P angnirtung on pieni 1400 asukkaan kylä Kuusamon korkeudella Pohjois-Kanadassa. Linnuntietä Pangnirtungista – tai ystävien kesken ihan vaan Pangista – on matkaa Kuusamoon alle 4 000 kilometriä.
Jos ei ole lintu, matka on paljon pidempi ja kiemuraisempi. Mutta juuri lintujen takia Kuusamossa asunut luontokuvaaja Tea Karvinen päätti lähteä matkaan.
Kun Pangista lentää vielä vajaat 800 kilometriä luoteeseen pääsee toiseen pieneen kylään nimeltä Pond Inlet. Ja jos ajoittaa matkansa oikein, voi päästä arktisiin alueisiin erikoistuneen luontokuvaajan paratiisiin, floe edgeksi kutsuttuun jään ja sulan välimaastoon juuri kun arktiset linnut muuttavat pohjoiseen. Ja kohdata jääkarhun.
Ennen kuin suuri valkoinen ilmestyy teltan viereen, matkassa on kuitenkin monta mutkaa ja ihmiskohtaloa.
Suomea suurempi saari
Pangnirtung ja Pond Inlet sijaitsevat Baffininsaarella. Se on liki puolentoista Suomen kokoinen saari, jolla asuu kymmenisen tuhatta asukasta. Baffin on osa Nunavutia, Kanadan pohjoista territoriota, jonka asukkaista suurin osa on inuiteja.
Nämä seudut eivät ole tyhjätaskujen matkakohteita: yö paikallisessa hotellissa maksaa 150 euroa. Jos hotellissa on ahdasta, voi joutua jakamaan huoneen vieraan ihmisen kanssa.
Tea Karvinen haluaisi selvitä kuukauden matkasta vähän huokeammalla. Olisiko näillä seuduilla mahdollista majoittua hotellin sijaan jonkun kotiin? Sähköpostit lentelevät Kuusamosta kohti Kanadaa. Vastauksia tulee harvoin.
Sitten Teaa lykästää: sattumalta selviää, että Pangnirtungissa asuu suomalainen Markus Siivola. Siivolaan Tea on törmännyt aikaisemmin Maailman Kuvalehden sivuilla. Vuonna 2009 Siivola kirjoitti lehteen jutun jääkarhun metsästyksestä silloisella kotiseudullaan, Kanadan läntisellä arktisella alueella. Tean valmistellessa matkaa on vuosi 2012, ja Siivola on päätynyt pohjoisen Kanadan itälaidalle. Kotimajoitus järjestyy Siivolan kontaktien kautta.
Matka voi alkaa.
Hylkeennahkoja lentokentällä
Pangnirtung on kylä, johon ei johda yhtään tietä. Potkurikone tuo perille, jos sää sallii. Lentokenttä sijaitsee kylän keskellä. Sen verkkoaitaan on kiinnitetty kuivumaan hylkeennahkoja.
On toukokuun loppu, ja maasto sellaisessa kunnossa, ettei läheiseen kansallispuistoon ole asiaa. Sitä voi korkeintaan ihailla vuoren rinteeltä käsin. Siksi luontokuvaajalla on aikaa kuljeskella kylän raitilla.
Nykyään Rovaniemellä asuvan Tean entisessä kotikunnassa Kuusamossa on yli kymmenen kertaa enemmän asukkaita kuin Pangissa. Ja Kuusamosta voi kyllästyessään ottaa auton alle ja lähteä. Täällä Pangnirtungissa huvitukset on keksittävä omasta takaa. Tea tapaa pikkupojan, jolla on kämmenellään lemmikikseen pyydystämänsä sopuli. Vähän isommat lapset käyvät metsästämässä.
Polkupyörillä temppuillaan ajan kuluksi. Omatekoisesta hyppyristä saa kunnon vauhdin, ja jännitystä lisää, kun neljä kaveria asettuu hyppyrin alle makaamaan. Yli vaan!
Kaikki huvitukset eivät ole yhtä viattomia. Tylsyyttä puretaan myös hajottamalla paikkoja.
Periaatteessa nuorten pitäisi olla koulussa, mutta läheskään kaikkia se ei kiinnosta. Kun Tea käy paikallisessa koulussa vierailulla, 20 hengen luokasta on sinä päivänä kouluun vaivautunut vain seitsemän oppilasta.
Kuivan kylän juomingit
Kylillä Tea tapaa myös Tonyn, joka on alun perin kotoisin etelämpää Kanadasta. Pangiin Tony muutti siksi, että kylä on kuiva.
