Yangonilaisen lähiön pakahduttavassa iltapäivässä paljasjalkainen, punaruskeaan kaapuun pukeutunut buddhalaismunkki vaeltaa kerjuuastioineen. Betel-pähkinöitä kaupittelevat naiset ovat maalanneet kasvoihinsa perinteisiä kuvioita vaaleankeltaisella thanaka-kasvomaalilla. Miesten ja naisten sääriä verhoavat perinteiset longyi-hameet.
Vielä pari vuotta sitten Burma eli Myanmar oli maailman sulkeutuneimpia valtioita. Vaikka vuonna 2011 alkanut demokratiakehitys on avannut maata ulkopuolisille vaikutteille, sen arki koostuu edelleen perinteisistä, kotimaisista elementeistä.
Siksi näkymä betelpähkinäkojun viereisen kerrostalon pohjakerroksessa hätkähdyttää: Vaahtomuovilla päällystetyssä äänitysstudiossa neljä pillifarkkuihin ja tiukkoihin t-paitoihin sonnustautunutta hikistä miestä takoo rokkia.
Laulaja-kitaristi Darkon ääntä myöten meno kuulostaa indierokin edelläkävijältä, amerikkalaiselta The Strokesilta. Kun Darko, 32, nojautuu eteenpäin ja laulaa englanniksi You never understood our shattered dreams voisi kuvitella olevansa Yangonin sijaan vaikkapa Helsingin Tavastialla.
Vastavirtaan satelliitin välityksellä
Yksi Side Effectin viesteistä on, että on ookoo olla toisenlainen kuin muut, kertoo Darko pakatessaan soittimia treenisession päätteeksi.
”Yleensä burmalaisessa musiikkimaailmassa pärjää vain sulautumalla perinteiseen tyyliin. Täällä bändi tarkoittaa soittajaryhmää, joka soittaa jopa kahdenkymmenen laulajan taustoja. Keikalla muusikoille lyödään nuotit kouraan ja he soittavat mitä käsketään. Kun kerroin taksikuskille soittavani bändissä ja myös laulavani siinä, hän ei ymmärtänyt mitä tarkoitin”, Darko sanoo.
Treenien jälkeen Darko ja bändin toinen kitaristi Eaiddhi kävelevät kulman taakse teehuoneelle syömään nuudelisoppaa. Ohikulkijoiden päät kääntyvät, kun tatuoidut miehet harppovat riksojen välissä aurinkolasit kimaltaen.
Miten tähän on tultu?
Yli kymmenen vuotta kasassa olleen Side Effectin jäsenten kiinnostus rock-musiikkiin syntyi kielletystä hedelmästä. Diktatuurin sensuurista huolimatta länsimaista musiikkia vuoti 1990-luvun lopulla Burmaankin. Eaiddhin kotona näkyivät hallinnon laittomiksi julistamat satelliittikanavat, myös amerikkalainen MTV.
”Suosikkiohjelmani oli vaihtoehtomusiikkia esittelevä Alternative Nation -ohjelma. Odotin sitä joka viikko kuin kuuta nousevaa”, Eaiddhi, 27, muistelee. ”Nauhoitin musiikkivideoita videokaseteille ja vaihdoin niitä kavereiden kanssa”.
Darko teki samoin. ”Kasetit olivat aarteitamme. Joskus kallisarvoinen nauha tuli takaisin kuva ja ääni säristen. Se oli traagista.”
Uusille apajille
2000-luvun alussa Burmaan tuli internet. Valtion harjoittamasta sivukontrollista huolimatta se mullisti kaiken. Side Effectin jäsenet pääsivät uusien musiikkiapajien äärelle.
”Ulkomaisten bändien nettisivut olivat kova juttu”, Darko sanoo. ”Koko Yangonissa oli vain pari nettikahvilaa ja sivun latautumista piti odottaa 15-20 minuuttia.”
Odottaminen kuitenkin kannatti: Side Effectin musiikilliset esikuvat tulevat ulkomailta. Burmalainen musiikki on pääasiassa ulkomaisista hiteistä burmaksi käännettyä poppia tai perinteistä folk-musiikkia. Kotimaiset rokkivaikutteet ovat vähissä.
”Burmassa oli ja on edelleenkin tapana ajatella, että ulkomaalaiset bändit soittavat automaattisesti paremmin kuin paikalliset” Eaiddhi sanoo. ”Mutta aikamme kuunneltuamme huomasimme, etteivät ne kaikki niin taitavia ole. Ja jos Nirvanakin soittaa paskasti, mekin voimme soittaa.”
