Samaki, kalaa. Oikeastaan kokonainen kala pyrstöineen päivineen. Otetaan se.

Lounashetki yhdessä Dar es Salaamin slummissa on lämminhenkinen, joku voisi sanoa hikinen. Katossa hurisee ilmastointilaite ja pöytään ladotaan kylmiä virvokkeita, Fantaa ja paikallista inkivääriolutta uusiokäytetyissä lasipulloissa.

4700 perheen Keko Mwanga on yksi Tansanian pääkaupungin epävirallisista asuinalueista. Se on laiton kaupunginosa ilman julkista liikennettä, kunnallista jätehuoltoa tai muita jokapäiväisiä palveluita. Veroja ei kerätä, eikä kenelläkään ole pankkitiliä.

Pöydän ääressä istuu raitapaitainen Alpha Mwakangata lautasellaan kalan lisäksi myös maissipuuroa eli ugalia, valkoisia papuja ja kassavanlehtiä. Tänään ruuan tarjoaa paikallisten kanssa köyhän asuinalueen ongelmia ratkova järjestö Centre for Community Iniatives.

Yksi suurimmista ongelmista on jäte. Sitä on kaikkialla: kaduilla, pihoilla, joessa. Mwakangata kertoo, että ennen tilanne oli vielä pahempi kuin nyt.

”Asukkaat tiesivät, että jäte aiheuttaa sairauksia ja siitä pitää päästä eroon. Mutta he eivät tienneet, miten. Siksi suurin osa heitettiin jokeen. Joki kuljetti roskat pois, kunnes se meni tukkoon ja tulva toi roskat takaisin.”

Sen jälkeen Keko Mwangaan perustettiin alueen roskista vastaava tiimi, jossa Mwakangata työskentelee yhdessä seitsemän muun asukkaan kanssa. Mwakangatalla riittää töitä aamusta iltaan kuutena päivänä viikossa.

”Unelmoin siitä, että naapurusto ja jokemme vesi olisi puhdasta.”

Kaikilla ei ole varaa maksaa

Tiimin tehtävä on kerätä alueen talouksien roskapussit, työntää ne kärryissä jätelavalle ja maksaa Dar es Salaamin kaupungille jätteiden kippaamisesta kaatopaikalle. Sinne päätyvät kaikki kotitalousjätteet kalanruodoista kenkiin, lasi- ja muovipulloja lukuun ottamatta.

”Ne kierrätetään, koska niillä on arvoa”, Mwakangata sanoo.

Kaupunki veloittaa kaatopaikkakeikoista 60 000 shillinkiä eli noin 30 euroa viikossa. Kodeista kerätään jätemaksua, jonka suuruus on noin 25 senttiä.  Vaikka summa on pieni, osalla asukkaista ei ole varaa siihenkään.

”Monet kieltäytyvät maksamasta, ja jotkut uhkailevat veitsillä kiertäessämme ovilla perimässä maksuja. Suurin osa meistä on naisia, ja heitäkin uhkaillaan.”

Asukkaat ovat oppineet välttelemään jätetiimiä tai katoamaan kotoa tiistaisin, joka on jätemaksun keräyspäivä. Yleensä rahaa saadaan kasaan sen verran, että tiimin jäsenille pystytään maksamaan korvaus tehdystä työstä, mutta ei aina.

Dar es Salaamin asuinalueista 40 prosenttia on Keko Mwangan kaltaisia kaupunginosia. Niistä eivät huolehdi viranomaiset ja siksi niissä on täytynyt järjestäytyä itse. Keko Mwangassa on paikallinen hallintotoimisto, jonne asukkaat voivat mennä kyselemään töitä tai neuvoa.

Mwakangata ja muu tiimi miettivät parhaillaan, miten raskaasta jätehuollosta voisi tehdä fyysisesti helpompaa. Kuorma-autoon ei ole varaa, mutta roskien määrään voisi ehkä jotenkin vaikuttaa.

Tänä kesänä kokeillaan ideaa, jonka ensimmäinen askel on opettaa asukkaita lajittelemaan niin kutsuttu märkä ja kuiva jäte toisistaan. Sen jälkeen märkä biojäte kerätään maatuvan kuivan jätteen kanssa 30 litran muoviämpäreihin ja jätetään muhimaan. Parin kuukauden päästä ämpärissä saattaa olla ravinteikasta multaa, jota voi myydä lannoitteena maanviljelijöille.

”Muutama puutarhuri on sanonut, että jos meidän multa on hyvää, he ostavat sitä”, Mwakangata hymyilee.