Alkoholismi on Nunavutissa iso ongelma. Kaikki alueen 26 kylää ovatkin äänestyksellä päättäneet, sallitaanko alkoholi niissä vai ei. Vaihtoehtoja on kolme: kuiva, kostea ja luvanvarainen.
Pangnirtung on kuiva eli siellä on laitonta ostaa, myydä ja juoda alkoholia.
Inuiteihin kuuluvalla Tonylla on hyvä syy yrittää kuivattaa elämäänsä. Seitsemän vuotta aikaisemmin hän kolaroi kännipäissään moottorikelkkansa rusinaksi ja itsensä kuudeksi kuukaudeksi koomaan.
Aivan putkeen ei kuivuminen mene, edes kuivassa kylässä. Tea tapaa Tonyn, kun paikallisen koulun jumppasalissa käydään oikeutta. Tuomioitaan on tullut kuulemaan viitisenkymmentä ihmistä ja suurin osa tuomioista tulee alkoholin käyttämisestä. Tonykin on saanut aiemmin sakkoja juomisesta.
Pangnirtungia onkin kutsuttu Nunavutin kosteimmaksi kuivaksi kyläksi. Jos haluaa juoda, se onnistuu kyllä. Pitää vaan juoda neljän seinän sisällä, ettei poliisi saa kiinni, Tony opastaa.
Karu elämä
Viikon kulutta Tea Karvinen pääsee Pond Inletin kylään ja askelen lähemmäs lopullista kohdettaan, jään reunaa. Mutta täälläkin pitää odotella.
Pond Inletistä Tealle löytyy majoitus paikallisradiossa olleen ilmoituksen kautta. Hänet toivottaa tervetulleeksi kotiinsa 26-vuotias Tracy – ainoa, joka vastaa ilmoitukseen.
Ovella Teaa kauhistuttaa. Asunto on epäsiisti ja vierassängyn lakanat likaiset. Puhelin on katkaistu, sillä laskut ovat jääneet maksamatta. Uskaltaako tällaisessa paikassa ylipäätään säilyttää ammattilaiskuvaajan kallista kalustoa?
Viikon kuluessa epävarmuus karisee ja lopulta Tea luottaa Tracyyn täysin.
Tea on ehtinyt jo huomata, ettei Nunavutissa pidetä asioita omana tietona. Miksi pidettäisikään: kun sekä Pangnirtungissa että Pond Inletissä on kummassakin alle 1600 asukasta, kaikkien asiat tiedetään jo muutenkin. Ja mitä ei tiedetä, kuuluu kyllä seinien läpi.
Tracy kertoo hämmentävän avoimesti elämästään, vaikka tietää Tean olevan tekemässä lehtijuttua: alkoholista, huumeista, toisen lapsen päätymisestä adoptioon.
Nunavutissa on tavallista, että lapset annetaan toisen perheen kasvatettavaksi, jos vanhemmat eivät voi tai jaksa huolehtia lapsestaan. Adoptio ei ole suomalaiseen tapaan lopullinen ero biologisen ja uuden perheen välillä, vaan äiti näkee lastaan kylillä. Tracy on itsekin kasvanut kasvattiperheessä.
Tracyn vanhempi lapsi, 6-vuotias tytär, asuu hänen kanssaan ja on Tracylle kaikki kaikessa. Nuoremman lapsensa, 4-vuotiaan pojan, huoltajuuden Tracy menetti tämän ollessa vielä aivan pieni. Lasten isä teki itsemurhan muutama vuosi sitten. Pariskunta oli eronnut väkivallan takia jo sitä ennen.
Asunnon seinällä olevassa palosammuttimessa roikkuu kotitekoinen sinipohjainen kangasviiri. Keltaiset kirjaimet repsottavat vähän, mutta teksti on selvä: choose life, valitse elämä.
Tracy listaa sukulaistensa itsemurhia: serkkuja, setiä ja tätejä. Kaikkiaan kymmenen ihmistä viimeisten 15 vuoden aikana. Tilastojen mukaan itsemurhakuolleisuus on Nunavutissa 13-kertainen muuhun Kanadaan verrattuna.
Juhlapäivä
Vaikka olot ovat Pond Inletissä kovat, mahtuu elämään valoakin.
Tracyn 6-vuotias tytär on viimeistä päivää päiväkodissa. Kindergartenin päättäjäisiä juhlitaan täällä näyttävästi, samaan malliin kuin valmistumista yliopistosta.
Koulun juhlasali täyttyy violetteihin kaapuihin ja neliöhattuihin pukeutuneista kuusivuotiaista. Liikuttuneet vanhemmat taltioivat hetkeä, jolloin rivi violetteja hattuja lentää ilmaan.