Sensuurin kurimuksessa
Aina viime vuosiin saakka yksi burmalaisen rokkarin arjen erityispiirteistä oli sensuuri. Myös Side Effectin vuonna 2012 ilmestyneen debyyttilevyn Rainy Night Dreamsin sanoitukset toimitettiin sensuuritoimistoon, jonka tarkastajat kävivät ne punakynän kanssa läpi.
”Kun aloin kirjoittaa lauluja, tiesin valmiiksi, että joitakin asioita ei saa sanoa,” sanoituksista vastaava Darko muistelee.
Esikoislevyn kappale Film kertoo rakkaussuhteen alusta ja siitä, kuinka poika haluaa satsata treffeihin hankkimalla liput elokuviin pimeiltä markkinoilta. Yangonissa oli tuolloin tavallista, että trokarit kävivät ostamassa suosittujen elokuvien kaikki liput, ja kauppasivat niitä pimeästi kalliimmalla.
Sensuuritoimiston virkailija ei hyväksynyt sanoituksia, vaan halusi muuttaa ne muotoon ”ostin paikat yläparvelta”. Burmassa ei hänen mukaansa ollut pimeitä markkinoita.
Darkoa tarkastajan sanavalinta ei miellyttänyt. Lopulta hän vei sensuuritoimistoon version, jossa sanat oli muutettu, mutta laittoi lopulliselle levylle kuitenkin alkuperäiset sanoitukset.
Riski oli suuri. Sensuroitujen sanoitusten julkaisusta saattoi joutua syytteeseen ja jopa vangituksi. Vähintäänkin artistin toiminta voitiin jäädyttää puoleksi vuodeksi.
Nyt, sotilasjuntan loputtua, burmalaisetkin saavat laulaa mistä vain. Side Effectin uusimman levyn nimi on The Change, muutos. Levyn sanoitukset ovat aiempaa poliittisempia. Kappale Mandalay käsittelee Burman pohjoisosassa sijaitsevan Mandalayn kaupungin väkivaltaisuuksia.
Darkoa ei pelota, että sananvapaus olisi ohikiitävää.
”Nyt on oikea hetki koetella sanoitusten poliittisia rajoja.”
Levytyskustannuksia ja talouspakotteita
Indie-rokilla ei Yangonissa elä. Henkensä pitimiksi Darko pyörittää tyttöystävänsä kanssa räätälinliikettä yangonilaisessa ostoskeskuksessa. Eaiddhi työskentelee äänimiehenä veljensä videoprojekteissa. Myös bändin muut jäsenet, rumpali Tser Htoo, 31, ja basisti Hein Lwin, 30, käyvät päivätöissä. Levytyssopimusta indiebändin on käytännössä mahdotonta saada.
Side Effectin apuun tuli internet ja ulkomaailma.
”Halusimme levyttää, mutta meillä ei ollut yhtään rahaa. Kuulimme ulkomaalaiselta ystävältäni verkossa toimivista yhteisörahoitusmenetelmistä. Laitoimme hakemuksen amerikkalaiselle sivustolle ja saimme kasaan 3000 dollaria. Se oli mahtavaa”, Darko muistelee.
Sitten seurasi pettymys. Kävi ilmi, että Burman hallintoon kohdistettujen talouspakotteiden vuoksi palvelu ei voinut välittää rahoja burmalaiselle bändille.
”Jouduimme palauttamaan kaiken.”
Osa rahaa lähettäneistä ihmisistä kuitenkin kirjoitti bändin jäsenille sähköpostitse haluavansa edelleen tukea heitä.
”Pistimme pystyyn PayPal-tilin, jossa ei kerrottu rahojen tulevan Burmaan. Sitä kautta saimme kasaan 1000 dollaria levyn kuluihin.”
Tulevaisuudessa siintää Texas
Ulkomaalaisissa faneissa onkin Side Effectin tulevaisuus. Bändi on ladannut kappaleitaan musiikkiohjelma Spotifyhin ja heittänyt parhaat keikkansa ympäri maailmaa, muun muassa Tanskassa, Sveitsissä, Saksassa, USA:ssa ja Malesiassa. Kontrasti suosioon kotimaassa on huikea.
