Yö on vasta kääntymässä aamuksi, kun kömmimme ulos paimenmajasta. On aloitettava varhain, sillä tuhatpäinen lammaslauma odottaa. Paljaaksi kolutussa aitauksessa ei ole aikoihin kasvanut ruohonkorttakaan. Päkäpäiden ruokahalu on suuri.

Edessämme aukenee vehreä, sumuinen laakso. Asutusta ei ole mailla halmeilla. Nykymaailman meno tuntuu kovin kaukaiselta.

Olen tullut tapaamaan 24-vuotiasta Victor Rojasia. Hän on neljättä kuukautta paikallisen paimenen oppipoikana täällä Val d’Aranissa. Kylä sijaitsee Pyreneiden vuoristossa, syrjäisessä laaksossa Ranskan ja Katalonian rajamailla.

Rojasia kouluttavan paimenen päivittäiseen työhön kuuluu pitää huolta reilusta tuhannesta lampaasta ja muutamasta sadasta vuohesta. Paimen on viettänyt lauman kanssa tässä laaksossa jo kolmekymmentä vuotta. Hän ei halua tulla kuvatuksi tai nimeltä mainituksi.

Mies omistaa vain pienen osan eläimistä, mutta seudun ainoana paimenena paimennettavaa katrasta on kertynyt. Miehen vastuulla on suuri määrä yhteistä lihaa, maitoa ja villaa.

Tänään vastuu lankeaa yksin Rojasille. Läsnäoloni takia paikallinen paimen ei lähde matkaamme.

Yliopiston penkiltä vuorille

Vielä vuosi sitten Barcelonasta kotoisin oleva Rojas opiskeli meribiologiaa yliopistossa. Kun lukukausimaksut nousivat huimasti, piti miettiä vaihtoehtoja. Luontoa ja perinteitä arvostava Rojas kuuli paimenkoulusta ja innostui elämänmuutoksesta.

”Nyt paimenkoulutuksen loppusuoralla tuntuu, että olen löytänyt itseni täältä vuorilta. Toivottavasti myös tulevaisuuteni on näiden hommien parissa”, hän sanoo.

Neljän kuukauden työssäoppimisjaksonsa aikana Rojas on käynyt Barcelonassa vain muutaman kerran. ”Päivä päivältä tuntuu enemmän siltä, etten halua takaisin kaupunkiin.”

Rojas pitää yksinkertaisesta elämästä, kaukana isojen kaupunkien häsellyksestä ja huolista. Vuorilla jää aikaa itselle ja omille ajatuksille.

Vaikka paimenen päivät saattavat vaikuttaa rutiininomaisilta, Rojas vakuuttaa jokaisen päivän olevan erilainen ja mielenkiintoinen.

”Työ on haastavaa ja vastuullista, mutta ennen kaikkea merkityksellistä.”

Koulun jälkeen Victor aikoo hakea paimeneksi Ranskaan hankkimaan lisää kokemusta. ”Ranskassa paimenia arvostetaan ja tuetaan paremmin kun täällä Espanjassa”, hän tietää.

Paimentaminen vaatii kuntoa

Rojas avaa portit, ja lauma aloittaa määrätietoisen marssinsa. Kun viimeinenkin eläin on vapaa, lähdemme talsimaan lauman perään. Märkä ruoho kastelee kengät läpimäriksi. Alhaalla roikkuvat pilvet vievät näkyvyyden välillä täysin.

”Paimen ilman koiria on vain yksinäinen mies, jolla on sauva”, Rojas sanoo hymyillen lampaiden kadotessa usvaan.

Vain yksi käsky ja koirat säntäävät ajamaan kauimmaksi harhailleita eläimiä takaisin yhdeksi laumaksi.

”On tärkeää antaa eläimille mahdollisimman paljon omaa rauhaa”, Rojas sanoo. ”Aina yli-innokkaat koirat eivät tunnu tätä tajuavan.”

Vaikuttaa siltä, että lampaat voisivat jatkaa ruokailukulkuettaan vuorokauden ympäri, mutta päivän päätteeksi pitää palata takaisin suojaan.

Rojas tietää kokemuksesta, että pimeän tulo on hyvä osata arvioida ajoissa. Takaisin aitaukselle olisi saavuttava ennen pilkkopimeää. Kerran Rojas joutui harhailemaan majalle otsalampun avulla ja etsimään eläimet vasta seuraavana aamuna.

Päivä on pitkä ja raskas. Lauman perässä vaeltaminen kysyy kuntoa. Rinteet ovat jyrkkiä ja välillä hyvinkin vaikeakulkuisia. Rojasin triathlonharrastus takaa, ettei mies jää lampaista jälkeen. <

Maaseudun uudet tuulet

Kataloniassa perustettu Escola de Pastors eli paimenten koulu on osa vuonna 2009 alkanutta maaseudun kehittämishanketta. Hanketta luotsaavat Rurbans-niminen yhdistys ja sekä yritys nimeltä Montanyanes. Koulu tuo yhteen toiminnalleen jatkajia kaipaavia viljelijöitä ja paimenia sekä uusia sukupolvia, jotka haluavat olla mukana tekemässä muutosta.

Paimenkoulussa perehdytään eläinten kasvattamisen ja maanviljelyyn. Koulutus kestää yhden lukuvuoden. Oppilaat suorittavat työssäoppimisjaksonsa maatiloilla. Viime vuonna mukana oli kahdeksantoista oppilasta.

Paimenkoulun johtajan Vanesa Freixa Riban mukaan koulusta on viiden vuoden aikana valmistunut 72 oppilasta. Heistä 40 työskentelee tällä hetkellä maatiloilla, suurin osa eläinten parissa.

”Koulutukseen valitsemamme nuoret ovat erittäin motivoituneita. Heitä yhdistää halu tuottaa luonnonmukaista lähiruokaa ja elää perinteitä kunnioittaen”, Freixa sanoo.

Yhtenä koulun päätavoitteena on elvyttää paikallinen pienviljely ja torikulttuuri.

Koulutuksessa painotetaan myös kestävää kehitystä ja luonnonmukaista maataloutta perinteisine laidunmaineen ja paikallisine laidunrotuineen.

”Elossa pysyminen jättiyritysten ja niitä puoltavien lainsäädäntöjen rinnalla on iso haaste, mutta ilmassa on selvästi toivoa ja muutosta”, Freixa sanoo.