Hetki on lapsille tärkeä. Päiväkoti on nyt takana, koulu edessä.
Nunavutin inuitit elävät kahden maailman rajalla. Toisaalla on nykyaika kouluineen ja sääntöineen, toisaalla perinteinen elämäntapa, johon säännöt ja pakot eivät mahdu.
Asuipa missä päin tahansa Nunavutia luonto on aina lähellä. Suurin osa inuiteista asuu nykyaikaisissa taloissa, mutta ruokavalion perustan muodostaa yhä hylkeenliha. Moottorikelkalla saa ajaa erämaahan metsästämään, vaikka kortti olisi rattijuopumuksen takia kuivumassa.
Vaikka Tracy on kaupungin kasvatti, vanha sukulaisnainen piti aikoinaan huolen, että tyttö oppi nylkemään hylkeen ja jääkarhun.
Edellisenä talvena taidoista oli hyötyä. Veli ampui jääkarhun ja toi taljan Tracylle puhdistettavaksi. Sitä kaavittiin olohuoneen lattialla perinteisellä kuperateräisellä ulu-veitsellä.
Tracy haluaisi esitellä Tealle nahankäsittelyn taitojaan, mutta vierailu päättyy ennen kuin veli ehtii hylkeitä metsästämään.
Jään rajalla
On kesäkuun alku. Aurinko paistaa jo ympäri vuorokauden, jää kimaltaa. Moottorikelkat starttaavat Pond Inletistä kohti floe edgeä. Kyydissä on Tea Karvisen lisäksi kolme saksalaismatkailijaa, oppaat ja viikon muonat.
Kolmen, neljän tunnin matkan jälkeen ollaan perillä. Tean edessä on vihdoin jään ja sulan veden raja, luontoihmisen unelma. Tästä alkaa hiljaisuus, ja odottaminen. Se on oleellinen osa luontokuvausta.
Leiri kohoaa aivan jään rajan tuntumaan. Oranssit kupoliteltat ovat ainoa näkyvissä oleva merkki ihmisestä. Silloin tällöin jostain kaikuu moottorikelkan ääni: joku on menossa metsästämään hylkeitä.
Floe edge palkitsee vieraansa. Ryhävalaan pyrstö vilahtaa pinnalla vain muutaman kymmenen metrin päässä leiristä. Maitovalas sukeltaa jään alle.
Hylkeet ovat arkoja ja välttelevät ihmisiä. Kun osaa katsoa kauemmas, voi nähdä partahylkeen pään kohoavan esiin jään keskellä olevasta hengitysaukosta.
Tea viettää leirissä viikon. Pakkasta on viitisen astetta, ja kesä etenee. Päivä päivältä sulan veden alue leviää. Jos seisoo hiljaa paikoillaan, jään alla etenevät aallot voi tuntea pehmeänä keinuntana jalkojen alla.
Välillä hiljaisuuden rikkoo yli lentävän lintuparven huuto. Siinä kevätmuuttavat kyhmyhaahkat, tuossa pikkukajavat. Isolokkeja piisaa. Pohjankiislat, pulmuset – jopa harvinainen tunturihaukka näyttäytyy.
Tämä on luontoihmisen paratiisi, kuvaajan onnen maa.
Jääkarhun vierailu
Aamuviideltä, kesken unien, oppaan huuto käskee ulos teltasta. Leirissä on jääkarhu.
Tämän varalta joku on aina hereillä aseen kanssa. Jääkarhu on paljon muita karhuja vaarallisempi eikä yleensä pelkää ihmistä lainkaan.
Tämä jääkarhu on nuori ja utelias, ja alle 60 metrin päässä Teasta. Se ei oikein tiedä, miten suhtautua oransseista kupoliteltoista ulos tulleisiin ihmisiin.
Välillä karhu kieriskelee selällään lumessa. Se näyttää pohtivan, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä.
Lopulta uteliaisuus voittaa ja jääkarhu lähtee askeltamaan kohti leiriläisiä.
Kokeneella oppaalla Davidilla on ollut koko ajan ase valmiina. Kun karhu lähtee etenemään, saman tekee David. Hän lähestyy karhua heiluttaen käsiään ja tiukasti käskien. Viesti on selvä: tänne ei kannata tulla.
Jääkarhu pysähtyy. Se kääntyy ja kävelee muina miehinä pois. Kohti jäätä.
Tea Karvisen toivomuksesta jutussa viitataan häneen ja hänen tapaamiinsa ihmisiin etunimillä.