat isovanhempansa saivat täydet kansalaisoikeudet vasta vuonna 1965.

Kuuluisin Cape Coastin turisti on Yhdysvaltojen ensimmäinen afroamerikkalainen presidentti Barack Obama, jonka vaimon Michelle Obaman sukujuuret ovat orjalinnassa. Presidenttiperhe teki ensimmäisen Afrikan vierailunsa Ghanaan heinäkuussa 2009.

Ilta-aurinko painuu horisontin taakse ja aallot jyskyttävät vuosisataista myrskyään vasten kallioita, joilla orjalinnat seisovat.

Pitkin rannikkoa ghanalaiset pienkalastajat käyvät verkoillaan esi-isiensä apajilla. Ghanan rannoilla historia toistaa itseään.

Öisillä vesillä on jälleen vieraita valloittajia. Sinisen hämärässä syttyy valo, ja pian toinen. Yöllä horisonttia kehystää satojen laivojen valonauha. Orjalinnan edustalla kiinalaiset troolarit ryöstökalastavat laittomasti paikallisten ruokaa ja elinkeinon rippeitä.

Merellä maailman kalamarkkinoiden mahti puolustaa saaliistaan asein.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Olet nyt varjossa ""staging"". Poistu