Näkökulmat

Välittämisestä ja velvollisuudesta

Suomalainen yhteiskunta on epäonnistunut iskostamaan auttamisvietin ja -velvollisuuden kansalaistensa päähän, Reeta Paakkinen sanoo.

Iltauutisissa näytettiin, kuinka linja-auto suistui Istanbulissa tieltä murskaten alleen taksin. Ohikulkijat juoksivat paikalle, käänsivät kyljelleen kaatuneen taksin oikein päin ja soittivat paikalle apua.

Mielessäni kävivät Turkin tieonnettomuustilastot, auttamiskulttuuri ja aikaisemmin samalla viikolla Suomessa käyty nettikeskustelu uimarannalla jalkansa loukanneesta tytöstä, jota ohikulkijat eivät olleet auttaneet avunhuudoista huolimatta.

Parinkymmenen vuoden takaisilla kansalaistaidon tunneilla ainakin itse opin, että jokainen Suomessa asuva on velvoitettu auttamaan muita hätätilanteissa. Toisaalta meille myös muistutettiin, että kolariautosta uhrin voi irrottaa vain ammattilainen.

Tapaukset, joissa sivulliset Suomessa ovat kulkeneet apua huutavan ihmisen ohi teeskennellen etteivät he näe eivätkä kuule toisen hätää, viestivät kuitenkin siitä, että tässä asiassa perusopetuksemme on epäonnistunut.

Turkissa tilanne on päinvastainen. Yleistä auttamisvelvollisuutta ei ole, mutta ihmisten auttamisvietti on niin vahva, että kolariautoihinkin kajotaan. Jotkut yrittävät jopa käyttää toisten avuliaisuutta häikäilemättömästi hyväkseen.

Yhdessä tapauksessa auttamishaluisia oli yritetty vedättää teeskentelemällä epileptistä kohtausta keskellä autoväylää. Pääosaa näyttelevä oli vironnut kohtauksesta ilmiömäisen nopeasti pyytämään sivullisilta rahaa lääkäriä varten.

Mielestäni hädässä olevan auttamatta jättäminen ja toisen avuliaisuuden hyväksikäyttäminen ovat saman teatterin kaksi eri näytelmää.

Joidenkin suomalaisten välinpitämättömyys on suosittu puheenaihe ulkosuomalaisten nettipalstoilla. Keskusteluissa pohditaan usein teeskenteleekö osa ihmisistä etteivät he huomanneet mitään, koska he eivät uskalla erottautua joukosta. Miettivätkö he jopa toisen hädän edessä mitä muut heistä ajattelevat, mikäli he rämpivät veteen itkevää teinityttöä auttamaan?

Osa kai myös uskoo, että joku muu on jo kutsunut paikalle apua, eikä heitä itseään tarvita. Voisiko heidän sekaantumisensa asiaan jopa pahentaa tilannetta? Käytös on kokonaisuudessaan äärimmäisen epävarmaa ja estynyttä.

Aina välillä joku näissä keskusteluissa muistuttaa, että on ”väärin”, ettei koskaan nosteta esille tapauksia, joissa sivulliset tulivat apuun. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, ettei itsestään selviä asioita tulekaan suitsuttaa.

Kylmää ja välinpitämätöntä käytöstä voidaan kitkeä vain epäkohdista uutisoimalla, ei nostamalla esiin tapauksia, joissa aikuinen ihminen on käyttäytynyt niin kuin hänen pitäisikin.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Olet nyt varjossa ""staging"". Poistu