”Saksassa soitimme 20 000 ihmisen festivaaliyleisöille. Yangonissa keikoillemme tulee korkeintaan 200 kuulijaa”, Darko kertoo.
Maaliskuussa Side Effect otti ison harppauksen. Bändi esiintyi Texasin Austinissa järjestettävällä SXSW-festivaalilla, joka mainostaa itseään musiikkiteollisuuden johtavaksi tapahtumaksi. Aiemmilta festivaaleilta potkua uralleen ovat saaneet muun muassa Side Effectin esikuviin kuuluvat The Yeah Yeah Yeahs ja Franz Ferdinand.
Solisti Darko panee itsensä likoon bändinsä puolesta.
”Vanhempani ovat huolissaan, sillä uravalintani ei tee minusta rikasta. Musiikki on kuitenkin identiteettini. Minun on todistettava se koko elämäni kautta.”
Side Effectin debyyttialbumi Rainy Night Dreams on kuunneltavissa Spotifyssä, samoin kolme englanninkielistä kappaletta viime vuonna ilmestyneeltä The Change -levyltä.
Vapaan musiikin puolesta
Musiikin voima pelottaa vallanpitäjiä. FreeMuse-järjestö tarjoaa suojaa vainotuille muusikoille.
Vainon ja sensuurin kohteeksi joutuneita muusikoita auttava kansainvälinen FreeMuse-järjestö raportoi viime vuonna yli sadasta tapauksesta, joissa muusikon ilmaisuvapautta rikottiin räikeästi. Perinteisen sensuurin ohella muusikoita muun muassa pahoinpideltiin, vangittiin ja tapettiin. Luvut ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu, sillä valtaosa tapauksista jää pimentoon.
”Joissain tapauksissa muusikot ottavat suoraan yhteyttä meihin, mutta saamme tietoa usein myös verkostojemme kautta”, kertoo Ole Reitov FreeMusesta.
Tanskassa vuonna 1998 perustettu järjestö tarjoaa musiikintekijöille monenlaista apua yleisestä neuvonnasta oikeusapuun ja turvataloverkostoihin. Vuodesta 2012 lähtien järjestö on ollut myös neuvonantajana YK:n talous- ja sosiaalineuvosto ECOSOC:ssa. Raporttien lisäksi se esimerkiksi tiedottaa ja kampanjoi vainottujen muusikoiden puolesta.
Tällä hetkellä se muun muassa kampanjoi yhdeksän tiibetiläis- ja kahden vietnamilaismuusikon vankeustuomion kumoamisen puolesta. Turvallisuussyistä järjestö ei uutisoi kaikista toimistaan.
Poikkeuksellisen laajasti on kansainvälisessä mediassa huomiotu iranilasiräppäri
Shahin Najafin tapaus. Najafi, 33, ei ole asunut kotimaassaan yhdeksään vuoteen, sillä hän ei olisi siellä turvassa. Yhteiskunnallisesti kantaaottavista ja provosoivista kappaleistaan tunnettua muusikko on jo tottunut tilanteeseen.
Viimeksi vuonna 2012 iranilainen uskonoppinut langetti Najafille tappotuomion kappaleesta Ay Naghi, jonka tulkittiin pilkkaavan uskontoa. Hänestä määrättiin myös 100 000 dollarin tapporaha. Nykyisin Saksassa asuvalle räppärille elämä maanpaossa on kuitenkin mahdollistanut musiikin tekemisen jatkamisen. Samalla hänestä on kasvanut yksi kansainvälisesti tunnetuimmista iranilaismuusikoista.
”Olen kuin kevät – mitä enemmän minua ahdistellaan, sitä kauniimmin puhkean kukkaan”, Najafi sanoo.
Useimmiten sensuurin taustalla on poliittisia ja uskonnollisia syitä, jotka kietoutuvat toisiinsa. Vaikka sen muodot vaihtelevat yhteiskuntien ja kulttuurien välillä, mikään maanosa ei ole siitä vapaa.
Najafi ja Reitov korostavat kansainvälisen yhteistyön merkitystä sensuurin kitkemiseksi. He ovat yhtä mieltä siitä, että sensuuripyrkimykset kertovat taiteen rajat ylittävästä luonteesta. Musiikin voima pelottaa vallanpitäjiä.
”Lopulta kyse on elämästä. Kulttuuri, joka pyrkii tukahduttamaan osia itsestään tukahduttaa ennemmin tai myöhemmin myös itsensä”, Reitov summaa.